A-
A+
Ilmastoviisas-hankkeessa rakennettava teollisuushalli nousee tälle tontille, suhteellisen lähelle kantatietä. Maanantaina tontilla olivat töissä kaivinkone ja iskuvasaralla varustettu kone.
Juhani Pajunen
Henry Aho
TEUVA/KARIJOKI/JURVA Suupohjan kuntien yhteinen hankintailta pidettiin torstaina 20. helmikuuta. Tilaisuus pidettiin Kauhajoella, mutta mukaan pääsi myös Teams -yhteydellä. Iltaa veti Kauhajoen kaupungin elinkeinoasiamies Carita Latikka. Jokainen kunta esitteli vuorollaan tulevia hankintojaan vuodelle 2025.
Teuvan investointeja esitteli tekninen johtaja Tommi Korpi. Investointien kokonaissumma kuluvalle vuodelle on yhteensä 6,5 miljoonaa.
– Viime vuosi oli valmisteluiden vuosi ja tuli myös yllätyksiä, kuten koulun väistötila ja päiväkodin laajennushanke. Isoja on tulossa ja joidenkin hankkeiden, kuten uimahalli, osalta valmistelu jatkuu. Useampia puitesopimuksia on katkolla, ja ne kilpailutetaan kesälomien jälkeen. Suurin osa hankkeista on investointeja, mutta hankkeita on myös käyttötalouden puolella. Tällä hetkellä on käynnissä koulukuljetusten kilpailutus, mikä on euromääräisesti iso, Korpi valaisee.
Tulevia puiteinvestointeja ovat mattotyöt, sähkötyöt, LV-työt sekä kiviainekset. Monissa sopimuksissa päätetään myös optioiden käytöstä.
Teuvan suurimpia investointeja ovat Ilmastoviisas-hankkeeseen liittyvä teollisuushallin rakentaminen, johon on varattu 3,5 miljoonaa euroa. Hankkeeseen on saatu JTF-rahoitusta, mutta itse hallin rakentamiseen tukea ei ole saatu. Toiseksi suurin investointi on terveyskeskuskiinteistökokonaisuuden korjaukset 400 000. Korjauksia tehdään useampia, joista suurimpana sprinklaus-urakka. Yhtenäiskoulun korjaukseen on varattu 250 000 ja Pappilantien sillankorjaukseen 200 000 euroa.
– Lähinnä korjataan sillan kansirakenteet sekä kaiteet, Korpi tarkentaa.
Muita suuria investointeja on Orrentien kevyen liikenteen väylä, johon on varattu 138 000 euroa. Jo aiemmin suunnitellulle keskusurheilukentän tulvasuojaukselle on haettu tukea, kuten myös uudelle pallokentälle.
– Meillä on tarvetta pallokentälle, koska yksi kenttä lähtee pois Ilmastoviisaan tieltä. Tekonurmikenttä on haaveena, jos saamme sen tekemiseen tukea. Jos emme saa, se ei varmaankaan toteudu, Korpi tuumaa.
Yksi tulevista suurista hankkeista on ihmisiä puhuttava uusi kirjasto.
– Uuden kirjaston/nuorisotilan/päiväkodin hankkeen suunnittelu on vauhdissa. Jos se etenee aikataulun mukaan, rakennusurakka tulee kilpailutukseen ennen kesälomia, Korpi kertoo.
Lisäksi Teuvalla on tänä vuonna paljon pienempiä investointeja.
– Teuvalla tehdään hankintoja tapauskohtaisesti. Hyvin pitkälti kilpailutukset tehdään omana työnä. Vain harvoissa käytetään ulkopuolista apua. Kilpailutukset ilmoitetaan pääsääntöisesti kunnan verkkosivulla ja paikallislehdessä. Kynnysarvot ylittävät hankinnat, mutta enenevissä määrin myös pienet, jotka jäävät kynnysarvojen alle, ilmoitetaan sivulla hankintailmoitukset.fi. Kaikki yli 20t hankinnat kuuluvat kunnanhallitukselle, Korpi summaa.
Karijoen investoinnit esitteli kunnan tekninen johtaja Matti Hakola, ja niiden kokonaissumma vuodelle 2025 on noin 670 000 euroa.
– Tähän mennessä on kilpailutettu jo Saliininkodin sprinklerijärjestelmän suunnittelu 8300 euroa, tiesuolan hankinta 11 525 (käyttötaloushankinta), rivitalon pihavarastojen uusiminen 59 375 ja Prosintalon lattiasaneeraus 35 000. Kolme suurinta tulevaa investointia ovat Peurajärven avusteisesti esteetön luontopolku 166 258, koulun liikuntasalin saneeraus 126 258 ja Saliininkodin sprinklerijärjestelmä rakentaminen 90 000 euroa.
Lisäksi Karijoella on tulossa pienempiä investointeja, muun muassa Saliinikodin vesikaton puhdistus ja huoltomaalaus 20 000, Saukkotien leikkialueen kunnostus 10 000, katuvalaistus Kauhajoentie 30 000, asuinalueen kaavoitus 30 000, päiväkodin pihakalusteiden päivittäminen 5000, koulun kylmiöiden uusiminen 15 000, kuntosalin laitehankinnat 6000, ja frisbeegolf uudet korit 5500 euroa.
– Myös vuodelle 2026 on jo alustavasti esitetty hankintoja. Niitä ovat koulun opetusluokkien saneerauksen jatkuminen 40 000, uuden asuinalueen kunnallistekniikka 100 000, koulun katolle aurinkopaneelijärjestelmä 40 000 sekä pyöräpuisto 20 000 euroa, Hakola jatkaa.
Kurikan kaupunki panostaa Jurvassa etenkin koulualueisiin sekä liikuntahalliin. Jurvan yläastetta/lukiota saneerataan 220 000 eurolla. Niistä kotitalousluokan saneeraukseen kuluu 65 000 ja parkkialueen saneeraukseen 155 000 euroa. Ala-asteelle on varattu 225 000, josta perusparannuksia tehdään 25 000 eurolla ja pihan peruskorjaus 200 000 eurolla. Päiväkoti Kunnannupun lukitussaneeraukseen on varattu 40 000 euroa. Jurvan liikuntahalliin varataan 235 000 euroa, josta pihan saneeraukseen 215 000 ja vuoden 2026 korjauksien suunnitteluun 20 000. Sällin leirintäalueen suunnitteluun ja perusparannustöihin varataan 60 000 ja Jurvan terveysaseman piha-alueen suunnitteluun 15 000 euroa. Lisäksi myös Jurvassa on muita pienempiä investointeja. Lopulliset summat voivat vielä vaihdella, koska määrärahat ovat kustannuspaikkatasolla määriteltyjä.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide