Tellan pitkä tarina esillä näyttelyssä

Juhani Pajunen

TEUVA Teakin ruokalassa Ruokapirtissä on paraikaa näyttely, jossa esitellään Tellan tuotteita ja vuosina 1935–81 toiminutta Teuvan Lakkitehdasta. Kyseessä on Tellan 90-vuotisjuhlanäyttely.

– On ihan mukavaa päästä tänne juurille Teuvalle, totesi yrittäjä Liina-Maaria Lönnroth näyttelyn avajaisissa.

Lönnroth pyörittää Tella Oy:tä Kurikassa. Tella oli alun perin Teuvan Lakkitehtaan tuotemerkki. Avajaisissa oli mukana Lakkitehtaan pitkäaikainen yrittäjä Antero Saksa.

Teuvan Lakkitehtaan historiasta on tekeillä myös tietokirja, jonka kirjoittaa toimittaja Jouni Hirn ja taittaa graafikko, taiteen tohtori Niina Turtola. Kirja on Lönnrothin mukaan hyvällä mallilla ja ilmestyy ensi vuonna. Lönnroth, Hirn ja Turtola ovat saaneet Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahastolta apurahan Lakkitehtaan 90-vuotisjuhlakirjan, -tapahtuman ja -malliston toteuttamiseen.

Tellan valikoimassa on miesten, naisten ja lasten lakkeja, joita näyttelyssäkin on esillä. Lisäksi näytteillä on muutama vanha lakkimalli Lakkitehtaan vuosikymmenten varrelta.

Näyttelyssä on valokuvia Lakkitehtaan historiasta, muun muassa tehtaan 25- ja 35-vuotisjuhlista sekä itse tehdasrakennuksista. Kuvia on myös esimerkiksi Vatevan messuilta, joilla Lönnroth on itsekin käynyt pikkutyttönä juuri laman kynnyksellä.

– Se oli valtava elämys. Siellä oli paljon osastoja. Muistan, että joillakin osastoilla oli cocktailpaloja tarjolla.

Tella-näyttelyn avajaiset olivat marraskuun puolella viime torstaina sen takia, että se on Antero Saksan juhlakuukausi. Hänellä on marraskuussa nimi-, syntymä-, hää- ja isänpäivä.

Saksa on nyt 97-vuotias.

– Tavoitteena olisi 102. Minun äitin sisko eli 102-vuotiaaksi.

Teuvan Lakkitehtaan perusti kuusi miestä: Juuse Yli-Mikkilä, Aleksi Rantala, Vilho Myllykangas sekä veljekset Vesteri, Arvi ja Aarne Saksa. Heistä Aarne oli Anteron isä. Yritys perustettiin Kalevalan päivänä 28.2.1935.

Kun tuotanto aloitettiin, kangas- ja muut raaka-aineostot söivät nopeasti yrityksen pääoman ja lisärahoitusta piti löytää. Kokouksessa yrittäjät päättivät pyytää rahoitusta pankilta. Kun Aarne Saksa tuli kokouksesta kotiin, hänen vaimonsa kysyi, mitä siellä puhuttiin.

– Rahat on loppu. Taitaa Musta nyt lähteä, oli Aarne todennut. Musta oli perheen työhevonen, mutta lopulta sen myynniltä kuitenkin vältyttiin.

Aarnen poika Antero ajatteli naimisiin mentyään ensin laajentavansa maatilaansa. Lakkitehtaan työt kuitenkin veivät mennessään, ja vuonna 1955 hänet vielä valittiin yrityksen apulaisjohtajaksi. Maatilan hoitaminen jäi pääosin Anteron vaimon Ainon vastuulle. Maatilalla oli kanoja ja lehmiä, jotka vaihtuivat myöhemmin emakoihin, jotka vaihtuivat lopulta lihotussikoihin.

Lakkitehtaalla oli enimmillään 135 työntekijää, lähes kaikki naisia.

– Olin tehtaalla aina aamulla seitsemältä niin kuin muukin työväki. Kiersin paikkoja ja kysyin, oliko kaikki kunnossa, Saksa kertoo.

Lakkitehtaalla oli hyvä yhteishenki ja työntekijöistä pidettiin hyvää huolta. Joka kesä tehtiin retki, esimerkiksi kerran työntekijät vietiin Uumajan-matkalle.

Tella-tuotemerkki syntyi 1960-luvulla. Saksa oli kerran ajelemassa yöllä kotiinpäin ja mietti samalla, olisiko ihmisten mahdollista mainostaa yritystä ilmaiseksi. Hän keksi, että tuotemerkin voisi merkitä hattuun paitsi sen sisään myös ulkopuolelle, jolloin se näkyisi aina katukuvassa. Saksa antoi ohjeen siitä, että tuotemerkin nimessä tulisi olla ainakin sanat ’Teuva’ ja ’lakki’. Tästä syntyi Tella.

Turkislakit muodostivat 60 prosenttia lakkitehtaan myynnistä. Eräs lakkimalli oli tehty hylkeen turkista. Kyseisen bravuurimallin nimi oli Buskin.

– Poromiesten ja lappalaisten suosima lakki oli Tunturi-malli, joka oli tehty hylkeennahasta. Sen etulippa ja alas käännettävät korvalliset olivat sinikettua, Saksa kertoo.

Tehtaassa valmistetut lakit lähetettiin asiakkaille aina kahdesti vuodessa. Yritys oli vuokrannut Pirttilän työväentalon valmistavaravarastokseen, mutta sielläkään ei riittänyt tila lakkien lajitteluun. Sen takia varasto tuotiin aina lähetyspäivänä talosta pihalle, jossa tuotepaketit lajiteltiin isoihin kasoihin asiakaskohtaisesti. Saksa hankki lähetyspäiviksi aina pressuja sateen varalta, mutta sää suosi niin hyvin, ettei kyseisinä päivinä koskaan satanut. Lähetyspäivälle oli tilattu postilta kolme kuorma-autoa aina tunnin välein saapuviksi. Osa laatikoista vietiin vielä itse asemalle.

Lakkitehtaan kaikki myyntimiehet työskentelivät provikkapalkalla. He toimivat muun muassa Helsingissä, Jyväskylässä ja Ylivieskassa. Vuosien aikana vain kahdelle myyntimiehelle piti antaa lähtöpassit. Toinen tapaus johtui siitä, että myyntimies sulloi kaikki esittelemänsä lakkimallit pieneen laukkuun, jossa ne litistyivät.

– Mies oli ollut aiemmin naisten liivi- ja bikinimyyjä. Hän oli pienen laukun kanssa tottunut kulkemaan, mutta meiltähän tuli isoja laukkuja täynnä lakkeja, Saksa sanoo.

Vientiä Lakkitehtaalla oli Länsi-Saksaan, Itävaltaan, Ranskaan ja Tanskaan sekä pienemmässä määrin Ruotsiin ja Norjaan. Lakkitehdas sai kunnian olla hovitoimittaja, kun se toimitti 1970-luvulla metsästyslakit Norjan kuninkaan hoviin viiden vuoden ajan.

Kerran kymmenen kilometrin päässä Tukholmasta oli myyntinäyttely, jonka Suomen valtio oli järjestänyt suomalaiselle vaatetusteollisuudelle. Tavoitteena oli tekstiiliteollisuuden vientimahdollisuuksien parantaminen, mutta tilaisuus epäonnistui, sillä asiakkaat eivät löytäneet perille. Tapahtumassa oli parikymmentä alan yritystä ja se kesti kymmenen päivää, mutta koko aikana kaupat sai tehtyä ainoastaan Teuvan Lakkitehdas. Kun yrittäjät sitten tulivat paluulaivalla Suomeen, he menivät yhdessä ravintolaan syömään. Siellä ulkoiluasuja valmistavan Penttilän johtaja kertoi paikalla olevan juhlavieraita: Lakkitehtaan edustajat olivat saaneet Ruotsista tilauksen.

Saksaan lakkeja hankki tavarataloketju, joka kävi ostamassa niitä Suomesta aina 30 000 kappaleen erän. Teuvan ja Salon Lakkitehtaat sekä Fredriksonin lakkitehdas olivat vakiintuneet yrityksen toimittajiksi. Myyntitilaisuudessa kunkin lakkivalmistajan mallit olivat aina pitkällä pöydällä ja lisäksi myyntikansioista selattavissa. Kukin firma neuvotteli vuorollaan saksalaisten kanssa hinnoista.

– Jos he ostivat omalta tehtaaltamme vähintään 12 000 kappaletta, niin silloin oltiin voiton puolella, Saksa muistaa.

Lakkitehtaat tapasivat joskus nokitella keskenään. Fredrikson mainosti itseään messuilla lauseella ”Suomen suurin lakkitehdas”. Kerran Teuvan Lakkitehdas valmisti messuille jättimäisen turkislakin, jonka yhteyteen kirjoitettiin: ”Suomen suurin.”

Lakkitehdas on valmistanut ylioppilaslakin Havis Amandalle, jonka ylioppilaat perinteisesti lakittavat vappuna Helsingissä. Saksa muistaa Mantan päänympäryksen olevan 120 senttiä.

Jotkin tehtaan lakkeja myyvät yrittäjät kävivät hakemassa niitä Teuvalta viikonloppuisinkin. Vaasan torilla oli kolme myyjää, jotka tulivat aina sunnuntaina Saksojen kotiin täydentääkseen varastonsa. Sitten Antero kävi heidän kanssaan tehtaalla katsomassa, mitä lakkeja torimyyjille olisi annettavana.

Jossakin vaiheessa Saksa huomasi, että hänen asiakaskunnassaan oli yrittäjiä jo kolmannessa polvessa. Tällaisia olivat esimerkiksi Keskinen Töysässä ja eräs yritys Karigasniemessä Utsjoella.

– Ketjujen kanssakin on kasvettu samanaikaisesti. Esimerkiksi Minimanilla oli aluksi yksi myymälä Seinäjoella, Saksa kertoo.

Ylimarkussa toimi nahkatehdas, jonka omistivat osuuspankki, -meijeri ja -kauppa yhdessä. Ne eivät kuitenkaan pystyneet pyörittämään sitä kannattavasti, jolloin tehtaalla työnjohtajana työskennellyt Bengt Enroth otti sen kontolleen. Myöhemmin hän sai Antero Saksan ryhtymään liikekumppanikseen. Osuuspankkien keskuspankki omisti silti yhä tehdaskiinteistön.

Yrittäjät pitivät tilojen vuokraa liian korkeana eivätkä halunneet tehdä niissä muutostöitä vuokralaisina. Tämän takia Enroth ja Saksa alkoivat neuvotella kiinteistön ostamisesta. Pankin tekemät kaksi ensimmäistä tarjousta eivät olleet yrittäjien kannalta riittävän hyviä. Kolmannella kerralla lainaneuvotteluihin Helsinkiin lähtiessään Saksa pyysi ja sai Enrothilta luvan pelata rikasta ja köyhää. Neuvotteluissa Saksa kertoi heidän pohtivan nahkatehtaan tilojen vuokrasopimuksen irtisanomista. Tämän jälkeen pankilta tuli parempi tarjous ja kaupat syntyivät.

Ylimarkun tehdas oli valmistanut pelkkää nahkaa, mutta Enrothin ryhdyttyä yrittäjäksi tuotantoon olivat tulleet myös käsineet ja tossut. Saksa ja Enroth perustivat tehtaan tuotteita myyvät liikkeet Ylimarkkuun ja Teuvalle. Niissä myytiin myös Tellan lakkeja ja muotivaatteita.

Antero Saksan tyttärentytär Liina-Maaria Lönnroth suunnitteli ensimmäiset lakkimallinsa jo 14-vuotiaana. Hän teki töitä isoisänsä kanssa perheyhtiössä Teuvan Markkinointi ja Vuokraus Oy:ssä. Itse lakkien valmistus oli ulkoistettu, mutta kaikki muu oli yrityksen vastuulla. Lönnroth piirsi ensin mallistot, minkä jälkeen hänen piti perustella Saksalle, miksi ne olisivat kaupallisesti kannattavia. Suunnittelutyössään Lönnroth pohti, mitkä olisivat seuraavan kauden trendivärit, ja seurasi kansainvälistä muotiennustetta. Hän ja Saksa tekivät päätöksen siitä, mitkä uudet mallit otetaan tuotantoon ja mitkä vanhat mallit säilytetään.

Vuonna 2008 Lönnroth valmistui taiteen maisteriksi tekstiilialalta. Vuonna 2015 hän osti Tella-tuotemerkin ja Teuvan Markkinoinnin lakkituotannon ja jatkoi lakkien suunnittelua ja valmistuttamista yrittäjänä Tella Oy:ssä, jonka hän perusti 2016. Hän käyttää lakkien suunnittelussa vielä nykyäänkin pitkälti samaa tekniikkaa kuin aiemmin paappansa kanssa työskennellessään. Hän seuraa lakkimallien myyntilukuja ja käy ostamassa kankaat messuilta Helsingissä. Lakkien valmistukseen hän käyttää kotimaisia yrityksiä.

– Tämä on kuin kulttuuriteko ylläpitää tätä Tellan tarinaa.

Lönnrothia harmittaa se, kuinka paljon suomalaiset ostavat aasialaisia vaatteita.

– Kyllähän se surullista on, että kun katsoo Aasian tuotteita, niin siinä on kärjessä pipot ja lakit. Kotimaisen tuotteen arvostus pitäisi saada nousuun, koska se on myös huoltovarmuustekijä. Se huomattiin korona-aikana. Jokainen yritys, joka Suomesta lakkaa – kaikki ne arvotekijät ja se osaaminen menetetään.

Tellan 90-vuotisjuhlanäyttely on esillä Teakin ruokalassa Ruokapirtissä 12. joulukuuta asti.