A-
A+
Henry Aho
TEUVA Ikäkipinä-hanke järjesti yhdessä Liikenneturvan kanssa kuuden tunnin mittaisen Ikäautoilijan kuntokurssin, joka järjestettiin kahtena päivänä, 24.8. ja 3.9. Kulttuuritalo Orrelassa. Kurssia veti Liikenneturvan Tampereen toimiston yhteyspäällikkö Marko Nieminen.
– Tampereen toimiston alueeseen kuuluu Pirkanmaa ja Etelä-Pohjanmaa, eli toimin 41 kunnan alueella.
Vaikka Orrelassa kohderyhmänä olivat ikäihmiset, Nieminen pitää koulutuksia kaikenikäisille liikenteessä liikkujille aina varhaiskasvatuksesta lähtien.
– Kunnissa on liikenneturvallisuustyöryhmiä, joihin kuuluu yleensä kunnan henkilöiden lisäksi esimerkiksi henkilöitä Elinvoimakeskuksesta, poliisista ja pelastustoimesta. Heille esittelen Liikenneturvan toimintaa ja tarjontaa, Nieminen valaisee.
Teuvalle hän tuli, kun kysyttiin olisiko mahdollista järjestää kurssia ikäihmisille.
– Tykkään olla ikäihmisten parissa. Näitä kursseja tulee pidettyä aina muutamia vuodessa. Ikäihmiset ovat aina hyvin mukana. He osaavat ja uskaltavat ottaa kantaa ja kysyä kysymyksiä. Jälkikäteen kun olen jutellut heidän kanssa, moni kertoo, että kurssista on ollut paljon hyötyä.
Tilastot kertovat, että liikenneonnettomuuksissa erottuu kaksi ryhmää, nuoret ja ikäihmiset.
– Iäkkäiden osalta onnettomuuksia lisää varmasti se, että liikenteessä on yhä enemmän iäkkäitä ihmisiä. Kortillisten ikäihmisten määrä kasvaa koko ajan, Nieminen tietää.
Ikäautoilijan kuntokurssilla käytiin läpi monelle tuttuja asioita, mutta myös uusia juttuja, joita eivät nuoremmatkaan tiellä liikkujat välttämättä tunne.
– Kun puhutaan sähköajoneuvoista, niin enintään 15 km/h kulkevat luetellaan jalankulkijoiksi ja heitä koskevat jalankulkijoiden säännöt. Sitä kovempaa, enintään 25 km/h kulkevat taas luokitellaan pyöräilijöiksi, Nieminen kertoo.
Tieliikennelaki muuttui 1.6.2020, jolloin osa liikennemerkeistä muuttui ja silloin tuli myös uusia liikennemerkkejä.
– Silloin oli kiivastakin keskustelua, että miksi joidenkin merkkien ihmiset muuttuivat hahmoiksi, joilla ei ole edes jalkateriä. Siihenkin on nyt jo kuitenkin totuttu.
Suurin osa uusista liikennemerkeistä, kuten vaikkapa nastarenkailla varustetulla moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty -merkki, ovat sellaisia, että tuskin niihin Teuvalla törmää. Silti merkit on hyvä tietää, jos vaikka tulee joskus tehtyä reissu isompaan kaupunkiin.
Liikenneasiat kiinnostavat teuvalaisia. Siitä kertoo muun muassa se, että Ikäautoilijan kuntokurssille oli ilmoittautunut yli 50 henkeä.
– Olen iloisesti yllättynyt siitä, että näin iso joukko ihmisiä lähti kurssille mukaan, hankekoordinaattori Kaisa Isomäki hymyilee.
Isomäki kertoo oppineensa itsekin kurssilla monenlaisia asioita.
– Aina jotain jää mieleen. Sen huomasi heti ensimmäisen kurssikerran jälkeen, että ajaessa autolla havainnoi muuta liikennettä eri tavalla kuin ennen kurssia, Isomäki tuumaa.
Samoilla linjoilla on 70-vuotias riippiläinen Ulla Jaronen.
– Viikossa ajan noin 100–150 kilometriä. Joskus toki tulee käytyä jossain kauempanakin, jolloin kilometrejä tulee enemmän. Kyllä varmaan joskus on liikenteessä ollut joitain lähellä piti tilanteita, mutta ei juuri nyt muistu mieleen sellaista, Jaronen sanoo.
Poliisikin on pysäyttänyt Jarosen vain kaksi kertaa.
– Toisella kerralla puhallutettiin ja toisella kysyttiin ajokorttia.
Sakkoja hän ei ole koskaan saanut, ei edes pysäköintivirhemaksua.
Onko kurssista ollut hyötyä omaan liikennetietoisuuteen?
– On ollut. Kurssi on terästänyt muistia ja lisätietoutta on tullut esimerkiksi pyöräilijöistä ja sähköskuuteista, Jaronen tuumaa.
Niemisen pitämät kurssit ovat olleet niin suosittuja, että jopa osallistujamäärää on pitänyt rajata.
– Aivan selvästi aihe kiinnostaa ikäihmisiä ja he haluavat päivittää tietojaan. Yleensä rajaus on ollut 30 henkeä sen vuoksi, että keskustelu onnistuu, mutta täällä Teuvalla otimme enemmän, koska tila on näin hyvä ja iso.
Kehitys kehittyy ja seuraava iso liikenteeseen liittyvä asia saattaa olla itseajavat autot.
– En ole kokeillut sellaista itse, mutta olen istunut kyydissä. Olen vähän sellainen vanhan koulukunnan mies ja tykkään ajamisesta, eli en odota innolla näitä autoja. Jos tätä asiaa ajattelee kuitenkin myös liikenneturvallisuuden kannalta, niin näen tässä sekä uhkia että mahdollisuuksia. Valtakunnallinen liikenneturvallisuusstrategia sisältää 0 -vision, jonka tavoitteena on, että Suomessa ei liikenteessä tapahtuisi yhtään kuolemantapausta tai vakavaa loukkaantumista. Voisivatko itseajavat autot mahdollistaa vision, että joskus päästäisin 0 tavoitteeseen? Nieminen tuumaa.
Entä kouluttaja itse, oletko keskimääräistä parempi kuski?
– Aina, kun tätä kysyy millä tahansa liikennekurssilla, suurin osa väestä on sitä mieltä, että ovat keskimääräistä parempia kuljettajia. Joten kai minäkin sitten olen, Nieminen nauraa.

Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide