Teuvan uuden kirjastorakennuksen on määrä valmistua heinäkuun loppuun mennessä. Päiväkoti muuttaa rakennuksen toisessa päässä sijaitseviin tiloihin jo elokuussa ja kirjasto omiin tiloihinsa syksyn aikana.
Henry Aho
Teuvan uuden kirjaston rakentaminen on sujunut suunnitelmien mukaan. Rakennuksen luovutus on heinäkuun lopulla ja silloin työmaa on valmis. Päiväkoti pääsee muuttamaan tiloihin heti elokuussa.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Henry Aho
TEUVA Viime kesänä alkanut Teuvan uuden kirjaston rakennusprojekti on hyvässä mallissa. Maaliskuun alkupuolella olivat rakennuksen päiväkotipäädyn väliseiniä rungot tehty ja niihin asennettiin kipsilevyjä. Samaan aikaan putkimiehet tekivät lämpölinjoja ja lähiaikoina saadaan kaukolämpö kulkemaan rakennuksen lattioihin.
– Kaikki on sujunut aivan suunnitelmien mukaisesti. Aina tietysti tulee joitain pieniä yllätyksiä, mutta pääpiirteittään olemme aikataulussa, kertoo pääurakoitsija Bohouse Ab Oy:n projektipäällikkö, Teuvan kirjastoprojektin vastaava mestari Lukas Ahlvik.
Myös kirjasto-osan lattiat on valettu ja viimeistelty. Konehuone on niin ikään valmis ja sinne aletaan asentaa ilmastointi- ja lämmityskoneita.
– Julkisivut ovat myös työn loppuvaiheessa, mutta ne eivät aivan vielä ole valmiita.
Kirjaston rakennusurakka on sujunut harvinaisen hyvin.
– Jokaisessa työmaassa on aina omat haasteensa. Aina ilmenee jotain sellaista, jota ei ole osattu ennakoida. Tässä projektissa on kuitenkin kaikki mennyt hyvin. Yhteistyö eri osapuolten kanssa on toiminut saumattomasti, työnjohtaja Jaakko Sukari toteaa.
Työmaan valvojana toimii Developer Rakennuttajat Oy ja kunnan puolesta valvojina ovat toimineet tekninen johtaja Tommi Korpi sekä toimistoinsinööri Arttu Rantakoski. Rakennuksella on työskennellyt kymmenkunta työntekijää. Lisäksi aliurakoitsijoita on niin ikään ollut noin kymmenkunta henkeä.
– Se on hienoa, kun mukana on ollut niin paljon nimenomaan paikallisia yrityksiä, Ahlvik sanoo.
Teuvan kirjaston johtaja Aki Rossi on ollut tiiviisti mukana projektin joka vaiheessa.
– Kaikki on edennyt ihan mukavasti. Välillä on ollut todella kiire ja välillä rauhallisempaa.
Kirjaston henkilökuntaa on kuunneltu ja he ovat voineet vaikuttaa siihen, millainen uudesta kirjastosta tulee.
– Ei nyt tietenkään aivan kaikkea saada mitä haluttaisiin. Neliöt ja budjetti rajaavat sen, mitä voi tehdä ja saada.
Kun rakennus valmistuu, kirjastolla on jälleen edessä isotöinen muutto.
– Muutto tulee olemaan paljon helpompi kuin mitä nykyiseen tilaan siirtyminen oli. Meillä on uuden kirjaston hyllymetrit tiedossa, mutta kokoelman sisältö vielä vähän vaiheessa. Aineisto ehkä hiukan pienenee nykyisestä, lähinnä elokuvien ja musiikin osalta. Se ei kuitenkaan ole niin valvata työ kuin väistötiloihin tullessa, eikä kirjoja tarvitse nyt puhdistaa. Se helpottaa myös.
Näillä näkymin muutto tapahtuu alkusyksyn aikana. Silloin kirjasto on suljettu joitain viikkoja.
– Toitä on riittänyt ja vielä on paljon tehtävää, Rossi summaa.
Juhani Pajunen
TEUVA Teuvan uuden kirjaston irtokalusteiden kilpailutuksessa ei saatu hyväksyttäviä tarjouksia joistakin kalusteista. Tämän takia ne pitää kilpailuttaa uudelleen.
Tarjouskilpailu oli käynnissä 30.1.–2.3. Kilpailutettavat kalusteet oli tarjouspyynnössä jaettu 11 osaan, joista jokaisesta pyydettiin erillinen tarjous.
– Nehän olisi voinut könttänäkin kilpailuttaa. Syy, miksi ne laitettiin näin moneen osaan, oli että mahdollistettaisiin osallistuminen pienemmillekin tarjoajille. Se ei kuitenkaan toteutunut, kertoo osallisuusjohtaja Miika Kataja. Pääosa tarjoajista oli isoja yrityksiä.
Tarjousten vertailu oli työlästä suuren tuote- ja tarjousmateriaalimäärän vuoksi. Useissa tarjouksissa oli puutteita tai ristiriitoja tarjouspyyntöaineiston kanssa. Tarjouksista puuttui keskeisiä hankintatietoja, kuten tietoja kalusteiden takuusta ja niiden toimitusajoista. Jotkin tarjotut kalusteet olivat mitoiltaan vääränlaisia.
– Kaikki tarjoukset, mitkä eivät täsmänneet vaatimuksiin, piti hylätä, Kataja toteaa.
Kilpailutuksessa kolmesta kalusteryhmästä ei saatu hyväksyttäviä tarjouksia. Kyseessä olivat kirjaston kovat kalusteet, kirjahyllyt ja siirrettävä arkistohylly. Ne kilpailutetaan uudelleen todennäköisesti kolmena eri hankintana. Niitä koskeva tarjouspyyntöaineisto tulee kunnanhallituksen käsittelyyn ensi maanantaina, minkä jälkeen tarjouskilpailu käynnistetään.
Useimpiin kirjaston kalusteisiin saatiin kuitenkin hyväksyttävä tarjous. Kirjaston kirjavaunut (3 300 euroa), lukukolot (11 900 euroa) ja asiakaspalvelutiskin (4 300 euroa) toimittaa F-Inno. Kirjaston pehmeät kalusteet hankitaan Martela-keskukselta hintaan 26 300 euroa, toimistokalusteet Duo Interiorilta hintaan 11 800 euroa ja kiipeilyseinä Kuopion Woodilta hintaan 1 000 euroa. Muut kalusteet toimittaa Martela-keskus hintaan 1 200 euroa. Hinnat ovat arvonlisäverottomia hintoja.
Viivästyttääkö uudelleenkilpailutus kirjasto-päiväkodin rakennushankkeen valmistumista?
– Sen ei pitäisi ainakaan suuria viivästyksiä tehdä. Kaikkein akuutein asia oli päiväkodin kalusteet, ja niistä saatiin hyväksyttäviä tarjouksia, Kataja sanoo.
Päiväkodin irtokalusteet hankitaan Kuopion Woodilta hintaan 10 700 euroa. Päiväkotitoiminnan uudessa rakennuksessa on tarkoitus alkaa elokuun alussa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Teuvan uuden kirjastorakennuksen on määrä valmistua heinäkuun loppuun mennessä. Päiväkoti muuttaa rakennuksen toisessa päässä sijaitseviin tiloihin jo elokuussa ja kirjasto omiin tiloihinsa syksyn aikana.
Henry Aho
Teuvan uuden kirjaston rakentaminen on sujunut suunnitelmien mukaan. Rakennuksen luovutus on heinäkuun lopulla ja silloin työmaa on valmis. Päiväkoti pääsee muuttamaan tiloihin heti elokuussa.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Teuvan uuden kirjastorakennuksen on määrä valmistua heinäkuun loppuun mennessä. Päiväkoti muuttaa rakennuksen toisessa päässä sijaitseviin tiloihin jo elokuussa ja kirjasto omiin tiloihinsa syksyn aikana.
Henry Aho
Teuvan uuden kirjaston rakentaminen on sujunut suunnitelmien mukaan. Rakennuksen luovutus on heinäkuun lopulla ja silloin työmaa on valmis. Päiväkoti pääsee muuttamaan tiloihin heti elokuussa.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide