Valot ovat lupaus saapuvasta joulusta

Henry Aho

TEUVA 8. päivä marraskuuta Kriikkuloilla välähti, eikä loiste ole sammunut sen jälkeen.

– Oma lamppu ei ole varmaan koskaan välähtänyt, mutta pihavalot yritän aina laittaa päälle pyhäinpäiväksi. Tänä vuonna tosin myöhästyin viikon verran, kun oli kaikenlaista muuta hässäkkää, Satu Kriikkula hymyilee.

Kriikkula tunnetaan Teuvalla kirjastotätinä sekä näyttelijänä Teuva Revyyssä ja muissa Katto! ry:n näytelmissä. Hänen naapurinsa ovat oppineet tuntemaan myös hänen valoisan puolensa, nimittäin jouluvaloisan.

– Tämä alkoi heti silloin vuonna 1990, kun muutin pois kotoa, mutta kotoa tämä innostus on kyllä saanut alkunsa. Äiti on aina tykännyt laittaa joulua ja se on siirtynyt minuunkin. Minulta se on taas siirtynyt omaan tyttäreen. Hän jatkaa osaltaan tätä valoperinnettä, Kriikkula tietää.

Kriikkulan pihapiirissä on kymmenittäin erilaisia jouluvaloja, tai ehkä ne ovat ennemminkin kausivaloja, koska ne syttyvät jo lokakuun lopulla.

– En yhtään tykkää syksystä. Pimeä aika on tympeää, etenkin silloin kun ei ole vielä lunta. Nämä valot tuovat siihen vähän piristystä.

Nykypäivänä on olemassa monenlaisia valoja. Värivaihtoehtoja löytyy vaikka millä mitalla.

– Sinivalkoiset valot ovat omia suosikkejani. On minulla punaisiakin ollut, mutta niistä en niin paljoa piittaa.

Usein, kun nähdään talo jossa on paljon jouluvaloja, tuumataan, paljonkohan mahtaa olla sähkölasku.

– Onneksi ei ole pörssisähkö. No ei vaan, eihän nykyiset ledivalot paljoa sähköä syö, Kriikkula tietää.

Yksi ongelma valoissa kuitenkin on.

– Kaikki töpselinpaikat on aina varattu. Mitään sähkövehjettä ei saa enää ulkona seinään. Viime kesänä laitettiin lisää töpselinpaikkoja pihalle, mutta nyt nekin on jo täynnä, Kriikkula nauraa.

Kriikkula on tosin yrittänyt estellä itseään, mutta huonolla menestyksellä.

– Aina on sellainen kiusaus ostaa jotain uusia valoja. Minä yritin taas tänä vuonna pysyä kovana, mutta ostin sitten kuitenkin kolme valoa lisää. Ideoita olisi vaikka kuinka paljon. Olisi kiva joskus valaista etupihan pihlajat niin, että jokaisella oksalla olisi valot, Kriikkula haaveilee.

Valohulluus ei ole levinnyt hänen aviomieheensä.

– Jos se isännästä olisi kiinni, niin pihalla ei varmaan olisi yhtäkään valoa, Kriikkula nauraa.

Valojen sytytys aloittaa Kriikkulan joulunodotuksen.

– Kyllä se aina sellaisen tunteen tuo, että joulu on pian.

Sisälle hän laittaa valot aina vasta lähempänä joulua.

– Valot ja kuusi tulevat itsenäisyyspäivänä. Meillä on aina ollut tekokuusi, joten siinä pysyy hyvin neulaset jouluun saakka.

Kriikkuloilla ei valoja räpsytellä.

– Kun ne päälle laitetaan, niin ne palavat siitä eteenpäin yötä päivää, Kriikkula tokaisee.

Naapurit eivät ainakaan vielä ole häiriintyneet Kriikkulan valoisasta pihapiiristä.

– Naapureilla on myös aika paljon valoja. Mutta ei meillä mitään kilpavarustelua ole. Tuolta ”tois puolt jokkee” aina vähän huudellaan jotain, että terveisiä vaan sinne, Kriikkula virnistää.

Valot sammuvat vasta seuraavan vuoden puolella.

– Yleensä otan valot pois Nuutinpäivänä 13. tammikuuta. Sen jälkeen tosin jotain lyhtyjä saattaa vielä jäädä ulos.

Kriikkula tunnustaa olevansa jouluihminen.

– Kyllä joulu on se kaikkein paras juhla vuodessa.

Perheen joulurutiinit ovat perinteisiä.

– Aattona syödään perheen kanssa. Leivon jouluna itse ja teen muutenkin ruoan, paitsi laatikot ostetaan kaupasta. Haudoilla tietysti käydään myös aattoiltana. Nykyään joulut ovat tietysti vähän erilaisia, mitä ne olivat silloin kun lapset olivat pieniä, Kriikkula kertoo.

Kumpi on parempi, kova vai pehmeä paketti?

– Kyllä kova on parempi.

Mikä on paras joululahja, minkä olet koskaan saanut?

– En osaa mitään erityistä sanoa eikä ole mitään yksittäistä lahjaa jäänyt mieleen, mutta lapsena oli aina jouluna kiva, kun sai erilaisia leluja, Kriikkula muistelee.