Teuvalaiset ostivat kirkonkelloilla kirkon polttamatta jättämisen

TEUVA Tove Teuvalla -valmistelujen yhteydessä selvisi mielenkiintoinen tarina Teuvan ensimmäisistä kirkonkelloista. Samalla kun selvitimme palaneen kirkon esineistön historiaa, selvisi, että Kuopiossa toimiva Suomen ortodoksinen kirkkomuseo oli saanut muutama vuosi aiemmin tiedustelun petroskoilaiselta tutkijalta Julia Kozhevnikovalta. Tutkija oli selvittämässä Äänisen eteläpuolella olleen luostarin vaiheita ja pyysi apua luostarin kirkonkellon mysteerin selvittämisessä.

Kirkonkellossa oli teksti, joka johdatti tutkijat Teuvalle:

”Kunnia yksin Jumalalle / Voittamattoman Kaarle XII:n hallitessa onnellisesti Ruotsin kuninkaana ja viettäessä mitä kunniakkainta triumfia voittoisine sotajoukkoineen kolmiyhteisen Jumalan avulla kolmea vihollista vastaan / Ps. 111 Minä kiitän Herraa kaikesta sydämestäni hurskasten neuvossa ja seurakunnassa / Ps. 117 Oppikaat kaikki pakanat, ylistäkäät häntä kaikki kansa / Piispa Johannes Gezelius / Garbriel Thauvonius rovasti ja kirkkoherra Närpiössä / Simon Carlander jumalallisen sanan palvelija Teuvalla / Henrik Grelson / Olof Burman / Teuvan kappelin kello valettu Tukholmassa Gerhard Meyeriltä vuonna 1704.”

Suomi oli tuolloin osa Ruotsia, ja kirkonkelloon on kirjattu ajan tavan mukainen ylistys niin taivaalliselle kuin maalliselle vallalle. Kyseessä on vuonna 1705 valmistuneen ja 1881 puretun Teuvan ensimmäisen kappelikirkon kello. Teuvan vanhalla hautausmaalla sijainnut kappelikirkko purettiin sen viereen rakennetun uuden kirkon valmistuttua. Tämä uusi kirkko paloi vuonna 1950, mikä on meille jo tutumpaa historiaa.

Gezelius oli Turun piispa, Thauvonius Närpiön kirkkoherra ja Simon Carlandes Teuvan ensimmäinen kappalainen. Ovatpa nimensä kirkonkelloon saaneet myös kellon hankinnan aikaiset teuvalaiset kirkkoväärtit Heikki Krekonpoika Tuokkola (Hakala) ja Olli Ollinpoika Burman (Koskela). Teuvalaisten maalaistalonpoikien nimet on Närpiössä muutettu hienommalta kuulostaviksi ruotsinnoksiksi. Henrik Grelson – Heikki Krekonpoika Hakala – on tämän artikkelin kirjoittajan esi-isä 10. polvessa.

Kappelikirkon valmistumisen aikaan 1700-luvun alussa kato, nälkä ja sota koettelivat teuvalaisia, jotka yrittävät saada elantonsa raivatusta maasta.

Venäjä oli lähtenyt sotaretkelle valloittaakseen Ruotsin valtakuntaan kuuluneen Suomen.

Ruotsin armeijaan määrättyjen teuvalaisten suuri määrä verotti raskaasti asukaslukua. Mutta erityisen raskaasti teuvalaiset saivat kärsiä venäläisten miehitysajasta. Vuosina 1713–1714 Teuva joutui venäläishävityksen kohteeksi ainakin kolmesti.

Ajanjakso sai myöhemmin nimen Isoviha, Venäjän Suomessa harjoittaman mielivallan, ryöstelyn ja äärimmäisen julmuuden vuoksi. Tsaari Pietari Suuri oli antanut Pohjanmaalle hävityskäskyn, jonka tarkoituksena oli luoda autio puskurivyöhyke rannikolle Ruotsin hyökkäyksiä vastaan. Venäläisjoukkojen käskettiin polttaa Pohjanmaan rannikko sadan virstan (noin 10 kilometrin) leveydeltä. Ryöstelyä ja tuhopolttoja järkyttävimpiä olivat siviilien tappaminen, raiskaaminen sekä lasten sieppaukset pakkotyöhön Venäjälle. Isoviha-oopperan Ilmajoella nähneet saavat ajasta järkyttävän aavistuksen.

Teuvalaiset joutuivat kokemaan miehitysajan erityisen raskaasti. Väki pakeni erämaiden niin sanottuihin piilopirtteihin. Kiinnijääneet joutuivat joko paljastamaan kätketyn omaisuuden sijainnin tai tulivat tapetuiksi. Materiaalisen omaisuuden ryöstöä traagisempaa oli miehittäjän kiinni ottamien lasten kohtalo. Lapsia vietiin Venäjän orjamarkkinoille. Teuvaltakin vietiin 19 lasta helmikuussa 1714. Ryöstettyjen lasten määrä vastaisi Teuvan nykyiseen asukaslukuun suhteutettuna noin 300 lapsen ryöstämistä Venäjälle.

Rauhan tultua 1721 maaherran raportista voidaan lukea, että Teuvan talojen määrä oli romahtanut 43:sta 14:ään.

Venäjän armeija keräsi niin sanottua paloveroa, mikä tarkoitti, että talojen oli annettava miehittäjän vaatima omaisuus tai muuten talo poltettiin. Sama koski seurakuntia: paloveron perintä kirkossa tarkoitti monesti, että seurakunta maksoi kelloilla kirkon polttamatta jättämisen. Näin kävi myös Teuvalla. Teuvan kirkkokellot lähtivät sotilaiden mukana Venäjälle. Käytännössä kirkkojen ”verottaminen” – eli ryöstäminen – tarkoitti kaikkea irtainta omaisuutta. Teuvaltakin lähti kellojen lisäksi kirkon muukin omaisuus, mikä selviää maaherran kuninkaalle vuonna 1726 osoittamasta raportista Teuvan kirkon menetyksistä. Pitkästä raportista mainittakoon: ”hopeakalkki ja öylättilautanen, molemmat uusia”, ”alttari ja yli kahdeksan metriä pitkä alttarivaate”, ”metallinen kynttiläkruunu”, ”messinkikruunu”, ”saarnatuolin kolmihaarainen kynttelikkö”, ”kaksi alttaripöydän kynttilänjalkaa” jne.

Teuvan saalis vietiin Pietariin, missä itse tsaari Pietari Suuri huolehti Teuvan kirkonkellojen lahjoittamisesta Äänisjärven eteläpuolella olleen luostarin kirkkoon. Tsaarin tiedetään muistaneen erityisesti Pietarin ja Äänisjärven välillä olleita kirkkoja, joten alueen kirkkoja on voinut kaunistaa muukin Teuvalta ja muualta Etelä-Pohjanmaalta ryöstetty kirkkoesineistö.

Napuen taistelun jälkeen 1713 Ruotsin armeija romahti ja vetäytyi Ruotsin puolelle. Käpälämäkeen eli pakoon Ruotsiin lähtivät myös niin Närpiön kirkkoherra Thauvonius kuin Teuvan kappalainen Carlander. Kumpikaan heistä ei palanut enää virkapaikoilleen. Ruotsin armeijan, virkamiehistön ja papiston pakeneminen Suomesta Ruotsin puolelle oli merkittävä syy sille, että olosuhteet Venäjän harjoittamalle väkivallalle ja ryöstelylle olivat Isovihan aikana Suomessa niin otolliset.

Tuskallisesta historiasta huolimatta, muutama vuosi sitten selvinnyt Teuvan kirkonkellojen matka Venäjälle on mielenkiitoinen esimerkki Suomen luterilaisen kirkon kulttuuriperinnöstä ja siihen liittyvästä historiasta.

Kirkon kulttuuriperinnöstä tekee erityisen kiinnostavaa se, että se on vanhinta historiallista – niin aineellista kuin henkistä – kulttuuriomaisuutta Suomessa. Tähän omaisuuteen kuuluvat niin kirkkorakennukset ja niiden esineistö kuin hautausmaat, pappilat ja kappelit.

Samaa tärkeää kulttuuriperintöä on myös Teuvan ensimmäisen kappelikirkon kellotapuli, jonka alaosa on edelleen pystyssä rauniokirkon takana. Me tunnemme tämän rakennuksen paremmin siunauskappeli-nimellä. Harvinainen 8-kulmainen kellotapulimme täyttää 200 vuotta vuonna 2028. Tämä kellotapuli seurasi sitä kellotapulia, mistä kellot ryöstettiin Isovihan aikana.

Teuvalaisen Kulttuurin Tuki on käynnistänyt hankkeen, jossa yhdessä seurakunnan ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa selvitetään kellotapulin ja sen esineistön historia, alkuperä, kulttuurihistoriallinen arvo sekä konservointitarpeet. Hankkeen toteuttaa Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja se käynnistyy tulevana syksynä.

Oman kulttuuriperintömme ja historian ymmärtämisen kautta saamme kosketuksen myös menneiden aikojen kanssaihmisiin. Ymmärrämme paremmin, keitä olemme, mistä tulemme, ja näemme itsemme hiukan pidemmällä aikajanalla kuin vain tämän päivän kvartaalitaloudessa.

Kirjoituksessa on käytetty lähteenä erityisesti historioitsijan ja kirkon kulttuuriperinnön tuntijan, professori emeritus Heikki Hangan sekä professori Paula Mäkelän tutkimuksia.

Erkki Hakala

Kirjoittaja on Teuvalaisen Kulttuurin Tuen puheenjohtaja