A-
A+
SUUPOHJA Suupohjan alue näyttäytyy varsin rauhallisena ja turvallisena alueena, ainakin Pohjanmaan poliisilaitoksen tuoreiden, vuoden 2019 rikostilastojen valossa. Koko poliisilaitoksen alueella kaikkien rikosten määrä on vähentynyt, mutta toisaalta rikosten tutkinta-ajat ovat jopa tuplaantuneet. Tästä hyvänä esimerkkinä on Suupohjan alue.
Kauhajoen poliisiasemalla ei ole enää tutkijoita. Viimeinen tutkija lähti pois, kun rikosylikonstaapeli Esa Saarinen eläköityi viime syksynä.
– Nykyään tutkijaryhmän pääpaikka on Seinäjoella, mutta toki tutkijat käyvät Kauhajoella ainakin torstaisin ja lisäksi tarpeen mukaan, rikoskomisario Harri Teivaanmäki selvittää.
Kauhajoen poliisiaseman hiljentyminen myötä Suupohjan alue on nyt kolmen rikoskomisarion vastuualueena, Teivaanmäki on yksi kolmikosta.
– Kyllä rikosten määrän vähyys on yhteydessä siihen, että siellä on vähemmän ihmisiä. Toki rikostilastot kertovat vain ilmitulleesta rikollisuudesta eli siihen vaikuttavat poliisin valvonta ja ihmisten tekemät ilmoitukset, Teivaanmäki huomauttaa.
TUTKINTA-AJAT Teivaanmäen mukaan melko korkeat. Seinäjoella tutkinta-aika on noin 106 vuorokautta, mutta Kauhajoella 186 vuorokautta. Kasvua on ollut koko alueella, vaikka pari vuotta sitten koko poliisilaitos oli tutkinnan tehokkuudessa ihan maan kärkeä.
– On pidettävä huolta, etteivät tutkinta-ajat lähde nousemaan. Ihanne olisi lähempänä sataa. Koko Etelä-Pohjanmaan kenttäjohtoalueella on mielestäni selvitty toki hyvin, mutta kyllähän Suupohjan alueella on ollut tutkinta-aikojen nousu kovempaa kuin muualla.
Katja Rinta-Nikkola
Lue koko juttu sekä rikosylikomisario Urpo Lintalan arviot syistä tutkinta-aikojen tuplaantumiseen printti-Tejukasta.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide