A-
A+
Kalervo Niemelä kertoi Teuvan kirkon ja sen alttaritaulun historiasta Suupohjan senioriopettajien tilaisuudessa. Samalla hän kertoi tuoreimmat tiedot Tove Teuvalla -oopperan valmisteluista.
Juhani Pajunen
Juhani Pajunen
TEUVA Tove Teuvalla -oopperan ohjaa Jorma Uotinen, ja sitä esitetään elokuussa 2024 Teuvan kirkossa. Lipunmyynti alkaa joulukuussa.
Asian tiesi kertoa opetusneuvos Kalervo Niemelä, joka piti maanantaina kirkossa esitelmän Teuvan kirkon ja sen alttaritaulun historiasta. Jorma Uotinen on Niemelän mukaan käynyt Teuvalla jo useamman kerran oopperahankkeen tiimoilta. Myös oopperan valaisinmestari ja puvustaja ovat käyneet Teuvalla.
Oopperan säveltäjä on Uljas Pulkkis. Libreton eli lauluosuuksien sanat ja mahdolliset puhutut vuorosanat kirjoittaa Gunilla Hemming. Kapellimestarina on Anna-Maria Helsing. Oopperan orkesterina toimii Vaasan kaupunginorkesteri ja kuorona Vaasan oopperakuoro.
Oopperan roolihenkilöiden esittäjät eivät ole vielä julkista tietoa, mutta Kalervo Niemelän mukaan he paljastuvat joulukuun alussa. Tuolloin Vaasassa on määrä pitää tiedotustilaisuus oopperasta.
– Aikamoisia nimiä he ovat. Osa heistä on kiinnitettyinä tälläkin hetkellä oopperassa Helsingissä, Niemelä sanoi.
Oopperan tarkat esityspäivät ovat varmistuneet: ne ovat 3.–4. ja 9.–10. elokuuta 2024. Lipunmyynti oopperaan alkaa todennäköisesti joulukuun toisella viikolla.
Idea oopperasta on Teuvalaisen Kulttuurin Tuki ry:n puheenjohtajan Erkki Hakalan. Ooppera esitetään ensi kesän Korsholman Musiikkijuhlien yhteydessä, ja Musiikkijuhlat kantaa hankkeesta taloudellisen vastuun.
Tejukan selvityksen mukaan oopperahanketta on tuettu tähän mennessä 125 000 eurolla. Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto myönsi hankkeelle toukokuussa 2022 40 000 euron kärkihankeapurahan ja Svenska kulturfonden maaliskuussa 2023 40 000 euron apurahan. Tänä vuonna Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto myönsi vielä 5 000 euroa hanketta varten. Taiteen edistämiskeskus myönsi hankkeeseen maaliskuussa 2023 20 000 euroa ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto lokakuussa 20 000 euroa. Apurahojen saajina ovat olleet oopperaa järjestävät yhdistykset Teuvalaisen Kulttuurin Tuki, Korsholman musiikkijuhlat ja Vaasan oopperayhdistys.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide