A-
A+
Juhani Pajunen
TEUVA – Maamme tarvitsisi nyt kipeästi kasvua, että kykenemme rahoittamaan kasvavat menot. Kasvu syntyy yksityisten yritysten toiminnan tuloksena, ei lisäämällä julkisia menoja ja korottamalla verotusta.
Tätä mieltä on Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jani Takamaa, joka piti juhlapuheen Teuvan Yrittäjien Y-juhlassa viime perjantaina. Yritysten kasvu on kiinni yrittäjien päätöksistä. Siksi kasvun avaimet ovat yrittäjien luottamukseen ja kasvuhaluun vaikuttavissa päätöksissä.
– Ennustettava ja ennen kaikkea yli vaalikausien ulottuva pitkäjänteinen yritysten toimintaedellytysten parantaminen olisi todellakin tarpeen. Asiat olisi syytä asettaa tärkeysjärjestykseen ja luopua sellaisesta toiminnasta, joka ei ole valtion tai kuntien kannalta välttämätöntä. Margaret Thatcherin sanoin: ei ole olemassa julkista rahaa, on vain veronmaksajien rahaa, Takamaa totesi.
Suomalainen yhteiskunta harmaantuu yhtenä maailman nopeimmista.
– Ikäpyramidimme muoto haastaa nykyrakenteisen yhteiskuntamme rahoituksen vakavasti. Yhä pienenevien työikäisten ikäluokkien on kyettävä rahoittamaan nopeasti kasvava työelämän ulkopuolisten joukko. Vaikka työttömyys on hieman alueellamme noussut, pula työntekijöistä vaivaa edelleen tiettyjä toimialoja.
Yhtenä ratkaisuna heikkenevään taloustilanteeseen ja väestön ikääntymiseen ovat olleet hyvinvointialueet.
– Luodun julkisvetoisen mallin toimivuus asetettujen tavoitteiden toteutumiseksi näyttää valitettavan heikolta. Pk-yritystenkään toiminta nykymallissa ei ole tehty helpoksi. Yrittäjät ovat olleet pettyneitä hyvinvointialueen toimintaan: ainut säästökeino keskittämisen ja palveluiden lakkauttamisen lisäksi on ostojen vähentäminen tai jopa lopettaminen sote-alan yrityksiltä. Innovaatiot palveluiden tuottamiseksi tehokkaasti, lähellä asiakasta sekä kustannuksia säästäen puuttuvat.
Takamaa ihmetteli, miksi tehokkaita toimintatapoja ei oikeasti mietitä yhdessä maakunnan eri palveluntuottajien kanssa.
– Varmasti saataisiin aikaan eteläpohjalainen yhdessä tekemisen malli, jolla myös kustannuksia saataisiin kuriin.
Maan hallituksen ohjelmassa on Suomen Yrittäjien vaikuttamistyön seurauksena merkittävä määrä yrittäjien kannalta olennaisia muutoksia, jotka poistavat Takamaan mukaan turhia esteitä yrittämisen ja työn tekemisen tieltä. On edistetty paikallista sopimista, helpotettu määräaikaisia sopimuksia ja henkilöperusteista irtisanomista, lyhennetty lomautusilmoitusaikaa, puututtu laittomiin lakkoihin, kohtuuttomiin tukilakkoihin ja poliittisiin lakkoihin sekä uudistettu sosiaaliturvaa. Muutosneuvotteluiden vähimmäiskestoaika on puolitettu.
– Byrokratia vähenee, kun pienet yritykset vapautetaan yt-lain velvoitteista. Meillä pienissä yrityksissä on tutkitusti hyvät työolot ja luottamus sekä tiedon kulku. Hyvä yhteistoiminta on erittäin tärkeää, mutta lainsäädännöllä ei pidä kahlita yhdessä tekemistä yhteen tiettyyn muottiin.
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ja silloinen puheenjohtaja Eino Rajamäki esittivät paikallisen sopimisen lisäämistä jo vuonna 1994.
– Vaikuttamisen tie on joskus pitkä, tässäkin tapauksessa 30 vuotta.
Jokaisen kuluttajan on Takamaan mukaan tärkeä ymmärtää, ettei ole yhdentekevää, mistä tuotteita ja palveluita ostaa.
– Kun ostamme paikalliselta tai oman maakunnan yrittäjältä, autamme palveluiden ja työpaikkojen pysymistä omalla paikkakunnalla tai maakunnassa. Yritysten ja palvelujen määrä paikkakunnalla on suoraan suhteessa sen elinvoimaan. Tämä olisi hyvä myös hyvinvointialueiden ja muiden julkisten toimijoiden muistaa.
– Meidän on usein helppoa vaatia kuntapäättäjiltä paikkakunnan elinvoimaa lisääviä toimenpiteitä, mutta samalla unohdamme sen, että jokainen kuluttaja on itse asiassa kuntapäättäjä. Jokainen ostopäätös paikalliselta yrittäjältä vaikuttaa oman kunnan tulevaisuuteen.
Talouskasvua on tällä hetkellä jo näkyvissä, mutta kysynnän heikkous näkyy edelleen monissa tilauskirjoissa ja kauppojen tiskeillä. Surkeuteen ei Takamaan mukaan kuitenkaan pidä jäädä makaamaan, vaan on katsottava eteenpäin kohti uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
– Muistetaan aina se, että myönteisessä ilmapiirissä voi syntyä uutta. Kielteinen kierre johtaa aina huonoon lopputulemaan.
– Yrittäjyys on intohimoista innovaatiota, rohkeutta tarttua tilaisuuksiin ja sinnikästä työtä. Te yrittäjät olette visionäärejä, luotte työpaikkoja, pidätte yllä talouden rattaita ja tuotte elinvoimaa yhteiskuntaamme. Ette ainoastaan rakenna yrityksiä, vaan myös unelmia ja mahdollisuuksia meille kaikille.
Etelä-Pohjanmaan noin 10 000 yrittäjän tarinoiden taakse kätkeytyy valtava määrä sisua.
– Yrittäjät ovat kotimaahan sitoutumisen lisäksi hyvin sitoutuneita oman paikkakuntansa ja maakuntansa kehittämiseen. Ilman teidän läsnäoloa olisivat Teuvankin keskustan ja kylien raitit kovin toisen näköisiä. Olkaa siis ylpeitä yrittämisestänne ja yrityksistänne.
Juhani Pajunen
TEUVA Y-juhlan tervetulopuheenvuoron pitänyt Teuvan Yrittäjien puheenjohtaja Ilpo Saksa sanoi illan olevan omistettu sille työlle, sitkeydelle ja yhteiselle voimalle, jota yrittäjät edustavat. Hän kiitti paikalla olijoita siitä, että he ovat mukana Teuvan Yrittäjien toiminnassa ja osallistuvat sen tilaisuuksiin.
– Yrittäjän arki on usein kiireistä ja aikataulut tiukkoja, joten jokainen hetki, jonka yhteiselle toiminnallemme annatte, on äärettömän arvokas. Se, että kokoonnumme yhteen ja jaamme kokemuksiamme, tekee meistä vahvemman yhteisön täällä Teuvalla.
Jäsenyys Teuvan Yrittäjissä ei ole vain nimi listassa tai maksukuitti kerran vuodessa.
– Se on tietoinen valinta kuulua johonkin suurempaan ja teko yrittäjyyden puolesta: yhdessä me olemme enemmän, Saksa totesi.
Paikallisesti yrittäjäyhdistys tekee työtä sen eteen, että yrittäjien ääni kuuluu ja yrittämisen edellytykset pysyvät hyvinä. Teuvan Yrittäjien kautta jokainen jäsen on mukana vaikuttamassa asioihin myös valtakunnallisella tasolla.
– Siksi jokaisen teuvalaisen yrityksen jäsenyys on tärkeä. Se on palanen sitä valtakunnallista kilpeä, jolla puolustamme vapaata yrittäjyyttä, tervettä kilpailua ja suomalaista työtä. Teidän jäsenyytenne ansiosta meillä on ääni siellä, missä suuret päätökset tehdään.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esko Lehtimäki piti tapahtuman yhtenä sponsorina toimineen Teuvan kunnan puheenvuoron.
– En tiedä, kuinka pitkän puheenvuoron kunnan rahoilla voi pitää, mutta sen tiedän, ettemme pärjää Pop-Pankin ja Lähi-Tapiolan taseelle, hän sanaili.
