Päkintiellä sijaitseva Myrkyn eläinlääkäriasema lakkautettaneen. Myrkyn vastaanotolla käyvien asiakkaiden määrä on ollut pitkään laskusuunnassa, ja tällä hetkellä vastaanotto on eläinlääkärin käytössä keskimäärin yhtenä päivänä viikossa.
Liina Uusi-Kauppila
MYRKKY Myrkyn eläinlääkäriasemaa uhkaa lakkauttaminen. Kunnanhallitus päätti eilen ryhtyä neuvotteluihin vuokrasopimuksen irtisanomisesta Kauhajoen kaupungin kanssa.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Juhani Pajunen
MYRKKY Myrkyn eläinlääkäriasemaa uhkaa lakkauttaminen. Kunnanhallitus päätti eilen ryhtyä neuvotteluihin vuokrasopimuksen irtisanomisesta Kauhajoen kaupungin kanssa.
– Sulkemispäätöksen tekee Kauhajoen kaupungin ympäristöpalvelut. Me vain päätimme, että olemme valmiita neuvottelemaan asiasta, toteaa kunnanjohtaja Marko Keski-Sikkilä.
Karijoen kunta pitää tärkeänä, että eläinlääkäripalvelut säilyvät alueen asukkaille ja eläintenomistajille jatkossakin laadukkaina ja saavutettavina yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Kunnan näkemyksen mukaan palvelujen järjestäminen keskitetymmin on perusteltua tilanteessa, jossa vastaanoton käyttö on vähäistä ja kustannuspaineet kasvavat.
Mitä mieltä kunnanjohtaja on uhkaavasta eläinlääkäriaseman sulkemisesta?
– Onhan se tietenkin harmillinen asia karijokisten pieneläinten omistajien kannalta, mutta käyttö on ollut vähäistä syystä tai toisesta: joko ei ole ollut käyttäjiä tai sitten ei ole ollut aikoja. Toki ne palvelut ovat saatavilla Kauhajoelta ja Isojoelta, Keski-Sikkilä sanoo.
Kauhajoen kaupungin ympäristöpalvelut tuottaa eläinlääkinnän palvelut Kauhajoelle, Karijoelle, Teuvalle ja Isojoelle. Vastaanottotilat sijaitsevat Kauhajoella, Karijoella Myrkyssä ja Isojoella. Teuvan vastaanotto suljettiin syksyllä 2024.
Myrkyn vastaanotolla käyvien asiakkaiden määrä on jatkuvasti laskenut. Tällä hetkellä eläinlääkärillä on vastaanotolla asiakkaita keskimäärin yhtenä päivänä viikossa. Vuonna 2024 vastaanotolla oli 134 pieneläinasiakaskäyntiä. Karijoen kunnan asukkaat ovat voineet käyttää halutessaan myös muita eläinlääkinnän vastaanottoja Suupohjan alueella.
Vastaanottotilan vähäisen tarpeen takia ja eläinlääkinnän palveluiden kustannusten vähentämiseksi on Kauhajoen kaupungin ympäristöpalveluissa ollut valmisteltavana eläinlääkinnän Karijoen vastaanoton vuokrasopimuksen irtisanominen ja vastaanoton sulkeminen. Eläinlääkäripalvelut tuotetaan Karijoen asukkaille jatkossakin yhteistoimintasopimuksen mukaisesti, eikä vastaanoton sulkemisella ole vaikutusta alueelliseen eläinlääkäripäivystystoimintaan.
Vuokrasopimuksen mukaan osapuolet voivat irtisanoa sopimuksen viimeistään kolme kuukautta ennen kalenterivuoden loppua, jolloin sopimus päättyy irtisanomisvuotta seuraavan vuoden lopussa, elleivät osapuolet yksimielisesti toisin sovi. Toisen osapuolen vaatiessa neuvottelua ennen irtisanoutumista on neuvottelupyyntöä noudatettava.
Kauhajoen kaupungin ympäristöpalvelut oli pyytänyt Karijoen kuntaa neuvotteluun, koska vuokrasopimus halutaan irtisanoa nopeammalla aikataululla. Maanantaina kokoontunut Karijoen kunnanhallitus totesi kunnan olevan valmis osallistumaan neuvotteluihin vuokrasopimuksen irtisanomisajasta ja sopimuksen päättymiseen liittyvistä käytännön järjestelyistä.
– Katsotaan nyt sitten, mihin päädytään, kun asiasta päästään keskustelemaan, Keski-Sikkilä toteaa.
Päkintiellä sijaitseva kiinteistö on rakennettu vuonna 2005, mistä lähtien siinä on ollut vastaanotto. Aluksi eläinlääkäri toimi Kristiinankaupungin kanssa tehtävän yhteistyön kautta, vuodesta 2009 LLKY:n alaisuudessa ja vuodesta 2023 alkaen hyvinvointialueen alaisuudessa.
Rakennuksen alakerrassa on eläinlääkärin vastaanottotilat ja yläkerrassa eläinlääkärin taukotila sekä yksi vuokrahuoneisto. Mitä kiinteistölle aiotaan tehdä, kun vuokrasopimus eläinlääkäritiloista on irtisanottu?
– Meillä on vaihtoehtoina joko myydä se, vuokrata se yksityiselle eläinlääkärille tai tehdä siitä jotain omaan käyttöön liittyvää, Keski-Sikkilä kertoo.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Päkintiellä sijaitseva Myrkyn eläinlääkäriasema lakkautettaneen. Myrkyn vastaanotolla käyvien asiakkaiden määrä on ollut pitkään laskusuunnassa, ja tällä hetkellä vastaanotto on eläinlääkärin käytössä keskimäärin yhtenä päivänä viikossa.
Liina Uusi-Kauppila
MYRKKY Myrkyn eläinlääkäriasemaa uhkaa lakkauttaminen. Kunnanhallitus päätti eilen ryhtyä neuvotteluihin vuokrasopimuksen irtisanomisesta Kauhajoen kaupungin kanssa.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista