Teuvan Sydänyhdistys tarjosi frisbeegolf-opastusta

Henry Aho

PAPPILANKANGAS Liikunta tekee hyvää mielelle ja keholle. Sydämellekin, ainakin jos liikuntaa harrastaa kaikessa rauhassa.

– Tässäkin lajissa, kuten kaikissa muissakin, on oma rasituksensa. Pitää tietää rajansa, kertoo itsekin lajia kokeillut Teuvan Sydänyhdistyksen varapuheenjohtaja Katri Honkilahti.

Teuvan Sydänyhdistyksen sydänviikkoon kuului hengellinen kerho, K-Kaupan valikoimien tutkiminen sydänystävällisyyden näkökulmasta sekä sydänkävely. Näiden lisäksi erikoisuutena oli frisbeegolf-opastus.

– Valtakunnallinen Sydänliitto ehdotti frisbeegolfia yhtenä aktiviteettina. Puheenjohtajamme Jaripekka Niska innostui ajatuksesta ja täällä ollaan, Honkilahti hymyilee.

Opastusta ei tarjonnut ihan kuka tahansa, vaan yksi Teuvan tämän hetken parhaista frisbeegolf-pelaajista Jarno Rintalahti, joka lähtee tällä viikolla lajin 40-vuotiaiden mastereiden SM-kisoihin Valkeakoskelle.

– Ensimmäistä kertaa pääsin mukaan SM-kisoihin. Siihen vaaditaan tietty määrä ranking-pisteitä, joita kerätään kisoissa kauden aikana, Rintalahti toteaa.

Sen suurempia tavoitteita hänellä ei kisoihin ole.

– Kun ehjänä pääsisi kisat läpi, niin se on jo hyvä, Rintalahti hymyilee.

Frisbeegolf-opastukseen saapui vain kourallinen innokkaita heittäjiä. Se ei tahtia haitannut, vaan näin jokaista heittäjää pystyi opastamaan oikein ajan kanssa.

– Lajia voisi suositella aivan kaikille lapsista eläkeläisiin. Ainoa vaatimus on, että paikat kestävät heittämisen, Rintalahti suosittelee.

Nyt harjoittelemassa olikin neljä verteää eläkeläisnaista. Jokaiselle frisbee oli tuttu, mutta ei frisbeegolf.

– Jotain sellaista huoltoasemalta ostettua kiekkoa olen joskus heittänyt, Sirkka-Liisa Penttinen tuumasi, kun käänteli kiekkoa käsissään.

Frisbeegolf-kiekot voidaan jaotella kolmeen lajiin heitettävien matkojen mukaan. Pitkään heittoon käytetään teräväreunaisempaa kiekkoa kuin puttaukseen. Frisbeegolf ei ole välineurheilua, ellei siitä tahdo sellaista tehdä. Joillain pelaajilla voi olla reppu täynnä kiekkoja, vaikka periaatteessa kolme riittäisi.

Kuten urheilua aina, frisbeegolfiakin voi harrastaa tosissaan kilpaillen verenmaku suussa, tai sitten leppoisan liikunnan kannalta luonnosta nauttien.

– Itse harjoittelen kesäisin kolmesta neljään kertaa viikossa. Talvellakin lajia voi harrastaa, riippuen vähän pakkasesta ja lumitilanteesta. Talvella harjoitellaan myös hallissa puttaustreenejä, Rintalahti valottaa.

Nyt ei kilpailtu, vaan harjoiteltiin. Rintalahti näytti ensin oikeaoppisen otteen, jolla kiekosta otetaan kiinni. Hän selitti myös kiekkojen eroja. Sitten päästiin heittämään. Naiset huomasivat aika nopeasti, että liitokiekonheitto ei ole aivan niin helppoa kuin miltä se voi näyttää. Pikku hiljaa frisbeet alkoivat kuitenkin lähteä lentoon oikeassa asennossa ja oikeaan suuntaan. Sen mitä naiset heittojen pituudessa jäivät jälkeen, he korvasivat tarkkuudella. Puttauksessa alkoivatkin frisbeegolf-korin ketjut helähdellä.

– Kyllä oli komea heitto, muut huokailivat, kun Aila Sahuri laittoi kiekon koriin vähän vajaasta kymmenestä metristä.

Kenties hän olikin jo ennalta harjoitellut salaa, sillä hänen poikansa Juha Sahuri on tuttu näky Frisbeegolf Teuvan järjestämissä viikkokisoissa. Sahurin ja Penttisen lisäksi heittämässä olivat Irma Honkanen ja Arja Lauske. Kun heittoja oli harjoiteltu hetken, siirryttiin radalle. Aina, kun mennään radalle, hommaan tulee hiukan lisää vakavuutta. Naiset laskivat tarkasti heittojaan ja välillä kuultiin muutama ärräpääkin, kun kiekko lähti väärään suuntaan. Naiset ehtivät kiertää kolme väylää ajan puitteissa ja jokaiselle jäi hinku heittää lisääkin. Saattaa olla, että heistä tulee vielä tuttu näky Pappilankankaan frisbeegolf-radalla. Myös Rintalahti oli tyytyväinen, vaikka osanottajamäärä jäikin aika vähäiseksi. Rintalahden lisäksi naisia oli opastamassa niin ikään Frisbeegolf Teuvan porukkaan kuuluva Petri Hietaharju.