Viime viikon raskain uutinen liittyi sote-palveluihin, jotka Teuvan osalta uhkaavat siirtyä Kauhajoelle.
– Näillä näkymin näyttää siltä, että meidän terveyskeskus jää tyhjäksi parin vuoden päästä, Lehtimäki sanoi.
Haasteista huolimatta Teuvalla on halua investoida ja kehittää yritystoimintaa. Pullonkaulaksi saattaa muodostua työvoiman saanti.
– Yrityksillä voi olla halua kasvaa, mutta ilman osaavaa työvoimaa investoinnitkin voivat jäädä tekemättä. Siksi ammatillisten koulutuspaikkojen säilyminen lähellä nuoria ja yrityksiä on erittäin tärkeää.
Yritysrahoituksen saaminen on vaikeutunut ja vakuusvaatimukset kasvaneet. Sama näkyy asuntomarkkinoilla. Teuvalla olisi kohtuuhintaisia asuntoja ja niille kysyntää, mutta rahoituksen vaikeudet hankaloittavat etenkin nuorten asunnonhankintaa.
– Ei voi olla niin, että ihmisen mahdollisuudet rakentaa tulevaisuuttaan riippuvat näin paljon postinumerosta, Lehtimäki huomautti.
Kunta onkin pohtinut uusien rivitalojen rakentamista Pyrintölän alueelle. Edelliset rivitalot on rakennettu Teuvalle 1990-luvulla.
Kunnan virkamiesten ja luottamushenkilöiden välillä on Lehtimäen mukaan nyt hyvä tekemisen henki.
– Uudet viranhaltijat ovat tuoneet mukanaan uutta ajattelua ja positiivista säpinää.
Kärppiön energiahankkeet voivat toteutuessaan tuoda Teuvalle työpaikkoja ja verotuloja. Ne tarjoavat myös paikallisille yrityksille merkittäviä mahdollisuuksia niin rakentamisen aikana kuin sen jälkeenkin.
– Kunnanjohtajalle on pitänyt joskus sanoa, että nuku välillä öitäsi äläkä valmistele hankkeita. Jos hankkeet toteutuvat, meillä alkaa uudenlainen aika.
Teuvalaiset eivät voi päättää valtion tai hyvinvointialueen ratkaisuista, mutta he voivat päättää omasta asenteestaan. Kunnan ja yritysten menestys kulkevat käsi kädessä.
– Teuvan tulevaisuutta ei ratkaise se, mitä palveluita meiltä viedään pois, vaan ennen kaikkea se, mitä me itse pystymme tänne rakentamaan.
Vuoden Yrityksenä Y-juhlassa palkittiin Norinkylässä toimiva Suomen Muovituote, joka täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Se on erikoistunut ruiskupuristettujen muovituotteiden valmistamiseen.
Teuvalla on vanhoja yrityksiä, jotka ovat aikoinaan saaneet Vuoden Yrityksen palkinnon. Nyt niiden johdossa on uusi sukupolvi, joka on kehittänyt edelleen niiden toimintaa. Tilaisuuden juontajana toiminut Jukka Leppäniemi muistutti, että myös aiemmin palkitut yritykset voisivat olla palkinnon arvoisia.
– On väärin, jos heitä ei nosteta framille sen edellisen sukupolven ”syntien” takia.
Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana kunnassa ei ole perustettu montaakaan yritystä, joiden nimessä olisi sana ’Teuva’.
– Ennen paikallisuus on ollut paljon suurempi sana, Leppäniemi huomautti.
Juhlassa myönnettiin Suomen Yrittäjien timanttiristi Ari Ollikkalalle.
– Yli 40 vuotta yrittäjänä on saavutus, johon harva yrittäjä pääsee. Ari on mies, joka on aina nähnyt oman yrittämisensä yli ja kantanut huolta koko yhteisöstä, perusteli Ilpo Saksa tunnustusta.
Ollikkala kiitti kotijoukkoja huomionosoituksen vastaanottaessaan.
– Minä tykkään yrittämisestä, siitä ei pääse mihinkään. Jokainen päivä on täynnä mahdollisuuksia, vaikka joskus vähän vastustaisikin.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide