”Mitä korvi pistetä, sitä suust tule ulos”

Juhani Pajunen

TEUVA Orrelassa esiintynyt Heli Laaksonen ei muistanut, koska hän oli viimeksi käynyt Teuvalla. Joku yleisöstä muisteli siitä olleen ainakin 20 vuotta. Ehkä siitäkin johtuen Ingman-sali oli täpötäynnä väkeä, kun murrerunoilija luki runojaan ja kertoi juttujaan Teuvan Kalevalaisten, kirjaston ja kulttuuritoimen järjestämässä tilaisuudessa.

Laaksonen on käynyt esiintymässä eri puolilla Suomea vuodesta 2000 alkaen.

– Vaik mä tykkää kirjottaaki, niin kyl mä mielellää myös kiertelen.

Hän sanoi oman murteensa olevan lounaismurteiden sekoitus.

– Mitä korvi pistetä, sitä suust tule ulos. Lounaissuomalaiset on päättäny varma joskus, et käytetä vain niit kirjaimii, joita o pakko käyttä.

1990-luvulla Laaksonen työskenteli Turussa vanhusten yöhoitajana.

– Osa niist ihmisist oli 1800-luvul syntynei. Siel sai kuul tosi vanha turun murretta.

Lauri Tähkänäkin kunnostautunut Jarkko Suo toimi aikoinaan pitkään Laaksosen keikkamyyjänä.

– Siltä mä oo oppinu paljo sellast suureellist.

Esimerkkinä suureellisuudesta Laaksonen kertoi, että hänen esiintymisiään valmistellessaan Suo saattoi kysyä tapahtuman järjestäjiltä: ”Kuinka paljon tuosta teidän äänentoistokoneesta lähtee?”

Laaksonen on tehnyt Elonkerjuusta kirjan Ilo joka elättelöö. Kirjaa varten hän haastatteli myös bändiläisten läheisiä, kuten Tähkän vanhempia ja Simo Rallin yli 90-kymppistä mammaa. Mamma oli kertonut Simon vihanneen lapsena pehmeitä paketteja. Simo sai 6-vuotislahjakseen villapaidan. Kun joku myöhemmin kysyi pojalta, paljonko hän oli täyttänyt, tämä vastasi: ”Villapaidan verran.”

Tilaisuutta varten Laaksonen oli etsinyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta teuvalaisia sanontoja ja kertomuksia. Yksi niistä oli: ”Jos metsässä kulkiessa eksyy, löytää takaisin, kun ottaa vaatteet pois, kääntää ne toisinpäin ja laittaa sitten päälleen.”

Korona-aikana Laaksonen ei voinut kiertää puhumassa. Tuolloin hän päätti mennä luonto- ja ympäristöohjaajakouluun. Siellä ensimmäisiä tehtäviä oli pitää havainnollinen esitelmä mistä tahansa luontoaiheesta. Laaksonen piti esitelmän Suomen pienimmästä nisäkkäästä kääpiöpäästäisestä, jonka kokoa hän havainnollisti tulitikkurasioiden kanssa.

Luontokoulussa tutustuttiin eri sammal- ja jäkälälajeihin ja siihen, miten niitä voi erottaa toisistaan. Suomessa on yli 900 sammal- ja 1 500 jäkälälajia.

– Jos jollai tahto baaritiskillä päteä, et mitä Suomes o, voi sano, että meil on 1 500 jäkälälajia.

Laaksosella oli purkissa mukanaan ”kiertuesammalia”, joita hän esitteli yleisölle. Yksi niistä oli maksasammal. Ne ovat olleet 400 miljoonaa vuotta samanlaisia. Maksasammalia voisi Laaksosen mielestä esitellä esimerkiksi silloin, kun yrityksissä tehdään nykyaikana niin suosittuja organisaatiomuutoksia.

– Kui nii mun täyty koko aja muuttu, ku toi sammal saa olla?

Laaksonen luki otteen uusimmasta kirjastaan Ilone, joka on lounaismurteella kirjoitettu värirunokirja. Samassa yhteydessä hän kertoi miettivänsä sitä, miten hauskat tarinat ja sanat saadaan pysymään hengissä ja miten niitä voisi siirtää seuraaville sukupolville.

– Vaikka lastenkirjallisuudest ajatella, ettei se ole mitää, se on kuitenki ainut kohta, jossa siirtyy se meidän suomen kieli. Sen takia mulle o ollu tärkeää myös mukulil kirjotta näitä kirjoi.

Yleisössä ollut Tarja Niemi kysyi Laaksoselta, mistä hän ammentaa itselleen positiivista energiaa. Vastauksena tähän oli vastavuoroisuus ihmisten kanssa sekä luonto ja sen tuoma rauha.

Kirjastonjohtaja Aki Rossi kysyi, täytyykö Laaksosen ponnistella inspiraatiota löytääkseen. Runoilija kertoi, ettei omista älypuhelinta, mikä on ollut hänelle hyvä asia.

– Se, että ihmistä ei saa koko ajan kiinni, antaa ihmiselle tilaa ja aikaa. Mul noi ruudut o tosi vaikeat, koska siel on niin pal ja se ei koskaa lopu. Nukkumaa mennes voi sano, et mä luen tän kirja ensi loppu, mut ei voi sano, et mä luen tän tableti loppu ja sit mä nuku. Pitää enemmä mietti sitä, että kummottii mä ajattele.

Toimitus ei vastaa jutun sitaattien lounaismurteen oikeellisuudesta.