Iloiset filippiiniläiset työskentelevät tarmokkaasti Tamminiityssä

Juhani Pajunen

TEUVA Tamminiityn palvelukoti on saanut viimeisten neljän vuoden aikana riveihinsä vahvistusta ulkomailta. Hoivakodissa nimittäin työskentelee peräti kuusi filippiiniläistä hoitajaa.

– Hoivakodin johtajana minulla on se kokemus, että he ovat joustavia ja sitoutuneita työntekijöitä. He pärjäävät asiakkaiden ja omaisten kanssa hyvin suomen kielellä, kertoo Tiina Innanen.

Lähihoitajat hoitavat Tamminiityssä asuvia ikäihmisiä, jotka eivät itse selviydy päivittäisistä askareista.

– Autamme heitä peseytymisessä ja ruokailemisessa. Pidämme heille seuraa. Joskus he ovat surullisia ja kaipaavat perheitään, sanoo Warlita Campano.

– Järjestämme heille myös päivittäistä tekemistä, kuten ulkoilua, jumppahetkiä ja muuta, John Munoz toteaa.

Filippiineillä ei ole olemassa vanhusten palvelukoteja, vaan omat perheet pitävät heistä huolen. Filippiiniläishoitajat yrittävät kohdella Tamminiityn asukkaita niin hyvin kuin he kohtelisivat omaisiaan.

– Annamme heille yhtä hyvää hoitoa kuin omille isoisillemme ja isoäideillemme, Shella Munoz sanoo.

Filippiiniläinen kansanluonne eroaa melko paljon suomalaisesta.

– Me olemme äänekkäitä ja aina iloisia. Hymyilemme koko ajan, sanovat Mercy Calimbo ja Warlita Campano.

Hoitajat ovatkin huomanneet selkeitä eroja suomalaisessa kulttuurissa ja hoivakodin asukkaissa.

– He ovat hiljaisia. He saattavat vain sanoa ”saatana”. Puhumme heille joka tapauksessa koko ajan. Heillä on kuitenkin rikas mieli. Heitä pitää ymmärtää, koska monella heistä on alzheimer. Ja heillä on välillä aika hyvä huumorintaju, kertoo Campano.

– Jos he ovat tyytyväisiä saamaansa hoitoon, he arvostavat sinua, Calimbo toteaa.

– Ja kysyvät, oletko sinä heidän hoitajansa myös huomenna, Campano jatkaa.

Filippiiniläiset kokevat tulevansa hyvin toimeen asukkaiden kanssa.

– He ovat ystävällisiä. Miespotilaat pitävät minusta, John Munoz toteaa.

– He kysyvät aina nimenomaan Johnia, koska hän on mies, sanoo Campano.

– ”Missä Joni on? Koska hän tulee?” Shella Munoz sanoo.

Calimbo ja Campano tulivat Suomeen yhdessä kaksi vuotta sitten. He olivat nähneet Facebookissa Silkkitien ilmoituksen hoitajan töistä Suomessa. Silkkitie on kansainvälisen rekrytoinnin yritys ja osa Attendoa. Calimbo työskenteli tuolloin hoitajana Saudi-Arabiassa ja Campano Kyproksella.

– Haimme hoitajan paikkaa Attendolta ja täytimme vaatimukset. Sitten aloimme opiskella kieltä.

Attendolle oli vaatimuksena A2-tason suomen kielen taito, mikä tarkoittaa käytännössä hyvää peruskieltä. Opinnot suoritettiin verkossa kahdeksan kuukauden aikana.

Munozit saivat hoitajan paikat Suomesta Topmake International Manpower Servicesin kautta, joka on Silkkitien paikallinen kumppani Filippiineillä. He suorittivat kielikurssin Filippiineillä lähiopetuksena.

Pariskunta oli ollut töissä sairaalassa Saudi-Arabiassa sairaanhoitajina. Shella tuli ensin yksin vuodeksi töihin Suomeen, minkä jälkeen John ja lapset seurasivat perässä. Munozeilla on 14- ja 9-vuotiaat lapset, jotka käyvät koulua Teuvalla.

Myös Calimbolla on 9-vuotias lapsi, joka on vielä Filippiineillä. Kun Calimbon tilanne on vakiintunut, hän aikoo hakea lapsensa Suomeen. Tämä on opetellut netin kautta oma-aloitteisesti jo hieman suomea.

– Kerran hän sanoi videopuhelussamme ”hyvää yötä äiti” suomeksi.

Filippiiniläishoitajat lähettävät Suomesta rahaa kotimaahansa sukulaisilleen. Tämä on yleistä heidän kulttuurissaan.

– Kulttuuriimme kuuluu, että jos sinulla on ylimääräistä, miksi et antaisi siitä toisille, Campano kertoo.

Rahalähetykset ulkomailta muodostavat vuodesta riippuen noin 8–10 prosenttia Filippiinien BKT:stä.

– Merkittävä osa Filippiinien taloutta on meiltä ulkomailla asuvilta tuleva raha, Calimbo toteaa.

Hoitajan työ Suomessa eroaa selvästi filippiiniläisten aiemmasta työstä. Attendolla lähihoitajat antavat potilaille lääkkeet suun kautta ja pistoksina, mutta Filippiineillä he voivat antaa heille lääkkeitä myös suonensisäisesti. Tähän vaikuttavat myös työpaikan luvat: ikäihmisten hoivakotina Tamminiityllä ei ole terveydenhuollon vaan sosiaalihuollon luvat, ja siksi suonensisäisestä lääkityksestä vastaa kotisairaala.

Jos Saudi-Arabiassa potilas tarvitsi ensiapua, hoitajat antoivat sitä itse. Suomessa Attendolla heidän pitää kuitenkin soittaa ensin yleiseen hälytysnumeroon, jonka kautta paikalle tulee ambulanssi. Tamminiityssäkin annetaan toki hätäensiapua, mutta laitteistoa muuhun ei hoivakodeissa ole.

– Tämä on ollut hyvin suuri muutos aiempaan verrattuna, sairaalassa aiemmin työskennellyt Shella Munoz myöntää.

Myös Filippiineillä ensiavun antaminen ja tehohoito ovat hoitajien vastuulla.

– Filippiineillä avustamme yleisesti kaikissa asioissa. Täällä Suomessa työ on helpompaa, koska vaikeammat asiat ovat kotisairaalan vastuulla, Calimbo sanoo.

Työpäivät ovat Suomessa helpompia myös pituuden suhteen. Saudi-Arabiassa filippiiniläiset työskentelivät 12 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa.

Nelikosta Munozit ovat aiemmin opiskelleet sairaanhoitajiksi ja Calimbo sekä Campano hoiva-avustajiksi Filippiineillä. EU:n ulkopuolelta tulevat hoitajat eivät voi kuitenkaan suoraan työskennellä hoitajina Suomessa, vaan heiltä vaaditaan usein vähintäänkin täydentäviä opintoja. Tämän takia nelikko aloitti Attendolla lähihoitajaoppisopimusopiskelijoina. Heistä Shella Munoz on jo valmistunut lähihoitajaksi puolentoista vuoden opintojen kautta, jossa teoriaopinnot suoritettiin nettiopintoina ja etätunteina. Muut kolme opiskelevat paraikaa työn ohessa Kurikan Sedussa kolmivuotisessa lähihoitajakoulutuksessa, jossa on lähiopetusta yksi päivä viikossa.

– Omassa kotimaassaan sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneilla oppisopimusopiskelijoilla on jo tullessaan paljon sairaanhoidollista osaamista, mikä on tietenkin hoivakodin ja sen asukkaiden kannalta suuri rikkaus, sanoo Attendo Tamminiityn johtaja Tiina Innanen.

Nelikko pitää hieman hölmönä sitä, että heidän pitää opiskella uudelleen hoitajiksi Suomessa. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja Britanniassa riittää se, että suorittaa hoitajakokeen.

Calimbo, Campano ja Munozit asuvat kaikki Teuvalla ja haluavat jäädä kuntaan. Innanen toivoo, että he pääsisivät sisään teuvalaiseen yhteisöön.

– Haluamme lastemme asuvan turvallisessa paikassa, joka ei ole täynnä ihmisiä. Täällä ei tarvitse pelätä ulos menemistä iltaisin, John Munoz toteaa.

Kaikki haluaisivat myös ostaa oman talon Teuvalta. Heillä on lisäksi yhteinen suunnitelma erästä keskustassa tyhjillään olevaa taloa varten.

– Haluaisimme perustaa siihen aasialaisen kaupan, John paljastaa.

Suupohjassa ei ole aasialaista ruokakauppaa. Myyntivuorot Teuvan-kaupassa kiertäisivät niin, että kauppaa hoitaisi filippiiniläisistä aina se, jolla on vapaapäivä Tamminiitystä.

– Oma kauppa on meidän unelmamme, Calimbo sanoo.

Innasen mielestä Närpiössä asiat on tehty joiltain osin paremmin.

– Teuva voisi oppia jotain Närpiöstä siinä, että siellä kansainvälisille työntekijöille on tarjolla edullisia asuntoja ja he ovat saaneet näin sen oman kodin.

Pohjoismaiseen ruokavalioon filippiiniläiset eivät ole vielä siirtyneet. He tapaavat ostaa ruokakaupasta kolmen kilon riisipakkauksia.

– Jos emme syö riisiä, menetämme energiamme, sanovat Shella Munoz ja Calimbo.

– Suurin kulttuurishokki heille on ollut suomalainen juhlaruoka. Kuvittele, millaista se oli, kun heidän täytyi syödä lanttulaatikkoa joulujuhlissamme, Innanen hymyilee.

Kun Tamminiityssä oli oma joulujuhla, filippiiniläiset lauloivat joululauluja. Innanen luki jouluevankeliumia pohjalaismurteella ja hoitajat esiintyivät eri rooleissa. Filippiiniläisistä Campano oli lammas, John Munoz Joosef ja Calimbo enkeli.

– Naurava enkeli, Calimbo tarkentaa.

Mikä on ollut parasta Suomessa ja Teuvassa?

– Pidämme talvisesta luonnosta. Filippiineillähän ei ole lunta. Täällä ei ole myöskään liikaa ihmisiä, sanoo John Munoz.

Hän on kokeillut laskettelemista Parrassa. Campano on puolestaan käynyt syksyllä poimimassa marjoja ja sieniä.

Attendo Tamminiityn tontilla järjestetään mahdollisesti nappulahiihdot, jos lumitilanne vain paranee. Samalla on tarkoitus ratkoa Filippiinien mestaruudet hiihdossa.