Lappajärven kunnanjohtajan virkaa hakeva Miika Kataja on toiminut Teuvan kunnan osallisuusjohtajana nyt vajaat viisi vuotta.
Arkisto / Teijo Mäki
– Järviseutu on kotiseutu, ja nyt on ihan hyvä hetki hakea, kun viitisen vuotta tulee Teuvalla täyteen ja väitöskirja alkaa olemaan loppusuoralla, perustelee Kataja hakupäätöstään.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Lappajärven kunnanjohtajan virkaa hakeva Miika Kataja on toiminut Teuvan kunnan osallisuusjohtajana nyt vajaat viisi vuotta.
Arkisto / Teijo Mäki
Juhani Pajunen
LAPPAJÄRVI Teuvan osallisuusjohtaja Miika Kataja on hakenut Lappajärven kunnanjohtajan virkaa.
– Järviseutu on kotiseutu, ja nyt on ihan hyvä hetki hakea, kun viitisen vuotta tulee Teuvalla täyteen ja väitöskirja alkaa olemaan loppusuoralla, perustelee Kataja hakupäätöstään.
Lappajärven kunnanjohtajan virka on ensimmäinen kunta-alan työpaikka, jota Kataja on Teuvalla työskennellessään hakenut. Hänen lähtökohtansa on ollut, ettei hän hae muita paikkoja niin kauan kuin hänen tohtorintutkintonsa on kesken.
– Sen verran olen luvannut aikoinaan, että kunnes väitöskirja rupeaa olemaan loppusuoralla, niin kauan olen täällä.
Väitöskirjan nimi on ”Massayhteiskunnan pelko: kamppailut valtiosta, taloudesta ja kansalaisen asemasta hyvinvointivaltion käsitteestä käydyissä debateissa 1949–1959.” Kataja aikoo jättää sen esitarkastukseen kesän korvilla.
Lappajärven kunnanjohtajan virkaan saapui 21 hakemusta. Sitä hakivat merikapteeni AMK Anssi Avelin Haminasta, filosofian maisteri Regina Blom Pirkkalasta, filosofian maisteri Mia Forssell Paraisista, sosionomi AMK Heli Hallivuori Seinäjoelta, terveystieteiden tohtori Johanna Huttula Kokkolasta, oikeustieteiden maisteri Juho Jukkola Iisalmesta, kauppatieteiden ja yhteiskuntatieteiden maisteri Miika Kataja Seinäjoelta, kauppatieteiden maisteri Raisa Kinnunen Jämsästä, hallintotieteiden maisteri Sirpa Koskenlaine Pelkosenniemeltä, kauppatieteen kandidaatti Teemu Laaksonen Kaarinasta, kasvatustieteiden maisteri Petri Moilanen Iisalmesta, elintarviketieteiden maisteri Harri Mulari Vimpelistä, insinööri AMK Juha-Matti Näykki Lapualta, filosofian maisteri Tuomo Pesonen Kotkasta, European Master´s Degree in Human Rights and Democratisation -tutkinnon suorittanut Janica Puisto Nurmijärveltä, diplomi-insinööri Maari Sinivuori Tuusulasta, diplomi-insinööri Matti Skyttä Tampereelta, kauppatieteiden lisensiaatti Sirpa Soukka Kalajoelta, insinööri AMK Markku Suominen Jyväskylästä, medianomi AMK Janne Tolonen Kajaanista ja kauppatieteiden maisteri Arja Väliaho Soinista.
Virka tuli avoimeksi kunnanjohtaja Sami Alasaran erottua tehtävästään 5. helmikuuta. Hän perusteli Facebook-viestissään eroa tehtävän raskaudella ja perhesyillä. Hän johti Lappajärven kuntaa syksystä 2019 lähtien. Nyt sipoolainen Alasara on hakenut Varkauden kaupunginjohtajan paikkaa.
Lappajärven kunnanjohtajan virka oli haettavana 16.2.–15.3. Eilisessä kokouksessaan Lappajärven kunnanhallitus päätti merkitä virkaa hakeneet henkilöt tässä vaiheessa tiedoksi. Asian käsittelyä jatketaan ylimääräisessä hallituksen kokouksessa ensi maanantaina.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Lappajärven kunnanjohtajan virkaa hakeva Miika Kataja on toiminut Teuvan kunnan osallisuusjohtajana nyt vajaat viisi vuotta.
Arkisto / Teijo Mäki
– Järviseutu on kotiseutu, ja nyt on ihan hyvä hetki hakea, kun viitisen vuotta tulee Teuvalla täyteen ja väitöskirja alkaa olemaan loppusuoralla, perustelee Kataja hakupäätöstään.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista