Antti Mikkilä taitaa sahansoiton salat ja saa yleisönsä herkistymään.
Piia Honkilahti
TEUVA Revyy on odotettu kevään merkki Teuvalla. Siitä kertoo myös aivan täynnä oleva auditorion katsomo. Joka kerta revyytä saapuu katsomaan mietiskellen, mistä kaikesta huumoria on saatu revittyä irti ja hieman pelonsekaisinkin tuntein, onko kenties itse tullut tehtyä jotain sellaista, josta on keksitty sketsihahmo lavalle. Revyy on hyvän mielen viihdettä, eikä siitä ole syytä kenenkään loukkaantua. Ihmisen olisi hyvä osata nauraa myös itselleen. Muistaa, että hymy, jonka lähetät maailmalle, palaa aina takaisin. Revyyn huumori myös hämmentää, miten kummassa joku voikin keksiä kaiken tämän. Esitysten teemat ovat monille omasta arjesta tuttuja ja niihin on helppo samaistua. Jotkin aiheet eivät aukea ihan heti ja sitä miettii vielä kotimatkallakin, että mistäs tämä juttu oikein on saanut alkunsa. Ei ole edes ensimmäinen kerta, kun mietin, että revyy pitäisi käydä katsomassa kahdesti. Uskon, että toisella kierroksella moni juttu aukeaisi ihan uudessa valossa.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide