A-
A+
Suomen Yrittäjäopistolla on koulutusta myös Teuvalla. Kuva on Teakilla pidetystä sisustaja-remontoijan koulutuksesta.
Arkisto / Juhani Pajunen
TYÖPAIKAT Suomen Yrittäjäopisto ylsi tänä vuonna viidennelle sijalle Suomen parhaat työpaikat -vertailussa keskisuurten organisaatioiden sarjassa. Yksi SYO:n toimipiste sijaitsee Teuvalla Teakilla. Suomen parhaat työpaikat julkistettiin tänään keskiviikkona.
SYO:lle myönnettiin viime marraskuussa Great Place to Work -sertifikaatti, joka mahdollisti osallistumisen vertailuunn. Yrittäjäopisto oli mukana keskisuurten yritysten kategoriassa.
– Suomen Yrittäjäopisto osallistui ensimmäistä kertaa Suomen parhaat työpaikat -listaukseen, ja olemme erittäin ylpeitä saavutuksestamme, kertoo rehtori, toimitusjohtaja Jorma Kukkeenmäki tiedotteessa.
Great Place To Work listaa vuosittain Suomen parhaita työpaikkoja. Suurten yritysten sarjan ykkönen oli tänä vuonna kansainvälisen optiikka-alan ketjun Specsaversin Suomen-yhtiö. Keskikokoisten yritysten sarjan voittaja oli siivousalalla toimiva MTB-Siivouspalvelu. Pienten organisaatioiden sarjan voitti konsulttiyhtiö Notkia IT ja mikroyritysten sarjan siivous- ja kotityöpalveluita tarjoava Arjen Avuxi.
Great Place To Work tutkii Suomessa vuosittain noin 150 organisaatiota. Tutkimus perustuu yli 30 vuoden tutkimustyöhön hyvän työpaikan keskeisistä elementeistä. Sertifioiduista organisaatioista 50 henkilöstötutkimuksessa korkeimmat pisteet saanutta julkaistaan Suomen parhaat työpaikat -listalla. Listaa on julkaistu jo yli 20 vuoden ajan.
SYO:n henkilöstökyselyssä selvisi, että 96 prosenttia työntekijöistä on sitä mieltä, että Suomen Yrittäjäopisto on kokonaisuudessaan erittäin hyvä työpaikka. Trust-indeksi eli kaikkien henkilöstökyselyn kysymysten keskiarvo oli 92 prosenttia. Trust-indeksi kuvaa työntekijöiden kokonaiskokemusta osa-alueista, joilla hyvää työpaikkaa rakennetaan.
SYO erottui erityisesti ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta, johdon luottamuksesta, osaamisesta, yhteishengestä ja työntekijöiden omasta työstä.
Suomen Yrittäjäopisto on valtakunnallinen aikuiskouluttaja, joka järjestää koulutusta verkossa sekä usealla eri paikkakunnalla, mukaan lukien Teuvalla. Yrittäjäopistolla käytetään työssä digitaalisia työ- ja viestintävälineitä siten, että työnteko onnistuu yhtä hyvin etätyössä kuin toimipisteissäkin.
– Meillä arvostetaan ihmistä, osaamista ja yhdessä tekemistä. Uskomme, että ihmisiin luottamalla ja löytämällä kaikille sopivia tehtäviä saadaan aikaan paras lopputulos, niin yksilön kuin organisaation kannalta, toteaa Jorma Kukkeenmäki tiedotteessa.
– Meillä on organisaatiossa myös omalaatuinen ja arvokas kulttuuri, jota nimitämme Yrkkärihengeksi, jatkaa henkilöstöasioista vastaava vararehtori Tiina Luoma.
Työntekijöiden ja johdon mukaan Yrittäjäopiston menestyksen salaisuus on juuri Yrkkärihenki, joka rakentuu luottamuksesta, yhteisöllisyydestä ja yrittäjämäisestä asenteesta. Kyseinen organisaatiokulttuuri on rakennettu vuosien määrätietoisella työllä, jossa on keskitytty yhteisöllisyyden rakentamiseen ja arjen toimintatapojen kehittämiseen.
– Olemme rakentaneet pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti organisaation rakenteita, arjen toimintatapoja, johtajuutta ja työhyvinvointia eri tasoilla. Punaisena lankana on ollut yhteisöllisyyden rakentaminen etäorganisaatiossa ja konkreettiset arjen toimet asioiden kehittämisessä. Pienistä arjen toimista rakentuu iso kokonaisuus, jolla hyvää työpaikkaa rakennetaan, sanoo Luoma tiedotteessa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria