Teuvan kunta on neuvotellut Regant Oy:n kanssa 53 hehtaarin kiinteistökaupasta Kärppiön alueella. Kyseinen alue näkyy kuvassa.
TEUVA Kärppiön alueelle suunnittelee datakeskusta Regant Oy. Asiasta on tehty esisopimus, jota kunnanhallitus käsittelee maanantaina. Datakeskus on toteutuessaan miljardiluokan investointi.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Teuvan kunta on neuvotellut Regant Oy:n kanssa 53 hehtaarin kiinteistökaupasta Kärppiön alueella. Kyseinen alue näkyy kuvassa.
Juhani Pajunen
TEUVA Kärppiön alueelle suunnittelee datakeskusta Regant Oy. Asiasta on tehty esisopimus, jota kunnanhallitus käsittelee maanantaina. Datakeskus on toteutuessaan miljardiluokan investointi.
Tavoitteena yrityksellä on datakeskusinvestoinnin valmistelu toimialan vakiintuneelle, suuren mittakaavan länsimaiselle asiakkaalleen. Kunnanhallituksen kokouksen esityslistassa ei nimetä kyseistä asiakasta. Regantilla on kokemusta hankekehityksestä, ja sen ensimmäinen hanke Salossa on saanut rakentamisluvan. Salon lisäksi yhtiö on suunnittelemassa datakeskuksia Mikkeliin, Pieksämäelle ja Pornaisiin. Teuvan investointi olisi toteutuessaan miljardiluokkaa, ja myös sen työllisyysvaikutukset olisivat erittäin merkittäviä.
Regant Oy on vuonna 2024 perustettu hämeenlinnalainen yhtiö, joka keskittyy uusiutuvaan energiaan ja datakeskushankkeisiin. Verkkosivuillaan yhtiö kertoo erikoistuneensa projektien kehittämiseen esimerkiksi energian varastoinnin ja aurinkoenergian saralla.
– Datakeskukset toimivat digitaalisen taloutemme selkärankana, mutta niiden kasvavat energiatarpeet vaativat innovatiivisia ratkaisuja. Tiimimme on omistautunut kehittämään monenlaisia uraauurtavia projekteja, jotka yhdistävät talouskasvun ekologiseen vastuuseen, verkkosivuilla todetaan.
Kärppiön alueen ensimmäinen kokonaisuus maanomistajien kanssa solmittuja kiinteistökaupan esisopimuksia saatiin kaupanvahvistajan vahvistamiksi 26. temmikuuta. Samalla päivämäärällä kunnanhallitus päätti laittaa pinta-alaltaan 568 hehtaarin Kärppiön osayleiskaavan nähtäville.
Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa ensisijaisesti datakeskusten ja vetyteollisuusalueiden rakentaminen ja toissijaisesti energian varastoinnin toteuttaminen. Myös asemakaavoituksen käynnistämistä on tarkoitus esittää hankekehittäjien tarpeisiin vastaamiseksi. Tärkeänä osana alueen kehittämistä on lisäksi hukkalämmön hyödyntämismahdollisuuksien selvittäminen.
Syksyn ja alkuvuoden mittaan on neuvoteltu hankekehittäjien ja alueelle sijoittuvien yritysten kanssa. Yrityssopimusten periaatteena on pidetty sitä, että kunta ei lähtökohtaisesti käytä omia varojaan maanhankintaan tai varausmaksuihin. Hankesopimukset neuvotellaan sillä periaatteella, että niin maanomistajille aikanaan maksettavat varausmaksut kuin lopulliset kauppahinnat rahoitetaan hankekehittäjien varoilla.
Regant Oy on ollut syksystä saakka mukana sopimusneuvotteluissa ja ilmaissut halunsa solmia edellä mainittujen periaatteiden mukaisen sopimuksen Teuvan kunnan kanssa. Koko sille alueelle, jolle datakeskus nousisi, on tehty sopimukset kiinteistökaupoista maanomistajien kanssa, ja datakeskushanke on kaavaluonnoksen mukainen. Regantin tavoite on valmistella aktiivisesti hankettaan jo viranomaisprosessien valmistelun rinnalla.
Datakeskusinvestoinnin valmistelua koskeva esisopimus on siihen sisältyvien liikesalaisuuksien vuoksi salattu. Kunnanhallituksen kokouksen esityslistassa on kuitenkin lueteltu sen oleellisimpia yksityiskohtia.
Sopimusalueen koko on noin 53 hehtaaria. Aluetta saatetaan täydentää myöhemmin. Varausmaksu on 338 euroa per hehtaari vuodessa.
Tontin kauppahinta sopimusehtojen täyttyessä on 2,93 miljoonaa euroa. Hintaa korotetaan 20 prosentilla, mikäli Regant haluaa ostaa tontin ennen sovittujen ehtojen täyttymistä, kuten rakennuslupaprosessin valmistumista.
Regant vastaa kaikista hankkeen valmistelussa syntyvistä kustannuksista, mukaan lukien luvat ja lupaprosessit. Hankkeen mahdollisten myöhempien vaiheiden kulu- ja järjestämisvastuu on täysimääräisesti Regantilla, jos ei toisin sovita.
Sopimus on voimassa 1.9.2030 saakka.
Ensi maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle esitetään, että se esittää Regantin kanssa neuvoteltua esisopimusta valtuustolle hyväksyttäväksi. Sopimus on allekirjoitettavissa kolme kuukautta siitä, kun päätös saavuttaa lainvoiman, minkä jälkeen päätös raukeaa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Teuvan kunta on neuvotellut Regant Oy:n kanssa 53 hehtaarin kiinteistökaupasta Kärppiön alueella. Kyseinen alue näkyy kuvassa.
TEUVA Kärppiön alueelle suunnittelee datakeskusta Regant Oy. Asiasta on tehty esisopimus, jota kunnanhallitus käsittelee maanantaina. Datakeskus on toteutuessaan miljardiluokan investointi.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista