Indoor Groupin konkurssi hiljensi Rintaluoma Oy:n tehtaan Äystöllä, mutta yrittäjä Rami Rintaluoma on etsimässä aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita. Taustalla näkyy tuotantosarjoista yli jääneitä levykomponentteja.
Juhani Pajunen
– Onko nyt sitten niin huono aika, ettei mitään myyntiä saisi aikaan? Yrittäjän pitää luottaa siihen, että yritystä kannattaa pyörittää, pohtii toimitusjohtaja Rami Rintaluoma.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Juhani Pajunen
ÄYSTÖ Rintaluoman huonekalutehtaan toiminta vaikeutuu Indoor Groupin konkurssin takia.
– Onko nyt sitten niin huono aika, ettei mitään myyntiä saisi aikaan? Yrittäjän pitää luottaa siihen, että yritystä kannattaa pyörittää, pohtii toimitusjohtaja Rami Rintaluoma.
Yhtiö on joutunut lomauttamaan henkilöstöään marraskuusta lähtien. Tällä hetkellä lomautettuna on kolme yrityksen seitsemästä työntekijästä.
Jos yritys saisi 10–20 tilausta päivässä, sillä olisi vielä riittävän hyvät edellytykset jatkaa.
– Kyllä me aiomme täysillä vielä yrittää. Toiminta on rakennettu alusta asti siten, että on mahdollisimman pienet kulut, Rintaluoma kertoo.
Ja täysillä yrittäjä on viime kuukausina yrittänytkin. Hän on rakentanut tuotantoa, verkkokauppaa ja markkinointia, minkä lisäksi hänen on täytynyt huolehtia myös yrityksen normaaleista juoksevista asioista.
– Tällä hetkellä tuntuu, että aika ei tahdo vuorokaudessa kaikkeen riittää.
Rintaluoma on ollut aktiivisesti yhteydessä kaikkiin huonekalumyyjiin. Hän aikoo uusia yrityksensä verkkokaupan kokonaan ja panostaa Rintaluoma-brändiin. Uudistettu verkkosivusto julkaistiin vuodenvaihteessa.
Rintaluoma on pyrkinyt hyödyntämään parhaansa mukaan myös sosiaalista mediaa. Hän on alkanut harjoittaa tubettamista Mööpelimies-kanavallaan. Yrityksellä on myös Tiktok- ja Instagram-tilit.
– En tiedä yhtäkään muuta huonekalutehdasta, johon pääsisi tutustumaan niin hyvin somessa kuin meihin.
Rintaluoma Oy:n tehtaalla Äystöllä tehdään huonekaluja litteissä paketeissa, jotka on toimitettu Indoor Groupin omistamien Askon ja Sotkan myymälöihin, jotka ovat myyneet tuotteet koottavina kuluttajille. Huonekalujen lisäksi yritys on valmistanut myös muita levykalusteita: keittiö-, myymälä-, toimisto- ja hotellikalusteita.
– Tällä hetkellä ei tahdo liikkua oikein mikään muu kuin laivakaluste, Rintaluoma kertoo.
Viimeisen vuosikymmenen aikana yritys on investoinut noin kolme miljoonaa euroa tilojen laajentamiseen ja tuotannon automatisointiin.
– Jos olisi jättänyt investoinnit tekemättä ja ajanut vanhat koneet loppuun, niin oltaisiin heikoilla. Nyt meillä on kaikki valmiina seuraavaan nousukauteen.
Rintaluoman mukaan se, että tehtaan työntekijöiden palkat olisi voitu tuplata, jäi vain yhden kehittämishankkeen päähän ennen Indoor Groupin konkurssia.
– Sitten se käsiparin tuottavuus olisi saatu niin hyväksi, ettei olisi ollut mitään väliä, onko tuntipalkka 10 vai 20 euroa.
Koronaepidemian alettua yrityksen liikevaihto nousi 45 prosenttia yhden vuoden aikana. Viime aikoina Rintaluoman tavoitteena on ollut, että volyymit palaisivat edes koronaa edeltävälle tasolle, mutta sen sijaan myynneissä tultiinkin rytinällä alas.
Yhtiön etuna on, että tuotanto on tehty sellaiseksi, että sitä pystyy pyörittämään pienelläkin väkimäärällä. Tarvittaessa koko tehdas voi toimia vaikka yhden hengen voimin.
– Tuskin tässä kuitenkaan plussatulokseen päästään tämän vuoden osalta, vaikka tehtäisiin mitä. Nyt ensimmäisenä mielessä eivät ole suuret voitot vaan se, että tehdas pysyy terveenä ja saadaan pidettyä osaava henkilökunta. Niin saataisiin mentyä kohti sitä seuraavaa lamaa.
Indoor Groupin ostot Rintaluomalta ovat vähentyneet jo viimeiset kaksi vuotta. Sen takia yhtiön konkurssi oli Rintaluomalle enää pieni isku.
– Se menetys on tullut jo ennen tätä.
Tänä vuonna yritys on lähettänyt Indoor Groupille enää yhden huonekaluerän aivan vuoden alussa. Sitäkään ei olisi kannattanut lähettää, koska yritys ei saanut siitä rahojaan.
Indoor Group oli jättänyt jo aiempiakin laskujaan maksamatta. Kaikkiaan sillä on velkaa noin 56 miljoonaa euroa.
– Meille hyvä asia on, että se oli hyvin maltillinen summa, joka sieltä jäi saamatta, Rintaluoma kertoo.
Hän myöntää, että yrityksessä on oltu ehkä liian optimistisia Indoor Groupin näkymien suhteen.
– Olimme tavallaan jumissa, koska tiedettiin, mitä menekki on parhaimmillaan ollut, ja toivottiin, että jos se kysyntä vielä palaisi.
Laskujen maksamattomuuden takia Rintaluoma jätti 75 Indoor Groupilta tullutta tilausta toimittamatta. Konkurssin jälkeen Rintaluoma olisi ollut halukas neuvottelemaan suoraan asiakkaiden kanssa kyseisten tilausten toimittamisesta mutta ei saanut Indoor Groupilta heidän yhteystietojaan.
Suomalaisten huonekalutehtaiden tulisi Rintaluoman mielestä perustaa yhteinen verkkokauppa, jossa myytäisiin yksinomaan kotimaisia kalusteita. Nettikaupan kautta asiakkaat saisivat tuotteet nopeammin ja halvemmalla.
– Meille valmistajille olisi varmasti tehokkaampaa kilpailla yhdessä tuontia vastaan. Se olisi kaikkien valmistajien etu, ettei käy niin, että ainoa asia, mikä tästä Indoor Groupin konkurssista jää, on nouseva tuonti.
Nettikaupassa huonekalujen valmistajille jäisi enemmän katetta tuotteistaan.
– Nykyään tehtaalle jää paljon pienempi osa kuin matkalle. Olisihan se valtava etu kotimaiselle huonekaluvalmistukselle, jos kuluttajat löytäisivät valmistajien verkkokaupat. Uskoisin, että tuotteet olisivat kilpailukykyisempiä suoralla toimituksella.
Rintaluoman mukaan hänen yrityksensä tuotteita on vuosien aikana myyty yli 100 000 kotiin Indoor Groupin kautta. Yhteistyö alkoi vuonna 2012. Seuraavana vuonna Rintaluoma Oy palkittiin Sotkan Vuoden tulokkaana ja 2016 Vuoden tavarantoimittajana.
– Näin ne asiat äkkiä kääntyvät laidasta laitaan. Mutta ei muuta kuin uuteen nousuun. Kaikessa uudessa on aina myös mahdollisuus.
Rintaluoma on ollut ketjutoimittaja yli 40 vuotta eikä aio kyseistä liiketoimintaa jättää. Ennen Indoor Groupia yrityksen suurin asiakas oli Masku, jolle se on tehnyt yhä kalusteita pienillä volyymeillä, samoin kuin Stemmalle. Rintaluoma tekee jatkossakin asiakaskohtaisia eriä, kunhan eräkoko on riittävä.
– Kyllähän me olemme sortuneet siihen suomalaisen tuotantotehtaan kuolemansyntiin, että tuotanto-osaamista on mutta markkinointia ei, yrittäjä myöntää.
Indoor Groupin tavarantoimittajana Rintaluomalla ei ollut aiemmin kapasiteettia lisätä uusia asiakkaita ja huonekalumallistoja.
– Ei tuotannollinen tehdas voi lähteä siitä, että se myy kaikille kaikkea ilman, että sillä on takeita siitä, että se pystyy kaiken myös toimittamaan.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Indoor Groupin konkurssi hiljensi Rintaluoma Oy:n tehtaan Äystöllä, mutta yrittäjä Rami Rintaluoma on etsimässä aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita. Taustalla näkyy tuotantosarjoista yli jääneitä levykomponentteja.
Juhani Pajunen
– Onko nyt sitten niin huono aika, ettei mitään myyntiä saisi aikaan? Yrittäjän pitää luottaa siihen, että yritystä kannattaa pyörittää, pohtii toimitusjohtaja Rami Rintaluoma.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Indoor Groupin konkurssi hiljensi Rintaluoma Oy:n tehtaan Äystöllä, mutta yrittäjä Rami Rintaluoma on etsimässä aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita. Taustalla näkyy tuotantosarjoista yli jääneitä levykomponentteja.
Juhani Pajunen
– Onko nyt sitten niin huono aika, ettei mitään myyntiä saisi aikaan? Yrittäjän pitää luottaa siihen, että yritystä kannattaa pyörittää, pohtii toimitusjohtaja Rami Rintaluoma.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide