West Welding Oy:n laajennusosan avajaisten kunniavieras oli Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand (kesk.) joka myös leikkasi avajaisnauhan. Kuvassa hänen kanssaan West Weldingin toimitusjohtaja Janne Halonen (vas.) ja projektijohtaja Panu Perasto.
Henry Aho
Teuvalaisen metalliyritys West Weldingin juuret ulottuvat neljän vuosikymmenen taa. Nyt yritys on jälleen ottanut loikan eteenpäin, kun teollisuushallin laajennusosa on valmis.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Tänään emme juhli ainoastaan neliöitä, vaan rohkeutta investoida tulevaisuuteen.
Joakim Strand
Henry Aho
PERÄLÄ Toukokuun puolessa välissä West Welding Oy oli tekemässä historiaa, kun tehtaalta siirrettiin LNG-polttoainetankki Kaskisten satamaan. Kuljetuksen yhteispaino oli noin 500 000 kiloa ja se oli Suomen historian suurin maantiekuljetus. Kuljetuksen suunnitteli ja hoiti Vuorsola Oy. Itse tankki oli tilavuudeltaan yli 2300 kuutiometriä ja painoi yli 300 tonnia. Tankin ulkoiset mitat olivat 27 metriä pitkä, 15 metriä leveä ja 14 metriä korkea. Jotta tämän luokan säiliöitä voi valmistaa, täytyvät tilat olla sen mukaiset. West Weldingin tiloja alettiin laajentaa viime vuoden puolella ja torstaina 25. kesäkuuta pidettiin tuotantohallin laajennuksen avajaistilaisuus.
– Aivan ensimmäisenä tahdon kiittää meidän työntekijöitämme heidän panoksestaan erityisesti tässä LNG-tankkiprojektissa, projektijohtaja Panu Perasto aloitti puheensa.
Viime vuonna West Weldingillä työskenteli 25 henkilöä. Nyt määrä on noussut.
– Meillä on paljon pitkäaikaisia työntekijöitä, joista monet ovat olleet Westillä töissä jo useita vuosikymmeniä. Lisäksi olemme saaneet uusia nuoria tekijöitä oppisopimuksen kautta. Viime aikoina työntekijämäärämme ovat kasvaneet 20 prosenttia.
Perasto antoi puheessaan kiitosta myös ELY-keskukselle sekä lähialueiden yrittäjille ja maanomistajille kuljetusreitin varrella.
– Kuljetusreitti Kaskisten satamaan on viimein saatu auki. Se ei palvele ainoastaan meitä, vaan myös muuta alueen teollisuutta.
Valtioneuvoston terveiset toi avajaisten kunniapuhuja, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand.
– Minulla on erittäin suuri ilo ja kunnia olla täällä Teuvalla avaamassa West Weldingin laajennusta. Tänään emme juhli ainoastaan neliöitä, vaan rohkeutta investoida tulevaisuuteen. Hallin laajennusosa kertoo siitä, että täällä tahdotaan tulevaisuudessa kasvaa ja kehittyä, Strand kertoo.
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri muistutti, että työllisyys on muutakin kuin prosenttiluku ja yksikin uusi työpaikka synnyttää usein ympärilleen lisää työpaikkoja.
– Suomen menestys rakentuu ennen kaikkea West Weldingin kaltaisten yritysten kautta. Haluan vielä kiittää eri toimijoita, jotka ovat mahdollistaneet tämän investoinnin. Ennen kaikkea kiitos West Weldingin henkilöstölle. Yhteistyö on se voima, joka vie eteenpäin.
West Weldingin toimitusjohtaja Janne Halonen niin ikään kiitti kaikkia projektiin osallistuneita tahoja.
– Iso kiitos kuuluu myös Meyer Turku Oy:lle. Ilman tilauksia ei olisi tällaisia laajennuksiakaan. Ministeri Strandille kiitos, että saimme kuljetusreitin tehtyä. Kiitoksen ansaitsevat alihankkijat, Vuorsola Oy, ja suurimmat kiitokset menevät työntekijöillemme. Olette tehneet kovan työn ja saavuttaneet hienon lopputuloksen.
Laajennushanke on saanut Euroopan unionin osarahoitusta EU:n maaseuturahastosta.
West Weldingin tulevaisuus näyttää valoisalta.
– Viimeisen kahdeksan vuoden aikana oma suunnittelumme on kehittynyt valtavasti. Se näkyy taloudellisessa tuloksessa, mikä taas mahdollistaa erilaiset investoinnit, kuten tämän laajennusosan, Perasto kertoo.
Nykypäivänä tilaajat haluavat yhä enemmän alusta loppuun valmistettuja tuotteita.
– Kokonaisuudet ovat haluttuja. Pelkkä suunnittelu ja valmistus eivät riitä, vaan tilaajat tahtovat tuotteensa alusta loppuun saakka tehtyinä. Nämä polttoainetankit ovat erittäin hyvä esimerkki siitä, mitä nykypäivän tilaajat tahtovat. Tämä hallin laajennusosa auttaa meitä täyttämään yhä paremmin heidän toiveensa.
Toisen säiliön kuljetus tehtaalta satamaan suoritetaan 9. heinäkuuta.
– Olen kiitollinen, että pystymme panostamaan ja kasvamaan myös tässä maailman ajassa, Perasto summaa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
West Welding Oy:n laajennusosan avajaisten kunniavieras oli Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand (kesk.) joka myös leikkasi avajaisnauhan. Kuvassa hänen kanssaan West Weldingin toimitusjohtaja Janne Halonen (vas.) ja projektijohtaja Panu Perasto.
Henry Aho
Teuvalaisen metalliyritys West Weldingin juuret ulottuvat neljän vuosikymmenen taa. Nyt yritys on jälleen ottanut loikan eteenpäin, kun teollisuushallin laajennusosa on valmis.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista