Idea matalan kynnyksen päivätansseista lähti hankekoordinaattoreilta, Eija Koskelalta (vas.) ja Kaisa Isomäeltä. Kaarihovijaosto innostui ajatuksesta välittömästi. Kaarihoville kaivataan myös muutakin ohjelmaa kuin ainoastaan viikonlopputansseja. Kuvassa Kaarihovijaostoa edustavat sihteeri Riitta Kulmala sekä puheenjohtaja Tapani Kesti.
Henry Aho
Kaarihovin kesään mahtuu perinteisten tanssien lisäksi myös erikoisuuksia. Ensimmäinen niistä on huomenna pidettävät Päivätanssit ja toinen on Elolystiviikonloppuna nähtävä musiikkinäytelmä Esko Rahkosesta.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide