Lusan puutarha kukkii kauneutta ja hyvinvointia

Saila Reiniö

PERÄLÄ Niittyhengessä kasvava Talvikki Lusan puutarha rönsyää kukitettua runoa läpi kesän. Vaikka työtä on paljon sen siistimisessä ja aisoissa pitämisessä, saa se tuoksua vapautta ja villiyttä jalostetumpien kasvien muassa.

– Puutarha on mielenterveyshoitolani. Oma työni on niin erilaista, että nautin ulkotyön fyysisyydestä, joka tuo samalla elämään kauneutta ja rauhaa, Kauhajoen lukiossa äidinkielenopettajana toimiva Talvikki sanoo.

Kun hän muutti miehensä Hannu Kittilän tilalle Perälään 25 vuotta sitten, ison rinnetontin ainoa kukkiva kasvi oli vuorenkilpi. Marjapensaiden lisäksi tontilla oli yksittäisiä puita ja pensaita, kuten talon nurkalle siirretty pyramidituija.

– Minun ähkynihän tämä puutarha on, ja rupesin tekemään tätä miehen suosiollisella luvalla ja avustuksella. Ensimmäisiä istutuksiani olivat pari omenapuuta ja taloneduskukkapenkki, josta sisäänkäynnin läheisyydessä oli nätti aloittaa puutarhan teko, hän kertoo maisemointityön alkuvaiheista.

Nykyään runsaskasvustoinen, reilusti yli puolen hehtaarin tontti rajautuu talolta alas laskeutuvaan Rääsynluomaan tuoden pihamaalle kumpuilevaa korkeuseroa. Luomasta nousevien tulvien vuoksi pitkälti luonnontilaiseen joenrantaan Talvikki on istuttanut vain japaninsiipipähkinäpuun ja muutaman alppiruusun.

– Pidän tämän tontin monimuotoisuudesta ja kerroksellisuudesta niin maan muotojen kuin kasvuston suhteen. En ole liian pedantti puutarhan suhteen, vaan hoidan sitä niin, että se antaa iloa. Luonnonkasvit yhdistettynä jalostettuihin ovat hieno kombinaatio, mutta juolavehnän kauneutta en tosin ole vielä löytänyt, hän sanoo nauraen.

Talvikin piha on kuin historiakerrostuma, jossa kasvit tuovat muistumia ihmisistä ja tapahtumista.

– Jussi-pojan syntymän aikaan sain pihan toisen luumupuun äidiltäni lahjana lapselle. Hopeasalavat ja etupihan omenapuu ovat puolestaan Hannun Inkeri-mamman peruja. Siemenestä kasvatettu omenapuu ei yleensä tee emopuun veroisia hedelmiä, mutta tämä kasvoi nelirunkoiseksi, kypsyy ensimmäisenä pihan omenapuista ja tekee maukkaita omenoita, hän kertoo.

Puun erikoisuus on tuottaa jopa 60-70 kiloa kesälaatuisia hedelmiä, joista on puristettu maukasta mehua, vaikka yleensä kesäomena on jauhoinen, eikä siten mehuomenana paras.

– Ukkomansikka taas on isoisoäidin perintöä Humppilan Venäjänkylästä, jossa hän eli Venäjän kartanon mäkitupalaisena 1800-luvulla. Ukkomansikka ei marjo, mutta sen emikasvi akkamansikka, jota minulla on, pölyttyy hedekasvien, oletettavasti myös aho- tai metsämansikan avulla, ja tuottaa näin makeita marjoja, Talvikki näyttää puiden juurilla kasvavia mansikkaistutuksia.

Vaahterat ovat tädin pihamaalta Humppilasta, ja hopeakerkkiä puskeva sinikuusi on muistopuuksi Talvikin kuolleelle äidille istutettu.

Kaikki puut eivät ole tavanomaisimpia lajikkeita. Leppää on liuskelehtisiä versioita, vaahteraa kirjo- ja verivaahteraa, ja pari tammeakin löytyy. Taalainkoivu sopii allergikoille, sillä puu ei kuki.

Edesmenneen ITE-taiteilijan, kauhajokisen Alpo Koivumäen teoksia puutarhasta löytyy kolme, mistä Talvikki on erittäin hyvillään.

– Alpo ei tehnyt teoksiaan yleisesti myyntiin, joten olen ylpeä saadessani omistaa hänen taidettaan. Ensimmäisen, munkkikorppikotkan, sain 50-vuotislahjaksi työkavereiltani oman toiveeni mukaisesti, hän sanoo.

Korppikotka vartioi puutarhaa keskeisellä paikalla kunniajalustalla. Toinen teos, saukko, saapui niin ikään puutarhaan työyhteisöltä, nyt 60-vuotislahjana. Varaani on Talvikin oma tilaus taiteilijalta, jonka hän tunsi myös henkilökohtaisesti.

– Talveksi vien teokset suojaan kasvihuoneeseen, mutta kesän tullen ne saavat muuttaa pihalle, hän mainitsee.

Muuta muistoesineistöä puutarhassa edustavat muun muassa sukuperintönä saatu sodanaikainen merimiinan kuori, joka toimii talon kulmalla sadevesiastiana, sekä talon seinustalla yhä hyvässä kunnossa oleva puinen penkki 1950-luvulta.

– Penkin puumateriaalin on täytynyt kasvaa hitaasti tiiviiksi, jotta siitä on tullut noin kestävä, hän tuumaa.

Kukkapenkkejä puutarhuri muotoilee kasvien luonnollisia lehtimuotoja hyödyntäen.

– Penkit ovat pelkkää vihreää ennen kukintaa, joten kasvien kasvutavalla ja lehtien muodolla voi vaikuttaa penkin olemukseen, Talvikki selventää kasvisommittelua ja näyttää kähäräpietaryrttiä, jonka hommasi sen lehtien vuoksi.

Yhdellä tontin kulmalla kasvaa erilaisia perhoskasveja.

– Dorianvillakko kukkii loppukesästä, ja laskin erään kerran 19 neitoperhoa yhtä aikaa sen tarjoiluilla. Syyskesän keltaiset kukat ovat perhosvetoisia, hän tietää.

Toisaalla taas niittyleinikki, koiranputki ja ailakki huiskivat hiljaa niittymäisyyttä tarjoten nekin pörriäisille ravintoa.

– Jalostetut kukat eivät houkuta hyönteisiä samalla tavalla meden etsintään kuin luonnonkasvit, joissa kukinto on monesti pienempi ja yksinkertaisempi, ja joista heteet ja emit on helppo löytää imukärsällä.

Talvikki osoittaa punaista, suurikukkaista kerrottua daaliaa, jossa ei pörriäisiä ole näkynyt.

– Kimalainen menee helpommille apajille, hän toteaa mainiten, kuinka omenapuun ja siperianhernepensaan kukinta-aikaan alue oli täynnä tasaista medenetsijöiden surinaa.

Eri kasvien määrää kysyttäessä hän arvioi itse kasvilajeja olevan noin 60 ja lajikkeita parisen sataa.

– Esimerkiksi päivänliljoja on penkeissä kuutta, ja kurjenpolvea kahdeksaa eri sorttia. Väriminttuja ja pioneita on myös monta eri lajiketta.

Osan kasveista Talvikki on saanut tutuilta lahjana tai vaihtona, osan hän on ostanut, ja osan kasvattanut itse siemenistä. Toisinaan kukat ovat yllättäneet kasvattamalla puutarhaan myös muuta, mitä hän on pussissa luullut hankkineensa.

– Ostin verikurjenpolven juurakoita Lidlistä, ja niistä kasvoi täpläkurjenpolvea. Seuraavana vuonna verikurjenpolven siemenpussi tuotti valkoista tarhakurjenpolvea. Sitä seuraavalla kerralla sain saaliiksi sinistä tarhakurjenpolvea, ja sitä seuraavalla poimulehteä. Sittemmin pakkaukset ovat tarjonneet tylsästi sitä mitä ovat kyljessään luvanneet, hän nauraa.

Myös pienenä piiskataimena ostettu kirsikkaluumu yllätti kasvullaan.

– Ajattelin kasvattavani pienen luumupuun, mutta siitä tulikin valtava, Talvikki osoittaa korkealle yltävää, leveän kasvutilan vallannutta puuta.

Puutarhuri sanoo hedelmiä kyspyvän hyvänä satovuonna yli äyräiden, ja kaikki jää itselle, sillä linnut eivät perusta keltaisista luumuista.

– Tuoreeltaan syömme niin paljon kuin pystymme. Hillossa se ei kuitenkaan vedä vertoja mansikalle ja mustikalle, ja jää siksi säilöttynä osin syömättä. Jos jollakulla on vinkkejä luumun käytön suhteen, otan niitä mielelläni vastaan, hän sanoo.

Kärsivällisyys ja pettymyksen sieto ovat asioita, joita puutarha on tekijälleen opettanut ilon ja kauneuden lähteenä toimimisen lisäksi.

– Puutarha on kasvanut yrityksen ja erehdyksen kautta, ja tuonut sietokyvyn harjoitusta silloin, kun jokin kasvi hoidosta huolimatta katoaa. Silloin se tekee tilaa seuraaville kasveille, Talvikki kertoo tarhan antamista opeista.

Myös kasviopin tuntemus on kasvanut, ja tarhuri tietää jo yhtä sun toista kumppanuuskasveista ja niiden sijoittelusta tontilla.

Terassin Talvikki on nimennyt pikku-Italiaksi, koska erilaisissa purkeissa kasvavat kukat tuovat hänen mieleensä Rooman.

– Terassi on lukupaikka ja keidas, hän tiivistää ruukkupuutarhan tarkoituksen.

Lukuisista kasveista on vaikea nimetä suosikkia, mutta ruusuista Talvikki esittelee puutarhansa valamonruusun ja herkän vaaleanpunaisen Ilo-nimisen lajikkeen.

– Ilo-ruusu on siitä erikoinen, että siinä ei juurikaan ole piikkejä. Se onkin pehmeä koko olemukseltaan, ja kukinta on kaunis, kerrottulehtinen, hän kehuu ruusua.

Piha on kaunis myös talvella, jolloin se huokuu rauhaa kasvien ollessa levossa.

– Silloin lepään pihatöistä myös itse. Kun talven on rentoutunut puutarhatöistä, on into keväällä taas suuri aloittaa suunnittelu ja siivoustyö ympäristön kukoistukseen saamiseksi, hän sanoo.