A-
A+
Henry Aho
TEUVA Kauhajoen Hyypästä lähtöisin oleva 53-vuotias Mirva Alanko muutti Teuvalla noin 15 vuotta sitten.
– Mieheni Vesa sanoi, että nyt ei oikein enää jaksaisi Hyypässä hypäätä, että mitä jos muuttaisin Teuvalle, ja niin minä sitten muutin, Alanko muistelee.
Pariskunnalla on yksi yhteinen tytär ja lisäksi Alangolla on tytär aiemmasta liitostaan. Ammatiltaan hän on sosiaalityöntekijä.
– Olen hyvinvointialueen eteläisen alueen aikuissosiaalityöntekijä. Pääasiassa olen töissä Kauhajoen psykiatrian poliklinikalla, mutta meillä on toimitila myös Teuvalla, Alanko tarkentaa.
Hän on nähnyt muutoksen, mikä sosiaalialallakin on tapahtunut vuosien saatossa.
– Työt lisääntyvät ja henkilöstö vähenee. Niin se on mennyt jo jonkin aikaa.
Työskentelyn lisäksi Alanko opiskelee jälleen uutta ammattia.
– Opiskelen ammatillisen koulutuksen opettajaksi. Ajatus tähän lähti siitä, että tapaan työssäni aika paljon ihmisiä, joilta on jäänyt koulut kesken. Minua alkoi kiinnostaa, että miltä koulumaailma nykyisin näyttää ja mitä siellä tapahtuu. Opiskelun kautta se selviää ja saan samalla yhden ammatin lisää.
Työ ja opiskelu vaativat myös vastapainoa. Alangolla onkin useampia harrastuksia.
– Neulon aika paljon ja kuuntelen äänikirjoja. Sen vuoksi nimenomaan äänikirjoja, että niitä kuunnellessa voi tehdä muutakin. Esimerkiksi työmatkoilla on hyvä kuunnella jotain kirjaa. Lisäksi harrastuksiini kuuluu pianonsoitto, vaikka sitä en ole nyt hetkeen ehtinyt harjoitella, leipominen, käyn keskiviikkoisin salilla ja tykkään liikkua luonnossa. Puolison kanssa käymme paljon konserteissa. Metallica on molempien suosikki. Lisäksi molemmat tyttäret ovat aina harrastaneet paljon esimerkiksi urheilua, ja heidän mukanaan on tullut oltua kentänlaidalla, Alanko luettelee.
Tällä hetkellä se isoin harrastus on kuitenkin teatteri. Alanko on mukana Kauhajoen Ne On -teatterissa.
– Olen harrastanut teatteria parikymmentä vuotta. Olen ollut mukana pienemmissä porukoissa, Teuva Revyyssä sekä Tanulan näytelmissä. Ne On -porukan kanssa on tehty myös pienempiä impro- eli improvisaatioesityksiä. Kun täytin 50 vuotta, olin viimeksi mukana tällaisessa isommassa näytelmässä. Sen nimi oli Ihan vain tyttöjen kesken.
Ne On -teatteri on vireä yhdistys, jossa on toimintaa monen ikäiselle teatterikärpäsen puremalle ihmiselle. Heillä on monenlaista toimintaa ja heiltä voi myös tilata esityksiä esimerkiksi syntymäpäiville tai työyhteisön tyhypäivään.
– Etenkin improvisaatioharjoitukset ovat tällä hetkellä suosittuja, Alanko tietää.
Ensi vuosi on Ne On -teatterille juhlavuosi, kun mittariin pyörähtää pyöreät 30 vuotta.
Exän uus ja vanha on Minna Koskelan käsikirjoittama näytelmä. Ne On -teatterille sen on ohjannut Maria Pajula-Ilkka. Näytelmä kertoo ihmisistä, suhteista ja siitä, miten elämä ei aina mene kuten on suunniteltu. Kyseessä on farssi.
– Se, millainen näytelmä tehdään, vaikuttaa siihen, miten paljon saadaan katsojia. Joku todella taiteellinen esitys ei välttämättä kiinnostaisi niin monia ihmisiä kuin sellainen maanläheisempi. Komediat ovat yleensä suosittuja näytelmiä, sekä muut sellaiset, joihin katsojien on helpompi samaistua. Teatteri totta kai kilpailee ihmisten vapaa-ajasta samoin kuin mikä tahansa muukin ajanviete. Olemme kiitollisia siitä, että Ne On -teatterilla on aina ollut hyvin katsojia, Alanko kiittää.
Näytelmän tekeminen ei ole yksinkertainen juttu.
– Sitä ei välttämättä kaikki tiedä, että näytelmän rakentaminen on tosi iso homma. Siihen kuuluu paljon muutakin kuin vain se, mitä lavalla näkee. Oma työnsä on lavastus, puvustus, äänet ja valot, maskeeraus, lipunmyynti, kahvio...Näytelmässä on monta liikkuvaa osaa, jotka täytyy saada toimimaan.
Näyttelijät harjoittelevat rooliaan kymmeniä tunteja.
– Tätä alettiin tehdä jo toukokuussa. Silloin ohjaaja valitsi tekstin ja oli koeluku. Olisin silloin aluksi ehkä halunnut yhden toisen roolin, mutta nyt en enää ajattele samalla tavalla.
Työtä on paljon, mutta se on myös palkitsevaa.
– Olen luonteeltani vähän arka ja ujo ihminen. Se oli varmaankin yksi syy, miksi aikoinaan lähdin mukaan näytelmäpiireihin. Näytteleminen on sellaista itsensä kehittämistä. Olen tavannut teatterissa paljon samanhenkisiä ihmisiä ja saanut heistä ystäviä. Teemme paljon muutakin teatteriporukan kanssa, kun vain näytöksiä. Näytteleminen on lisäksi erinomaista vastapainoa työlle.
Alanko on treenannut koko kesän rooliaan varten ja nyt kaikki on valmista.
– Kesällä taisi olla yksi parin kolmen viikon tauko, jolloin ei treenattu.
Vaikka muu perhe ei varsinaisesti olekaan teatterilaisia, myös he ovat olleet mukana toiminnassa vuosien varrella.
– Tyttäret ovat enemmän kiinnostuneita toisenlaisesta taiteesta, kuten kuvataiteesta sekä kirjoittamisesta, mutta ovat he joskus olleet mukana joissain pienissä teatterijutuissa ja myös Vesa on ollut pienissä määrin kantamassa tavaroita ja tekemässä lavastuksia.
Exän uus ja vanha saa ensi iltansa tulevana lauantaina. Sitä esitetään yhteensä 11 kertaa marraskuun loppuun saakka. Esityspaikkana toimii Kauhajoen yhtenäiskoulun auditorio.
– Vähän totta kai jännittää näin ensi-illan alla, mutta on kiva viimein näyttää yleisölle mitä olemme saaneet aikaan, Alanko summaa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide