Teuvalaislähtöinen Kittilä syventyi suomimetallin historiaan

Liina Uusi-Kauppila

HENKILÖ Tejuka-lehden Henkilö -juttusarja pureutuu teuvalaisuuden ytimeen. Henkilö on joko täällä syntynyt ja osan elämäänsä viettänyt tai edelleen Teuvalla asuva. Miltä meno Teuvalla nykyisin näyttää? Antaako omat juuret ja niiden tunteminen ihmiselle lisävoimia?

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

– Jukka Kittilä Turusta, freelancerina toimittaja ja teatteriohjaaja, sekä tietokirjailija.

Vietit lapsuuden ja nuoruuden Teuvalla. Millaiset eväät ne sinulle antoivat?

– Lyhyesti sanottuna hyvät. Kun miettii kotia ja lähipiiriä niin viisaat ja turvalliset eväät. Teuvasta tulee mieleen lapsuuden Teuva, vaikkei paikka ihan samanlainen enää olekaan. Tämä on ollut sopivankokoinen ympäristö kasvaa, on tullut kohdattua koko yhteisön kirjo. Siinä oppii kommunikoimaan ja ymmärtämään erilaisia ihmisiä. Oman teuvalaisuuden ja pohjalaisuuden tunnistaa edelleen itsessä, hyvässä ja pahassa.

Millaiset siteet sinulla on Teuvalla, ja kuinka usein käyt täällä?

– Säännöllisesti käyn, muutaman kuukauden välein. Töitä kun voi tehdä etänä täältäkin niin voin olla pidempiäkin aikoja Teuvalla. Vanhemmat ja suku asuvat täällä, sekä pari ystävää.

Mikä paikka Teuvalla on sinulle rakkain? Mistä lämpimimmät muistot?

– Perälä. Tämä on se kasvuympäristö ennenkaikkea, ja Teuvalla kun käyn niin kotosalla Perälässä tulee oltua pitkälti.

Mikä on sinussa parasta?

– Olen rauhallinen, tyyni, minulla on pitkä pinna. Pyrin välttämään turhaa draamaa. Olen kärsivällinen, mutta osaan myös innostua ja nähdä mahdollisuuksia.

Mistä saat palautetta?

– Itseltä ainakin. Vähän noihin edellisiin hyviin puoliin liittyen löytyy myös se toinen puoli. Jos on hyvä näkemään mahdollisuuksia, niin välillä murehtii lahjakkaasti myös ongelmia. Ja kun jostain innostuu niin aina ei osaa huomioida joitain asioita.

Kerro joku sellainen asia, minkä vain harva sinusta tietää?

– Olen liftannut vain kerran, tasan vuosi sitten Skotlannissa. En tiennyt että julkinen liikenne siellä on moniin luonnonkohteisiin niin huono ja tarkoituksena oli päästä Three Sisters -vuorille patikoimaan. Sain vinkin liftata ja sitten siinä auto pysähtyikin. Saksalainen perheenisä otti kyytiin ja alkoi yllättäen puhua pohjoismaisesta metallista. Myöhemmin sain vielä kyydin takaisin, sekin saksalaisilta. Liftaus siis kannatti, vuoret olivat hieno kokemus ja saksalaiset pelastivat päivän.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

– Taiteet ovat iso osa omaa vapaa-aikaa. Musiikki on se läheisin taidemuoto, kuuntelijana sekä soittajana. Aika paljon luen, elokuviakin katson. Ja näkyy minua teatterissa muutenkin kuin töissä. Lisäksi pyöräilen aika paljon, mutten tarpeeksi.

Milloin itkit viimeksi?

– Ei siitä kauaa ole, koskettaville elokuville ja kirjoille saattaa herkistyä jos ovat sitä sorttia. Mieleen tulee ainakin hiljattain luettu Päivä jona Nils Vik kuoli -romaani Frode Grytteniltä. Se oli kyllä hienoin romaani mitä olen hetkeen lukenut.

Mikä on lempikirosanasi ja kiroiletko paljon?

– Jumalauta. Siinä on voimaa, se on väkevä. Ja kiroilenko paljon, no se riippuu mihin vertaa, mutta ehkä vähän liikaa.

Kenet haluaisit tavata?

– No Raphaelia ei voi kun se ei ole olemassa (osoittaa käsitatuointia ninjakilpikonnasta), mutta David Lynch, elokuvaohjaaja. Hänkin toki jo edesmennyt.

Mikä on ikimuistoisin asia, jota sinulle on koskaan tapahtunut?

– Ikimuistoisia asioita läheisten kanssa riittää. Mutta kerrotaan tähän unohtumaton hetki, jolloin arki nyrjähti hetkeksi. Kymmenisen vuotta sitten olin Lapväärtissä tankkaamassa autoa huoltoasemalla, kun yhtäkkiä alkaa kuulua kauhea paasaus. Huoltoaseman pihassa mies huusi ilmoille kaikenlaista liittyen Isojoen Konehalliin, voimasanojen kera. Ei siis puhunut kellekkään tietylle vaan halusi kai vaan ääneen päästä purkamaan turhautumista. Kaikki ympärillä pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan ja sitten mies jatkoi matkaansa. Terveisiä hänelle, huolesi IKH-myyjästä on kuultu.

Voisitko muuttaa takaisin Teuvalle?

– Oma elämä on vahvasti etelämpänä, työt ja oma arki siellä, rakkauskin. Vaikea kuvitella että muuttaisin takaisin.

Kittilä on saanut juuri suuren projektin päätökseen, kun hänen kirjansa Raskas Suomi: Suomalaisen metallin tarina julkaistiin 29. toukokuuta 2025. Kyseessä on suomalaisen metallimusiikin historiaa käsittelevä tietokirja, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Ari Elon ja Juuso Määttäsen kanssa. Mikä on Raskas Suomi?

– Kirja käsittelee suomalaisen metallin tarinaa 80-luvun pioneereista tähän päivään ja sitä missä mennään nyt. Mittavaan teokseen haastateltiin yli 130 henkilöä. Mukaan mahtuu isoimpien nimien lisäksi niin tulokkaita, undergroundnimiä kuin taustavaikuttajiakin.

Kirjailija kertoo 80-luvun lopun trash metal -buumilla olleen suuri vaikutus aikanaan siihen, että Suomessa alkoi syntyä runsaammin bändejä harvalukuisten pioneerien jälkeen.

– Ympäri Suomea ja lähes jokaisella paikkakunnalla on bändejä perustettu, ja siitä suomalaisen metallin nousu on lähtenyt.

Kittilä mainitsee, että haastatelluiden joukossa on myös teuvalaislähtöisiä: Nicolen Ilkka Laitala ja Ville Sahakangas sekä Lähiöbotoxin Samuli Peurala.

Millainen merkitys metallilla on sinulle itselle?

– Oma musamaku on laaja, tulee kuunneltua kaikenlaista, paitsi valtavirtapoppia ei juurikaan. Metalliakin siis kuuntelen. Tietyt metallityylit toimivat myös hyvänä pyöräilymusiikkina.

Suosikki metallibändeistä kysyttäessä nousevat esiin Iron Maiden, King Diamond ja Sepultura.

– Metallista on Suomessa tullut pysyvä osa valtavirtaa, siitä kertovat ilmiöt kuten Raskasta joulua tai vaikka Hevisaurus. Mediahuomio ei nykyään ole niin intensiivistä, kuin 2000-luvun alun metallibuumin aikaan, mutta se on monen haastatellun näkökulmasta hyväkin juttu, Kittilä tuumii viitaten metallikulttuurin ristiriitaiseen suhtautumiseen kaupallisuuden kanssa.

Kiinnostava yksityiskohta miehestä on myös se, että hän on aikanaan ollut Tejukassa kesätöissä.

– Tejukalla on keskeinen vaikutus ollut siihen, että on päätynyt journalistihommiin. Teatterihommiin on innoittanut monikin asia, mutta varmasti iso vaikutus on ollut paappani veljellä, Perälän kesäteatteritoiminnan voimahahmolla Anselmi Kittilällä.

Kittilältä on aiemmin julkaistu kirja liittyen Ruisrock-festivaalin historiaan, nimeltään Ruisrock 1970–2020: Tarinat, totuudet ja myytit. Seuraava projekti siintää jo horisontissa ja se tavallaan yhdistelee aiempien teoksien aiheita.

– Minua on pyydetty kirjoittamaan teos Nummirockin historiasta. Lisäksi syksyllä on tulossa ohjaustyötä, jossa musiikilla on olennainen rooli osana esitystä. Mutta tämän enempää en vielä paljasta, Kittilä toteaa ja hymyilee salaperäisesti.

Raskasta luettavaa

Henry Aho

ARVOSTELU Ari Elon, Jukka Kittilän ja Juuso Määttäsen kirjoittama ja Johnny Knigan kustantama kirja, Raskas Suomi: suomalaisen metallin tarina, on melkoinen tiiliskivi. Kirja kertoo nimensä mukaisesti, miten suomalainen metallimusiikki sai alkunsa ja mihin on päästy. Sivuja mustanpuhuvassa teoksessa on yli 700, eikä vähempi oikein riittäisikään.

Kirjassa käydään erittäin kattavasti läpi metallimusiikin eri genrejä, sekä niihin vaikuttaneita yhtyeitä ja artisteja. Osaan genreistä on vahvasti ollut vaikuttamassa muusikoita myös Kauhajoelta, Kaskisista ja Teuvalta, joten paikalliset lukijat löytävätkin kirjasta tuttuja nimiä. Kirjan parasta antia ovatkin nimenomaan artistien kertomukset siitä, miten oma bändi ja sen suunta alun perin löytyivät.

Itse olen viettänyt teinivuoteni nimenomaan metallimusiikkia kuunnellen ja huonosti soittaen. Kirjan lukeminen olikin kuin nostalgiamatka 90-luvulle. Kirjassa kerrottiin bändeistä, joiden olemassaolon oli jo unohtanut, vaikka aikoinaan heidän levyjään tulikin kuunneltua enemmän tai vähemmän. Hiukan nuoremmille, tai muuten vaan uusille, metallimusiikin ystäville kirja toimii tiedonsaannin lisäksi sillä tavalla, että luettuaan kirjasta jostain bändistä, voi yhtyeen musiikkia etsiä netistä ja kuka tietää löytää vaikka uuden suosikkibändinsä vuosikymmenten takaa.

Kirjalliselta anniltaan Raskas Suomi on hyvin perinteisesti rakennettu tietokirja. Se on nimensä mukaisesti melko raskas lukea, mutta tällaista kirjaa ei ole tarkoitettukaan luettavaksi yhdeltä tai edes kahdelta istumalta. Teos toimii parhaiten tietoa etsiessä, kuten tietokirjan kuuluukin. Kirjan lopussa on hakemisto, jonka avulla voi hakea tietoa bändistä tai bändeissä vaikuttaneista henkilöistä.

Suomi mielletään metallimaaksi. Viimeistään Lordin Euroviisuvoitto vuonna 2006 teki metallista koko kansan musiikkia jopa siinä määrin, että se alkoi ärsyttää joitain metallimuusikoita. Trendit tulevat ja menevät, ja suosio kasvaa ja kuihtuu metallimusiikissa aivan samoin kuin kaikessa muussakin taiteessa. Metallin eri alalajit syntyvät, kukoistavat ja hiljenevät, kunnes syttyvät uudelleen tuleen uusien fanien kautta. Trendeillä kun on kuitenkin usein tapana tulla uudelleen muotiin. Lordin voiton jälkeen suomalainen metallimusiikki on elänyt ja voinut hyvin, vaikka enää se ei olekaan samanlaisella aallonharjalla kuin parikymmentä vuotta sitten. Nykyisin Suomesta löytyy kuitenkin maailmanluokan metalliyhtyeitä sekä soittajia, jotka eivät häpeä yhtään taidoiltaan muunmaalaisille soittajille. Maailmalla Suomi tunnetaan Sibeliuksesta, Häkkisestä ja Aallosta. Suomi tunnetaan ehkä yllättävänkin laajasti myös metallimusiikista. Aika moni maailman toisella puolella asuva metallimusiikin kuuntelija osaa vaikka keskellä yötä herätessään kertoa missä on Kitee -niminen paikkakunta, kiitos erään ”pienoista” suosiota maailmalla saaneen suomalaisen metalliyhtyeen. Kyllä, Suomi on metallimaa.

Arvosana: ***(*)