Arvostelu: Kökkätyön jumalallinen taidonnäyte

Vuosituhannen alun discokulttuuria ja kunnon juomatapoja, sitä tarjoilee Mietaa katsojilleen. Draamakomedia sijoittuu vuoden 2002 viimeiseen päivään, jolloin Tiinan teini-ikäinen pikkusisko Juulia karkaa kaverinsa Pinjan kanssa Mietaan nuorisoseuralle uudenvuoden bileisiin. Nuoret aikuiset Tiina ja toverinsa Satu ja Katja rientävät teinien perään. Seuraa tapahtumaketju, joka saattaa Tiinan jälleen kasvotusten bändinsa kanssa Mietaalla esiintyvän Mikan kanssa.

Juulian ja Tiinan kaveriporukoiden välistä kilpajuoksua kuvataan elokuvassa teinien osalta takautumamaisesti, ja ratkaisu toimii sangen mukavasti. Tarina onnistutaan tätä kautta sitomaan kokonaisuudeksi niin, ettei raina jää pelkäksi sketsikimaraksi. Nuorten välinen dialogi tuntuu aidolta, vaikkakin parissa kohtauksessa saksimisen varaa olisi ollutkin. Ensivuosikymmenen tuntu ei leiju leffan yllä niin kokonaisvaltaisesti kuin ehkä toivoisi, mutta joitakin viittauksia ajan kuvastoon ja henkeen silti löytyy. Toki taustalla soivat vuosituhanteen vaihteen suomalaiset hittibiisit auttavat tuudittautumaan tunnelmaan.

Harrastajanäyttelijöiden roolityö nousee kokonaisuutena plussan puolelle. Varsinaisia rimanalituksia ei ole. Joihinkin roolisuorituksiin olisi tosin kaivannut lisää ilmeikkyyttä ja tunteen paloa.

Pääosien esittäjät hoitavat tonttinsa kunnialla. Iida Hietamäki vakuuttaa empaattisena ja ylihuolehtivaisena isosiskona Tiinana. Marjukka Otsomaa vetää hyvällä tavalla överiksi elämän ja alkoholin iloista nauttivan hepsankeikka Satun. Ina Aura tekee pätevän suorituksen identiteettikriisin ja itsensä löytämisen kanssa kamppailevana Katjana.

Mutta entäs se huumori, onko se mistään kotoisin? Vitseistä useimmat ovat hyvää keskiluokkaa, jotkut sen alle. Mukana on myös yksittäisiä helmiä, kuten se, kun Satu haistaa lantratun viinan ovelle asti. Käsikirjoituksen ja näyttelijäsuoritustenkin ansiosta moniin hahmoihin on saatu särmää ja luonnetta. Itse olisin silti kaivannut paikka paikoin vielä pykälän kovempaa vitsitykitystä. Siitäkin huolimatta elokuva hymyilyttää ja naurattaa, vaikka ei aivan vallattomaksi nuorisokomediaksi ylläkään. Tarinan draamallinen osuus taas on komediaa kapeampi, mutta toimii kohtalaisesti, vaikka sitäkin olisi mielellään nähnyt enemmän ja voimallisempana.

Mietaa tarjoilee nuorisosaagaa tuutin täydeltä, niin teiniangstia kuin aikuisuuden haparoivia ensiaskeleitakin. Lähtökohtiinsa ja budjettiinsa nähden elokuva onnistuu omassa lajityypissään kohtuullisen hyvin. Tarina pysyy kasassa ja meininki on hyvää alusta loppuun, vaikka kokonaisuus olisikin hyötynyt vitsien hiomisesta ja dialogin paikoittaisesta terävoittämisestä.

Mietaa on kökkätyön jumalallinen taidonnäyte. Kun tähtäin on korkealla ja kaikki uskovat asiaan, se näkyy lopputuloksessa. Tästä jäi hyvä maku suuhun – niin kuin järkkäri Osmolla huulirasvasta.

Arvosana: * * * (*)

Juhani Pajunen