A-
A+
Henry Aho
HORONKYLÄ 17.–18. lokakuuta Horonkylän nuorisoseuralle pystytettiin Elettyä elämää -valokuvanäyttely, jossa oli esillä noin 80 vanhaa kuvaa paikallisen kuvausliikkeen Foto-Nisulan arkistoista. Näyttely oli osa EELI-hankkeen toimintaa. Hanketta ovat järjestäneet ja tukeneet Foto-Nisula, Teuva-seura, Leader Suupohja, Elinvoimakeskus sekä Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto.
– Näyttely liittyy tosiaan Foto-Nisulan arkistokuvien digitointiin. Kuvat luovutettiin Seinäjoen museolle ja niitä digitoitiin noin 3000 kappaletta, Teuva-seuran puheenjohtaja Pauli Luhtala kertoo.
Elettyä Elämää -näyttelyn kuvat on valittu niistä kuvista. EELI-hankkeen tiimoilta on järjestetty aiemminkin valokuvanäyttelyitä.
– Vuonna 2024 oli Entisajan Teuvaa -näyttely ja vuonna 2025 Entisajan maataloustyöt -näyttely. Molemmat pidettiin Teakin tiloissa. Näyttelyiden aiheet on valittu Teuva-seuran toimesta. Tanja Nisula-Koivisto on valinnut näyttelyiden kuvat ja minä sekä Raimo Pihlaja mietittiin kuvien tekstit. Raimolla on sellainen periaate, että mitä vähemmän selitetään, sen parempi. Nyt täällä Horonkylässä on näytillä kuvia pääasiassa entisajan maatöistä Horonkylästä, sekä myös muualta päin Teuvaa, Luhtala toteaa.
Vielä ennen joulua Elettyä elämää -näyttely rantautuu Perälän Kylätalo Kemulaan, jossa nähtävillä on kuvia Perälästä.
– Täällä Horossakin on aika paljon kuvia Perälästä. Olivathan Eino ja Lauri Nisula sieltä kotoisin, Luhtala summaa.
Teuva-seuralla on näyttelyn lisäksi muutakin ohjelmaa joulun alla.
– Nyt marraskuun alussa ilmestyy Kotiseutukirja 4. Myös aiempia osia on vielä jonkin verran jäljellä. Niitä voi tiedustella Foto-Nisulasta, tai suoraan meiltä seuran jäseniltä, Luhtala kertoo.
Yksi tuoreimpia yhdistyksen jäseniä on Teuvan kunnasta tuttu Jaana Kokkinen, joka on ollut mukana toiminnassa kolme vuotta.
– Kyllä liittyminen lähti siitä, että historia, etenkin kotiseutuhistoria, on aina kiinnostanut minua. Sukututkimusharrastukseni alkoi ollessani yhdeksänvuotias, kun istutin mummun pöydänääreen ja nimettiin yhdessä kaikki sukulaiset valokuvista. noin 30 vuotta olen harrastanut tosissani sukutukimusta. Viimeisin löytö oli, kun ostin netistä isäni toisen luokan luokkakuvan, Kokkinen sanoo.
Lähitulevaisuudessa Teuva-seuralla on edessään yksi iso urakka.
– Kotiseutuarkisto muuttaa. Tällä hetkellä se on erään rivitalon kellarissa. Viitisentoista neliötä on täynnä hyllyjä lattiasta kattoon. Niille etsitään nyt uusia tiloja.
Horon nuorisoseuralla on monenlaista toimintaa. Juuri julkaistiin runokilpailun voittajat, nyt pidettiin valokuvanäyttely ja monenlaista muutakin on vielä luvassa tälle vuodelle.
– Nuorisoseuralla pyörii kansalaisopiston jumppia ja punttisalia. Uutena on tulossa pikkujoulupuoti ja joulun alla järjestetään joulupolku, joka toimii joulukalenterina, nuorisoseuran sihteeri Terhi Pohjonen luettelee.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide