Joulupukki jakoi karkkia kaikelle kansalle.
Juhani Pajunen
KARIJOKI Karijoella joulunodotus alkoi toden teolla sunnuntaina, kun nuorisoseuran sisällä ja ulkona järjestettiin karijokisten yhdistysten voimin joulunavaus, joka keräsi runsaasti väkeä. Mukana voimainponnistuksessa oli vajaat kymmenen yhdistystä.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Juhani Pajunen
KARIJOKI Karijoella joulunodotus alkoi toden teolla sunnuntaina, kun nuorisoseuran sisällä ja ulkona järjestettiin karijokisten yhdistysten voimin joulunavaus, joka keräsi runsaasti väkeä. Mukana voimainponnistuksessa oli vajaat kymmenen yhdistystä.
– Mahtavasti ovat järjestöt mukana. Eilen päivällä täällä oli talkoolaisia, jotka ovat koristelleet talon. Kiva tehdä isolla porukalla, hehkutti Karijoen Nuorisoseuran varapuheenjohtaja Kari Peltoniemi.
Joulunavauksen järjestetty aiemmin useamman vuoden ajan Karijoen Yrittäjät, mutta viime vuodesta alkaen järjestämisvastuu on ollut yhdistyksillä ja kunnalla. Tänä vuonna kunta kutsui yhdistyksiä yhteisiin palavereihin tapahtumaa suunnittelemaan.
– Kunnan vapaa-ajan toimi on saanut hienosti järjestöt yhteen.
Nuorisoseuralla oli tarjolla ilmaista puuroa, joka oli tehty Hautaniemen tilan tilamaitoon. Sitä oli pyritty valmistamaan ainakin 300 hengelle. Puuronkeittäjät olivat tulleet paikalle jo aamulla urakkaa varten.
– Ne ovat kovia likkoja, Peltoniemi kehui.
Tänä vuonna joulunavaus laajeni ulos: nuorisotaloa vastapäätä Rinne & Rinnen puistossa päästiin kokemaan Keski-Euroopan tyylistä joulumarkkinatunnelmaa. Alueella oli myyntikojuja, joissa oli kaupan erilaisia tuotteita. Kojut olivat Karijoen Yrittäjien idea. Ne oli vuokrattu Kristiinankaupungista.
– He olivat heti valmiina ja tiesivät, että Kristiinassa on noita kojuja.
Nuorisoseuran sisällä oli 16 myyjää ja ulkona markkina-alueella yhdeksän myyjää. Myyjät olivat paitsi Karijoelta myös muualta Suupohjasta. Myyntipaikat olivat myyjille edullisia.
– Myyjiä on tullut aika hienosti. Se on pointtina ollut, että saadaan tällainen tapahtuma kasaan ja väkeä liikkeelle, selitti Peltoniemi.
Joulunavauksessa myönnettiin tunnustuksia. Vuoden Karijokisena palkittiin Sanna Illi ja Ryhtinuorina Salla Korpi ja Lenni Nikkinen. Kulttuuripalkinto myönnettiin näytelmäryhmä Hyeenalaumalle. Palkinnot luovuttanut vapaa-ajan lautakunnan varapuheenjohtaja Rami Aalto totesi puheessaan, että Karijoella osataan tehdä suuria asioita yhdessä.
– Kun meillä on vahva yhteisö, rohkeita ihmisiä ja halu tehdä yhdessä, syntyy jotakin ainutlaatuista. Siksi on erityisen hienoa antaa tänään tunnustuksia, jotka eivät palkitse vain yksittäisiä tekoja vaan pitkäjänteistä työtä.
Osana joulunavauksen ohjelmaa oli 4H-kerhon lasten joulunäytelmä nimeltään Robin Good. Joulunavauksen juhlahetki ainakin lapsille oli Joulupukki, joka kiersi karkkia jakelemassa. Nuorisoseuran naapurissa Susiluola-ravintolassa pidettiin samanaikaisesti kirppis.
Nuorisoseuran salissa oli tungosta, kun ihmiset kiersivät myyntipöytiä. Yhdellä sellaisella päivysti tyttötrio Senni Kapanen, Alma Saaranluoma ja Miisa Koivula, jotka keräsivät tuotteillaan omiin nimiinsä varoja cheerleading-valmennusviikonloppua varten.
Idea rahan keräämiseen tätä kautta oli lähtenyt Alman äidin ajatuksesta. Tytöt olivat tehneet yhdessä äitiensä kanssa myyntiin leivonnaisia, joulun yllätyspusseja ja käsitöitä, kuten villasukkia ja patalappuja.
Miten kauppa oli käynyt?
– Näitä kaikkia leivonnaisia on mennyt ihan sairaan hyvin. Niitä ei ole enää melkein yhtään jäljellä, Senni kertoi. Leivonnaisia oli tuotu myyntiin kolme pahvilaatikollista.
Käsitöitä oli sen sijaan mennyt kaupaksi heikohkosti. Yllätyspussit olivat tehneet kauppansa kohtuullisen hyvin.
Myyntityö oli ottanut jalkojen päälle.
– Välillä tuntuu siltä, ettei jaksa seisoa, Senni sanoi.
– Välillä tuntuu, että on seissyt ikuisuuden, Alma jatkoi.
– On se ollut aika raskasta, kun pitää seistä koko ajan, mutta on tämä silti kivaa ollut, Miisa kertoi.
Joulumarkkina-alueella Rinne & Rinnen puistossa tavattiin tuttuja ja pysähdyttiin juttusille. Pitkän penkin juttuporukassa olivat muun muassa Anneli Huumarkangas Sysilästä ja Kalevi Pöllänen kirkonkylästä.
Pöllänen asuu niin lähellä nuorisoseuraa, että on käynyt aina joulunavauksessa.
– Kyllähän tämä ihan mukava tapahtuma on. Väkeä on ihan mukavasti, hän totesi.
– Tykkään, kun tapahtuu kylällä. Se on aina hauskaa. Tällainen tapahtuma saa ihmiset liikkeelle. Täällä on mukavaa ostettavaa, sanoi Huumarkangas.
– Tänään on valtava ilma, kun ei tuule. Eilen tuuli niin, ettei täällä olisi voinut olla, Huumarkangas sanoi.
Hän oli ostanut leipää ja hilloa.
– Ja arvalla voitin kynttilän.
Pöllänen ei ollut ostanut vielä mitään.
– Pitää lähteä seuraavalle kierrokselle vielä.
Huumarkangas saattaa mennä jouluksi Keski-Suomeen, muttei ole siitä vielä täysin varma.
– Kyllä joulua pitää aina viettää.
Pölläsellä ei ole vielä joulusuunnitelmia. Hänellä on kaksi poikaa.
– He käyvät minun tykönä ja minä olen käynyt heidän luonaan. Kun puhelin tai tietokone temppuilee, he soittavat ja pyytävät apua.
Porilaiset Markku ja Riitta Niinisalo olivat tutustumassa markkina-alueen kojujen antiin yhdessä lastenlastensa kanssa.
– Ihan kiva, että järjestetään. Kylää yhdistää tällainen tapahtuma, kehui Markku joulunavausta.
– Ihan hyvä, kyläläisiä yhdistävä tapahtuma, komppasi Riitta.
– Hyvä tapahtuma. On ollut tarpeeksi tekemistä, totesi myös lapsenlapsi Frans Niinisalo.
Porukka oli ehtinyt nauttia makkaraa ja glögiä.
– Pullaa olisi tarkoitus ostaa vielä, Markku sanoi.
Niinisalojen pojan perhe asuu Karijoella. He olivat tulleet paikkakunnalle sunnuntaina.
– Vielä ei ole keritty tekemään juuri mitään muuta, kun juuri tultiin. Haettiin tämä poika suoraan pulkkaremontista tänne, Markku kertoi.
Fransilla oli tarkoitus maalata pulkkansa sunnuntaina. Tapahtuman jälkeen hänen oli vielä määrä palata urakan ääreen.
Niinisalot eivät ole vielä päättäneet, mitä tekevät jouluna.
– Monena jouluna ollaan kyllä oltu täällä Karijoella, Markku kertoi.
Joulunavauksen kruunasi ilotulitus. Tapahtuman päätteeksi järjestetyn ilotulituksen oli kustantanut tuulivoimayhtiö OX2.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Joulupukki jakoi karkkia kaikelle kansalle.
Juhani Pajunen
KARIJOKI Karijoella joulunodotus alkoi toden teolla sunnuntaina, kun nuorisoseuran sisällä ja ulkona järjestettiin karijokisten yhdistysten voimin joulunavaus, joka keräsi runsaasti väkeä. Mukana voimainponnistuksessa oli vajaat kymmenen yhdistystä.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Joulupukki jakoi karkkia kaikelle kansalle.
Juhani Pajunen
KARIJOKI Karijoella joulunodotus alkoi toden teolla sunnuntaina, kun nuorisoseuran sisällä ja ulkona järjestettiin karijokisten yhdistysten voimin joulunavaus, joka keräsi runsaasti väkeä. Mukana voimainponnistuksessa oli vajaat kymmenen yhdistystä.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide