9. lokakuuta Nuorisotila Klubilla tuleville isosille opetettiin iltahartauden pitämistä. Opettajana toimi seurakuntapastori Kimmo Saastamoinen.
Henry Aho
Kun seurakunnan omistama Nuorisotalo laitettiin myyntiin, tarvittiin toiminnalle uudet tilat. Nyt seurakunnan Nuorteniltoja pidetään Nuorisotila Klubilla Teuvan keskustassa.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Henry Aho
TEUVA Teuvan seurakunnan Nuorteniltoja pidetään kahdesti kuukaudessa.
– Nuortenillat ovat yhdessäoloa ja tutustumista. Nuorteniltoja vetävät tulevat isoset, ja ohjelma koostuu hartaudesta, sketseistä, musiikin kuuntelusta ja laulusta. Sen lisäksi täällä saa pelata vaikka lautapelejä tai biljardia, ohjaaja Regina Ketola luettelee.
Tutustuminen onkin pääosassa, sillä samat nuoret, jotka käyvät Nuortenilloissa, tulevat olemaan myös rippikoulukavereita keskenään.
– Samalla toki me vetäjät ja isoset tutustumme nuoriin, jotka tulevat rippikouluun. Totta kai myös muut ovat tänne aina tervetulleita, Ketola jatkaa.
Yksi Nuorteniltojen tärkeä tehtävä on jakaa merkkejä.
– Rippikouluun tulijoilla on passi, johon merkkejä kerätään. Nuorteniltojen lisäksi merkkejä saa myös muista seurakunnan tapahtumista, kuten jumalanpalveluksista, häistä, hautajaisista ja kastetilaisuuksista, Ketola luettelee.
Jokaisen ripille pyrkivän täytyy kerätä ennen rippikoulua tai -leiriä vähintään 11 merkkiä ja lisäksi käydä muutamissa yhteisissä pakollisissa kokoontumisissa.
Ripille voi päästä monella tapaa. Ensi kesänä Teuvan seurakunta pitää rippileirin Kannonkoskella sijaitsevassa Piispalassa. Hiihtolomalla rippileiri pidetään yhteistyössä Kauhajoen seurakunnan kanssa. Lisäksi ensi vuonna pidetään päivärippikoulua, ja Kauhajoelta löytyy muun muassa selkokielirippikoulu. Rippileireillä tarvitaan myös isosia. Torstaina 9. lokakuuta Klubilla pidettiinkin ennen nuorteniltaa isoiskoulutusta, johon osallistui yhdeksän teuvalaista nuorta.
– Isoseksi haluavien nuorten määrä vaihtelee paikkakunnittain ja vuosittain. Pääkaupunkiseudulla on tänä vuonna ollut jopa ryntäystä, seurakuntapastori Kimmo Saastamoinen tietää.
Isosilla on tärkeä rooli rippileireillä.
– Isosille kuuluu rippikoululaisten vapaa-ajan ohjaus ja ilta-ohjelmien, kuten iltahartauksien, vetäminen, Saastamoinen luettelee.
Isoiskoulutus kestää 40 tuntia, ja sen jälkeen he ovat valmiita luotsaamaan uusia rippileiriläisiä tulevana hiihtolomana ja ensi kesänä. Koulutuksesta saa myös todistuksen, jonka saa hyväksiluettua lukiossa tai ammattikoulussa. Yksi tulevista isosista on 15-vuotias Hertta Niemi.
– Lähdin mukaan, koska tämä on kivaa. Tässä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa vähän rahaakin, Hertta hymyilee.
Hertta kävi itse rippikoulun viime talvena Majaniemessä Kauhajoella.
– Isoiskoulutuksessa oppii muun muassa ryhmävetotaitoja, ihmisten kohtaamista, esiintymistä ja vastuun kantoa. Isoset saavat myös pienen korvauksen, mutta ei sillä rikastumaan pääse. Motivaation pitää tulla kyllä jostain muusta kuin rahasta, Saastamoinen summaa.
Klubin tilat on otettu ilolla vastaan.
– Kyllähän tämä on paikkana parempi kuin Nuorisotalo, kun tämä on tässä aivan keskustassa, Ketola tietää.
Ohjelman lisäksi Nuortenilloissa on aina tarjolla myös jotain pientä purtavaa.
– Yleensä on mehua, sipsejä, keksejä ja karkkeja, Ketola kertoo.
Nuortenillat kestävät yleensä noin tunnin.
– Sen jälkeen voi toki jäädä vielä pelaamaan kavereiden kanssa, Ketola hymyilee.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
9. lokakuuta Nuorisotila Klubilla tuleville isosille opetettiin iltahartauden pitämistä. Opettajana toimi seurakuntapastori Kimmo Saastamoinen.
Henry Aho
Kun seurakunnan omistama Nuorisotalo laitettiin myyntiin, tarvittiin toiminnalle uudet tilat. Nyt seurakunnan Nuorteniltoja pidetään Nuorisotila Klubilla Teuvan keskustassa.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista