Urakointikeikkoja ja emolehmiä

Anu Rinne

LUOVANKYLÄ Maaseudun rauhassa asustaa nuori vastavirtaan uiskentelija, joka vuoden päivät on ollut maaseutuyrittäjänä ja kasvattaa yhdessä neljän kissansa kanssa emolehmiä. Kun toiset nuoret muuttavat maalta kaupunkiin ja toiset vaihtavat luomusta pois, niin Saku Ojala muutti Luovankylään vanhempiensa tilalle ja ryhtyi luomuviljelijäksi.

Aivan pystymetsästä ei mies tähän lähtenyt, sillä alan tietämystä löytyy. Kauhajoen maatalouspuolelle hän haki nuorempana omasta halustaan – pohti kauppaoppilaitostakin, mutta mullis tuntui omimmalta. Valmistuttuaan kyllä sanoi, ettei ikinä rupea niihin hommiin, mutta koskaan ei kannattaisi sanoa ettei koskaan.

Maatalousopintojen jälkeen hän opiskeli maanrakennuskoneenkuljettajaksi ja tovin tuumailtuaan meni vielä Seamkiin opiskelemaan, taskussa nyt todistus agrologi (AMK), syventävät opinnot talouspuolelta. Koulutuksista tuli tietoa, varmuutta ja verkostoja.

Vuosi sitten tilan isännyys siirtyi isältä pojalle, sukupolvien työ sai jatkajan. Saku Ojala myöntää, että hyvältä on tuntunut.

– Tilan nimi on aluksi ollut Valtasaari, ja sitä on isännöinyt Juho ja Hilda Valtasaari. Sitten sitä on hoitanut paappani Erkki ja mummani Fanni Ojala, heidän jälkeensä isäni Harri ja veljeni Jussi. Tilan nimi muuttui Ojalaksi, kun minä rupesin isännöimään. Ennen vanhaan oli tapana, että otettiin talon nimi sukunimeksi, mutta minä olen aina ollut Ojala, joten mielestäni oli loogista vaihtaa tilan nimi, kun tarjoutui tilaisuus.

Aikomuksena tuoreella isännällä on hieman laajentaa tilaa, kunhan ensin pääsee vähän jaloilleen, investoida ehkä kohtuuhintaisiin peltoihin ja lisätä lehmien määrää. Mitään puitavaa ei tilalla viljellä, vain nurmea. Eläimet ovat aina laiduntaneet. Luomuun tila siirtyi viime vuonna, mikä tarkoittaa, ettei käytössä ole kemiallisia torjunta-aineita tai synteettisiä lannoitteita. Rikkaruohot torjutaan mekaanisesti ja viljelykierrolla. Eläinten ulkoilu kuuluu myös luomuun, eli naudat saavat toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä laitumilla.

– Ennen toista maailmansotaa suomalainen maanviljely oli pitkälti luonnonmukaista, mutta sotien jälkeen ei ollut tarvetta tehdä suuria määriä räjähteitä. Niinpä nitraattien valmistamisketju hyödynnettiin lannoitteiden teolliseen valmistamiseen, tietää Saku Ojala kertoa.

Pihattonavetoissa on puolensataa emolehmää sekä hulppean kokoinen, joskin rauhallisen nallekarhumainen Simmental-siitossonni nimeltään Vattulan Väinö.

– Väinö tiineyttää emolehmät, jotka sitten poikivat, ja puoli vuotta emän kanssa elettyään vasikat siirtyvät välitykseen ja seuraavaan paikkaan kasvamaan. Aivan kaikkia lehmiä en tunne nimeltä, mutta on joitakin suosikkeja ja sosiaalisemmat tulevat rapsuteltavaksi. Maitoa tulee vain vasikoille. Lehmät tuottavat vasikoita, se on se tuote mitä myyn. Hinta määräytyy rodun, kilojen ja sukupuolen mukaan. Pihatossa on erirotuisia emolehmiä, joskin vasikka menee isän rodun mukaan, hyväntuulinen maajussi opastaa.

Maatalous ei tunnetustikaan ole kultakaivos, vaan enemmän elämäntapa. Lehmissä on kiinni ympäri vuorokauden, mutta vanhemmat asuvat lähellä ja isä on suurena apuna. Saku Ojala tietää, että vapaa-aikaakin pitää välillä olla, sillä maatilalla on niin paljon töitä koko ajan, että varmasti saa ajettua itsensä loppuun, ellei välillä muista vähän hengähtää. Hän itse lataa akkujaan harrastamalla karaokea, pyöräilyä ja lavatansseja. Tanssin pyörteisiin hänelle alkeet opetti edesmennyt Malisen Jussi. Tanssipartnerin ja emännän paikka on auki, nuorimies vinkkaa sekä myöntää, että harrastettuaan jaksaa taas tehdä urakointikeikkoja ja tilan töitä. Luovankylän rauhassa asuakseen pitää joku elinkeino olla, sillä työpaikat ovat kaukana. Ojala harmittelee kylän hiljenemistä, kun väki vanhenee ja vähenee, muuttaa kirkolle.

– Olen ehkä viimeinen, joka sammuttaa valot Luovankylästä, hän naurahtaa.