”Pienissä hetkissä on onnen salaisuus”

Saila Reiniö

TEUVA Loppukesän ja syksyn rajapinnasta pihamaalle avautuva terävä aamuvalo luo varjoille selvät rajat. Aamukaste kirjoo ulkoilijoiden kengänkärjet, kun Tanja Kiurun hoitolapset istahtavat leikkitraktorien kyytiin. Joku tiivistää pikkuämpäriin hiekkakakkuainekset.

– Luonto ja eläinkulttuuri ovat meillä ihan ääressä. Olemme seuranneet esimerkiksi tikkaa, oravaa ja etanoita, perhepäivähoitaja sanoo katsellen maisemaa, jossa pihan nurmikenttä rajautuu luonnontilaiseen puustoon.

Marjat ja hedelmät ovat puutarhassa käden ulottuvilla, ja koirahäkeissä pihan reunalla heiluttavat häntäänsä kaksi beaglea. Sudenkorento laskeutuu paistattelemaan yhä lämpenevää päivää terassin portaalle.

– Aloitin perhepäivähoitajan työn vuoden 2014 alussa. Hassua on, että jatkan äitini jalanjäljissä, vaikken alun perin tälle alalle aikonutkaan, Kiuru nauraa ja lisää, että myös anopin työnä oli perhepäivähoitajana toimiminen.

52-vuotias Kiuru suoritti yläasteen jälkeen suurtalouskokin- sekä saman alan esimiestutkinnon, ja vielä leipuri-kondiittorinkin opinnot tämän jälkeen.

– Olin töissä terveyskeskuksen ja koulun keittiöllä, ja myöhemmin Parrassa sekä talvi- että kesäpuolella. Koska keittiöalan työt olivat tuolloin vähissä, hakeuduin piirilevytehdas Aspocompille vuosituhannen alussa töihin viideksi vuodeksi, jonka jälkeen pääsin taas oman alani töihin Tamsin Leipomoon. Parin vuoden siellä työskentelyn jälkeen kävin perhepäivätoimistolla kysymässä, olisiko kunnassa tarvetta perhepäivähoitajalle, hän kertoo vaiherikkaasta työpolustaan.

Pari vuotta hoitajana toimittuaan Kiuru luki työnsä ohessa neljännen ammattitutkinnon valmistuen lähihoitajaksi suuntautuen lasten ja nuorten osaamisalaan.

– Kun opiskelu vei ehtoot ja viikonloput päivätyön päälle, ja omat lapset olivat tuolloin vielä pieniä, on äidin ja anopin apu ollut enemmän kuin tarpeen, hän kiittelee.

Perhepäivähoitajaksi ryhtymiseen Kiuru kysyi muun perheensä mielipidettä.

– ”Tottakai – silloin äiti on kotona, kun tulen koulusta”, sanoi toinen lapseni tuolloin innoissaan. Onhan se ihanuus ja nykyään etuoikeus, että lasta odottaa kotona aikuinen tämän tullessa koulusta.

– Tähän ammattiin pitää olla koko perheen sitoumus, sillä koti on samalla työpaikka, ja sen täytyy olla myös hoitolapsille kakkoskoti. Ammatti kysyy mielikuvitusta ja luovuutta sekä taitoa muokata arkea, sillä muutokset voivat tulla äkkiä. Takataskusta on löydyttävä aina vaihtoehtoja.

Koska Kiuru on käytännössä koko ajan työpaikallaan, korostuu oman tilan ja ajan merkitys vapaa-ajalla.

– Tämä voi olla yksi syy, että moni ei välttämättä enää työskentele perhepäivähoitajana, sen lisäksi, että päiväkodille pystytään sijoittamaan enemmän hoidon tarpeessa olevia lapsia. Joillekin voi myös olla haaste antaa oma koti muiden käyttöön. Ja onhan tässä töitä eri tavalla, sillä ruuanlaitto ja siivous kuin kaikkinainen päivien organisointi on omalla kontolla, nainen tuumaa tilannetta, jossa on enää ainoana tarjoamassa kunnallista perhepäivähoitoa Teuvalla.

Varhaiskasvatussuunnitelma on sama sekä päiväkodilla että kunnallisessa perhepäivähoidossa olevalla lapsella. Yksin Kiurun ei kuitenkaan tarvitse asioiden kanssa jäädä, vaan ammatillisina tukihenkilöinä työssään hän nimeää oman esimiehensä, erityisopettajan, ja liikunta- sekä digikoordinaattorin.

– Heiltä saan moninaista apua niin lasten motoristen taitojen kehitykseen liittyen, digiosuuden toteuttamiseen lasten kanssa, kuin esimerkiksi tulosteiden ja muiden lapsille suunnattujen tehtävien osalta. Tämän lisäksi Panula-opiston muskariope käy vierailemassa meillä kotona musiikkileikkituokioiden muodossa, ja käytössäni on vuosittainen tilataksi-raha lasten kuljettamista varten vaikkapa retkelle Pappilankankaalle tai Parraan.

Myös tyky-, koulutus- ja vapaapäivät kuuluvat hoitajalle päiväkodin työntekijöiden tavoin. Silloin hoitolapset saavat vierailla päiväkodilla, kuten hoitajan loman ja mahdollisten sairaspäivien ajan.

– Tämän järjestelyn näen rikkautena hoitolapsilleni: Sen lisäksi, että he saavat yksilökeskeisempää huomiota perhepäivähoidossa, he saavat muutamana päivänä kuukaudessa kokemuksen isossa ryhmässä toimimisesta. Näin lapset hyötyvät kummankin vaihtoehdon plussista.

Vielä on perheitä, jotka haluavat lapsensa nimenomaan perhepäivähoitoon.

– Koen, että pienemmässä ryhmässä opimme lasten kanssa tuntemaan toisemme henkilökohtaisemmin kuin isossa joukossa, mikä luo tiiviimmän yhteyden puolin ja toisin. Samalla myös lasten vanhempiin muodostuu itselläni läheisempi suhde, hän pohtii.

– Perhepäivähoitajana kodinomaiset arvot ovat minulle tärkeitä. Rajat ja rakkaus sekä syli antavat lapselle turvan ja läsnäolon, Kiuru sanoo muistuttaen, että missään ammatissa ei voi koskaan olla valmis ja täydellinen.

– Oman työn tarkkailu, koulutukset, asenne, arvot, lapset ja heidän vanhempansa auttavat kehittämään itseäni ja toimintaani joka päivä tässä muuttuvassa maailmassa, hän sanoo.

Oman perheen kanssa vietetty vapaa-aika on Kiurulle tärkeää. Puoliso on viikot reissuhommissa, ja elo viikonloppuisin on perhekeskeistä.

– Veneily ja luonnossa oleminen, ylipäänsä yhdessä touhuaminen on vastapainoa työlle. Olemme omistaneet veneen noin 25 vuotta, ensin pienemmän ja vähitellen tilavamman. Retkeilemme moottoriveneellä, johon mahtuu yöpymään viisi henkilöä, hän kertoo Kristiinan Pavikselle ankkuroidusta paatista, jota eivät enää aio vaihtaa isompaan.

– Teemme paljon talkoohommia pursiseuralle, esimerkiksi puuhommia, sillä polttopuuta tarvitaan seuran saunaa ja grilliä varten. Myös kodin polttopuut teemme aina perheenä, yhteen hiileen puhaltaminen on myös voimavara. Käsityötaito on ehdottoman tärkeää ylläpitää myös näinä aikoina, hän sanoo ja mainitsee omien, 18- ja 21-vuotiaiden, poikiensa oppineen kuin varkain monta käsin tehtävää työtä, kun ovat olleet vanhempiensa mukana ja apuna pienestä pitäen.

Ahvenanmaan ja Turun saaristo sekä Merikarvian, Siipyyn sekä Kristiinankaupungin rannat ovat tulleet tutuiksi veneilyvuosien ajalta.

– Tänä kesänä oli ensimmäinen kerta, kun teimme matkan ihan kahdestaan puolison kanssa, Kiuru sanoo.

Vesi on hänelle elementtinä tärkeä, ja veneilyn lisäksi hän myös ui mielellään. Perhepäivähoitaja pitää yllä niin fyysistä kuin henkistä vireyttään myös kuivalla maalla liikkuen, ja suuntaakin haastattelun lopuksi Kauhajoelle harrastamaan tanssia latinorytmien tahtiin.