A-
A+
Miten siistiä ja upeaa elämä onkaan.
Sami Auru, audiotaiteilija
Isä asuu vielä Teuvalla ja käyn täällä pari kertaa vuodessa.
Sami Auru, audiotaiteilija
Henry Aho
TEUVA Tejuka-lehden Henkilö-juttusarja pureutuu teuvalaisuuden ytimeen. Henkilö on joko täällä syntynyt ja osan elämäänsä viettänyt, tai edelleen Teuvalla asuva. Miltä meno Teuvalla nykyisin näyttää? Antaako omat juuret ja niiden tunteminen ihmiselle lisävoimia?
Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
– Olen Sami Auru. Synnyin Ruotsissa vuonna 1972 ja tällä hetkellä asun Karjaalla. Koulutukseni on ammattikoulu ja työkseni toimin yrittäjänä ja audiotaiteilijana.
Vietit lapsuuden ja nuoruuden Teuvalla. Millaiset eväät ne sinulle antoivat?
– Isäni on lähtöisin Horosta. Muutimme Ruotsista Suomeen ollessani vuoden vanha. Horonkylään muutimme ollessani muutaman vuoden ikäinen ja asuin siellä armeijaikäiseksi. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli onnellinen ja hyvä.
Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?
– Sain viisivuotislahjaksi ensimmäisen sähkörakennussarjan. Siinä oli ovikello, lamppu ja erilaisia katkaisimia. Sen jälkeen olenkin aina touhunnut jotain kaapeleiden ja sähkölaitteiden kanssa.
Millaiset siteet sinulla on Teuvalla, ja kuinka usein käyt täällä?
– Isä asuu vielä Teuvalla ja käyn täällä pari kertaa vuodessa.
Mikä paikka Teuvalla on sinulle rakkain?
– Kyllä se varmasti on Horonkylä. Sitten kun tuli ikää ja sai mopon, reviiri laajeni. Teuvan kylärinki on myös lähellä sydäntä.
Mikä sinussa on parasta?
– Sinnikkyys ja periksiantamattomuus.
Mistä saat palautetta?
– Itsestä huolehtiminen. En oikein osaa olla tekemättä liikaa töitä.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
– Minulle ääni on kaikki kaikessa. Työ ja harrastus on sama, mikä ei ole aina kovin hyvä juttu. Urheilua pyrin harrastamaan, kuten frisbeegolfia, padelia ja aiemmin jääkiekkoa.
Milloin itkit viimeksi?
– En muista, mutta koen usein isoja liikutuksen tunteita katsellessani auringonlaskuja ja -nousuja. Miten siistiä ja upeaa elämä onkaan.
Kerro jokin sellainen asia, minkä vain harva sinusta tietää.
– Joskus mietin tietääkö kukaan minusta mitään. Olen vähän varauksellinen outojen ihmisten seurassa. Sitten, kun toinen avautuu ja kertoo itsestään, minäkin uskallan.
Jos voisit muuttaa itsessäsi yhden asian, mikä se olisi?
– Varmasti se, että huolehtisin enemmän itsestäni. Se on laaja käsite, mutta sanotaanko, että pitäisi pitää parempaa huolta temppelistä.
Mikä on lempikirosanasi ja kiroiletko paljon?
– En juurikaan nykyisin kiroile, mutta jos kiroilisin, perkele olisi hieno kirosana. Siinä on voimaa.
Kenet haluaisit tavata?
– Olisin halunnut olla Deep Purplen California Jam -konsertissa vuonna 1974 ja samalla tavata bändin jäsenet.
Milloin kävit viimeksi kirkossa?
– Kuokkavieras Kataja ohjelman kuvauksissa.
Mikä on ikimuistoisin asia, jota sinulle on koskaan tapahtunut?
– Pojan syntymä ja se hetki, kun tulimme pojan kanssa laitokselta kotiin. Itkin onnesta kaksi tuntia.
Voisitko muuttaa takaisin Teuvalle?
– Ei täysin poissuljettua. Ehkä sitten, kun olen eläkkeellä.
Televisio-ohjelmissa näyttelijät ovat pääosassa. He ovat niitä, jotka tavallinen tv-katsoja näkee. Ohjelmaa tekemässä on kuitenkin kymmeniä katsojille näkymättömiä ihmisiä. Äänimiehet ovat heistä yksi ryhmä. Auru on ollut monessa mukana: Putous, Aku ja seitsemän ihmettä, Mökkireissu sekä viisi vuotta ja yli 1000 jaksoa Salattuja elämiä vain muutamat mainittuna.
Miten ajauduit mukaan televisiotyöhön?
Tämä juontaa juurensa siihen, kun asuin Kauhajoella koulun asuntolassa. Ostin kitaran ja kämppäkaveri sanoi, että olisit ostanut basson, niin olisit päässyt bändiin. Vaihdoin kitaran musiikkiliikkeessä bassoon ja pääsin bändiin. Heti alussa olin yhtä kiinnostunut tekniikasta ja laitteista kuin soittamisesta. Työkokeilu Ylen radiopuolella kasvatti kiinnostusta entisestään. Sitten oppisopimukseen valmentavalla kurssilla pääsin työharjoitteluun Helsinkiin. Siellä tykättiin työstäni, suuri kiitos siitä Tuula Lumpeelle. Siitä äänihommat sitten pikku hiljaa lähtivät eteenpäin, Auru valottaa taustojaan.
Vaikka äänimies onkin usein taustalla, Auru vilahti muutaman kerran Aku ja seitsemän ihmettä -ohjelmassa. Hän oli myös aika isossa osassa erään hahmon syntymässä.
– Kingi-ohjelmaa tehtäessä Krista Kosonen mainitsi jossain yhteydessä Teuvan. Kerroin, että olen Teuvalta ja Horonkylästä kotoisin. Krista innostui siitä ja päätti, että hänen kehittämänsä hahmo Tsiisus Nieminen on myös Horosta, Auru nauraa.
Kosonen voitti ohjelman keksimällään hahmolla.
Televisiotyön lisäksi Auru tekee muitakin äänitöitä oman firmansa kautta. Lisäksi hän soittaa itsekin.
– Musiikki on alana kiinnostava, koska niitä töitä olen tehnyt vähemmän. Tekemällä oppii lisää.
Se, miksi Auru oli nyt pääsiäisenä Teuvalla, oli Kartaani-yhtyeen keikka Wanhassa Sakessa. Auru soittaa bändissä koskettimia.
– Törmättiin Kartaanin rumpalin Tomi Jokirannan, samainen kaveri oli muuten kämppiksenä silloin Kauhajoella, kanssa Klamydian keikalla ja hän pyysi mukaan. On kiva soittaa tutun rumpalin kanssa.
Kovin paljoa soittamista Auru ei ehdi töiltään harrastaa.
– Soittelen aina kun ehdin. Soitan pianoa, kitaraa ja bassoa. Viime aikoina olen myös opetellut musiikin teoriaa.
Äänimiehelle kuulo on tärkeä aisti.
Jos pitäisi luopua kuulosta täi näöstä, kumman valitsisit?
– En tahtoisi luopua kummastakaan. Sen olen huomannut, että kun laittaa silmät kiinni, kuulee tarkemmin. Ehkä kuitenkin, jos olisi pakko valita, pidän näköä tärkeämpänä. Kuitenkin niin paljon olen saanut jo äänen kanssa tehdä töitä.
Kuokkavieras Kataja tv-ohjelman toinen kausi pyörii parhaimmillaan Maikkarilla. Tämä projekti poikkeaa melkoisesti Aurun muista televisiotöistä.
– Minua kysyttiin mukaan ohjelmaan ja samalla kerrottiin, että tulen vilahtamaan myös ohjelmassa. Se tuli yllätyksenä, että olen niin paljon ruudussa, Auru tokaisee.
Ohjelman juontaa Janne Kataja ja kuvaa Hannu Pyyhtiä. Jokaisessa jaksossa he vierailevat yhdellä suomalaisella paikkakunnalla selvittämässä kuinka vieraanvaraisia suomalaiset ovat.
– Ohjelma on äärimmäisen hauska tehdä. Kaikki mitä telkkarista näkyy, on aitoa. Mitään ei ole käsikirjoitettu valmiiksi. Ohjelman kuvausaikataulu on niin kiireinen, että ei sitä edes ehtisi tehdä, jos asiat olisi etukäteen sovittuja. On ollut hienoa tavata vieraanvaraisia ihmisiä ohjelman kautta ja kuulla heidän tarinoitaan, Auru hymyilee.
Julkisuus on asia, jonka kanssa joutuu tekemisiin, kun on televisiossa.
Tunnistetaanko sinut kadulla?
– En oikein osaa sanoa. No tässä jokin aikaa sitten tunnistettiin, kun jääkiekkoilija Olli Jokinen tuli juttelemaan ja kehui ohjelmaa, Auru myöntää.
Onko ohjelmasta tulossa kolmas kausi ja vierailevatko he kenties Teuvalla?
– Omat paikkakunnat ovat hiukan ristiriitaisia, kun ihmiset tuntevat tekijöitä. Esimerkiksi Jannen kotipaikkakunnalle Riihimäelle emme voisi mennä, mutta kuka tietää, ehkä Teuvalle voisimmekin tulla. Ei voi tietää, Auru virnistää.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide