A-
A+
Juhani Pajunen
TEUVA Rami Mattilasta tulee Teuvan seuraava kunnanjohtaja. Kunnanvaltuusto valitsi hänet pestiin tänä iltana virkavaalissa, jossa Mattila sai 16 ja Kimmo Jarva 11 ääntä. Valinta suoritettiin suljetulla lippuäänestyksellä.
Teuvan kunnanjohtajan virkaa haki 18 henkilöä, joista kelpoisuusvaatimukset täytti kymmenen, joista haastateltiin seitsemän, joista soveltuvuusarvioinnissa oli kolme. Arvioinnissa olivat 55-vuotias hallintotieteiden maisteri Kimmo Jarva Tampereelta, 49-vuotias kauppatieteiden maisteri, metsätalousinsinööri Rami Mattila Ilmajoelta ja 54-vuotias tradenomi, elektroniikka-asentaja Sakari Varala Sulkavalta. Mattila ja Varala ovat teuvalaislähtöisiä.
Jarva on toiminut aiemmin Taipalsaaren, Kurikan, Vihdin ja Lappeenrannan kunnan- tai kaupunginjohtajana. Mattila on ollut Ilmajoen yritysasiamies ja toimii tällä hetkellä projektipäällikkönä Metsänhoitoyhdistys Lakeudessa. Varala on Sulkavan kunnanjohtaja; aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Kannonkosken kunnanjohtajana ja Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy:n toimitusjohtajana.
Kunnanvaltuustossa virkavaali suoritettiin kuitenkin kaikkien kelpoisuusehdot täyttävien kymmenen hakijan joukosta. Heistä vain Mattila ja Jarva saivat ääniä. Kun äänet oli laskettu, valtuuston puheenjohtaja Esko Lehtimäki julisti Mattilan Teuvan tulevaksi kunnanjohtajaksi aplodien saattelemana.
Mattila oli kolmesta kärkiehdokkaasta ainoana läsnä kunnanvaltuuston tämäniltaisessa kokouksessa. Äänestystuloksen jälkeen hänet kukitettiin ja hän sai pitää puheen.
– Teuva on erinomainen kunta. Täällä asiat voivat riidellä mutta eivät ihmiset. Voin luvata, että tulen näkymään katukuvassa.
Mattila sanoi Veli Nummelan tehneen hyvää työtä Teuvan kunnanjohtajana ja jättävän isot saappaat täytettäväksi.
– Tulen olemaan täällä töissä täydellä sydämellä Teuvan puolesta, Mattila lupasi.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide