Jokainen päivä on erilainen

Henry Aho

TEUVA Kello herättää kuudelta, mikä on hiukan eri aika mihin olen omassa työssäni tottunut. Muutama kuppi kahvia koneeseen ja suunta kohti Henriikkakotia. Tänään aion olla ikäihmisten hoitaja.

Henriikkakodissa on kaksi eri yksikköä. Toinen on nimeltään Aarnentupa ja toinen Airantupa. Minun päivän työkohteeni on Airantupa. Minua ohjaavat ja työstä kertovat lähihoitajat Kaija Kotajärvi sekä Anu Kamppinen.

– Asun Perälässä. Teuvalle muutin noin kuusi vuotta sitten, Kotajärvi kertoo.

Hän on lähtöisin Alavudelta. Kamppinen on asunut Teuvalla vuodesta 2012 saakka. Hän on lähtöisin Virroilta.

Työvuoro alkaa seitsemältä. Yökkönä, eli yöhoitajana, on edellisyönä ollut Marianne Männistö. Ensimmäinen asia mitä tehdään, on raportti. Yökkö kertoo aamuvuorolle mitä yön aikana on tapahtunut. Mukana raportilla oli myös vastaava sairaanhoitaja Marjo Riihiluoma. Tämä on tärkeä osa työpäivää ja raportti pidetään aina, kun vuoro vaihtuu. Lisäksi hoitajat lukevat niin sanotun hiljaisen raportin sähköisestä kirjaamisjärjestelmästä.

– Asukkaat heräävät yleensä kuuden ja kymmenen välillä. Se riippuu hyvin paljon ihmisestä ja siitä, miten yö on sujunut. Aamulla tehdään tietysti aamutoimet, minkä jälkeen on aamupalan aika. Osa nauttii sen omassa huoneessaan ja osa yleisissä tiloissa, Kamppinen sanoo.

Koska Henriikkakodilla toki tiedettiin, että olen tulossa töihin, asukkaiden suihkut oli tehty edellisenä aamuna. Airantuvassa on 11 asiakaspaikkaa, joista jokainen on tällä hetkellä täytetty. Aarnentuvassa on 20 paikkaa, jotka ovat nekin täynnä.

– Airantupa on aika pieni yksikkö. Hieno ajatus takana on se, että asukkaat hyötyvät pienestä ryhmästä ja he tuntevat olonsa turvalliseksi. Heille tulee tunne, että olemme ikään kuin perhe, Kotajärvi tietää.

Raportin jälkeen hoitajat arpovat kumman ryhmän he ottavat hoitaakseen. Asukkaat on jaettu kahteen ryhmään. Näin tiedetään kuka on milloinkin yksilövastuussa kenestäkin asukkaasta. Itselläni ei tietenkään ole minkäänlaista pätevyyttä hoitaa ihmisiä, joten minun tehtäväkseni jäi lähinnä seurata aamutoimia sivusta. Eräälle vanhalle herralle sain syöttää aamupuuroa, jota hän söikin hyvällä ruokahalulla. Siinä huomasin sen tosiasian, että asukkaan hoitamiseen kuluu aikaa. Pelkästään puuron syöttämiseen menee helposti kymmenen minuuttia. Tästä voi jokainen todeta, miten kiireellistä hoitajan työ oikeasti on, jos jokainen muukin asukas tarvitsee huomiota suurin piirtein samaan aikaan. Se, että asukkaat heräävät vähän eri aikoihin, auttaa rytmittämään aamua. Kun suurin kiire on selitetty, ehtivät hoitajatkin nauttia kupposen kahvia, ennen kuin aletaan valmistautua lounaan tarjoiluun.

Henriikkakodin johtajana toimii palveluvastaava Henna Haverinen.

– Olen toiminut hoitoalalla koko ikäni. Ensin olin lähihoitaja ja siitä sitten pikkuhiljaa opiskellut enemmän. Nyt olen toiminut johtajana reilut 10 vuotta, Haverinen muistelee.

Johtajan työt eroavat melkoisesti hoitajan töistä.

– Tämä on paljon sellaista hallinnollista työtä. Välillä on ikävä asukkaiden kanssa työskentelyä, Haverinen myöntää.

Paljon puhutaan nykyisin hoitotyön tilasta. Säästöjä on tehtävä ja se näkyy väkisinkin myös Henriikkakodin arjessa.

– Tietty epävarmuus rasittaa, mutta me täällä Henriikkakodilla pidämme mielessämme sen, mikä on tärkeää. Se on tämä meidän perustehtävä. Meidän tärkein tehtävämme on hoitaa asukkaitamme niin hyvin kuin osaamme. Se on meidän perustehtävä, eikä se ole muuttumassa mihinkään, Haverinen tietää.

Henriikkakodin päivää rytmittää asiakkaiden lääkehoito. Lääkkeet kun on aina otettava ajallaan.

– Muuten täällä saa nukkua niin kauan kuin haluaa ja katsella illalla telkkaria niin pitkään kuin haluaa. Me elämme asukkaiden päivän mukaisesti. Tämä on asukkaillemme koti ja tahdomme, että elämä täällä on mahdollisen paljon samankaltaista kuin mitä omassakin kodissa eläisi, Haverinen kertoo.

Juuri tästä syystä Henriikkakodissa ei ole varsinaisia vierailuaikoja, vaan kylään voi tulla silloin kun pääsee. Toki kuitenkin niin sanotusti ”ihmisten aikaan”.

Kun odotellaan lounasta, on aikaa harrastaa.

– Asukkaat katselevat välillä telkkaria, välillä he tekevät palapelejä ja välillä värittävät kuvia. Kannustamme toki myös läheisiä, että he vierailisivat asukkaiden luona ja tekisivät heidän kanssaan pieniä kävelyretkiä ulkona ja käytävillä. Nykyisin emme kovin usein käy missään kauempana retkillä, vaan kivat pienet hetket päivien mittaan ovat tärkeämpiä, Haverinen tietää.

Yksi tärkeimpiä asioita ovat muistelut.

– Asukkaat tykkäävät muistella asioita ja kuunnella muiden tarinoita. Vaikka ihmisellä olisi muistisairaus, usein vanhat asiat pysyvät muistissa ja niitä on kiva muistella, Haverinen jatkaa.

Näin joulun aikaan muisteltiin entisajan jouluja. Asukkaat muistivatkin monta asiaa omasta lapsuudestaan. Oli menty hevosella joulukirkkoon ja matkaan lähdettiin jo viideltä aamulla. Perunalaatikon ja maustekakun maku oli monella mielessä, samoin kuin koristeelliset himmelit. Joululaulut olivat niin ikään ihania muistoja lapsuudesta.

– Minä muistan, että sain puusukset joululahjaksi. Sitten heti ensimmäisellä laskulla laskin väärään paikkaan ja molemmat sukset menivät poikki. Ne korjattiin sitten pellinpaloilla, Simo Rinta-Valkama muistelee.

Rinta-Valkama kertoo viihtyvänsä Henriikkakodilla.

– Täällä on hyvä asua, kun ei pysty oikein itse enää mitään tekemään. Täällä saa ruokaa ja nukkua. Viime yönäkin nukuin kuin possu, Rinta-Valkama hymyilee.

Rintamäelle sattui kolari, jonka johdosta hänen vasen puolensa halvaantui.

– Ei oikein uskalla lähteä kävelemään, kun on huimausta, Rinta-Valkama toteaa.

Ammattiuransa hän teki Tielaitoksella, jossa toimi päällystelaboranttina. Tulevassa joulussa Rinta-Valkama odottaa ainakin yhtä asiaa.

– Tottahan se on ainakin mukavaa, kun tarjolla on jouluruokaa, Rinta-Valkama summaa.

Joulunaika tuo mukavaa vaihtelua Henriikkakodin arkeen.

– Jouluun on valmistauduttu jo marraskuussa. Henkilöstö on idearikasta ja koristeita on laitettu esille. Joulun alla meillä on paljon lauluhetkiä ja täällä käy myös esiintyjiä, kuten päiväkodin lapsia. Ennen aattoa lämmitetään joulusaunat ja aattoa edeltävänä yönä yökkö paistaa kinkun. Siitä saadaan sellainen mukava kinkuntuoksukin. Läheiset tuovat asukkaille lahjoja ja kyllä meillä varmaan Joulupukkikin käy, vaikka ei välttämättä aattoiltana, Haverinen luettelee.

Joulu aiheuttaa aina myös hiukan työtä työvuorolistojen kanssa.

– Yritetään, että heillä, joilla on pieniä lapsia, olisi joulu vapaa, Kamppinen kertoo.

Hän itse on töissä tulevan joulun.

– On totuttukin siihen, että jouluna ollaan töissä. Toki silloin vähän parempi palkka, hän jatkaa.

– Aina pyritään siihen, että joka toinen joulu olisi vapaa, Kotajärvi lisää.

Päivä Henriikkakodissa jatkuu. Kaikki on hoitajille rutiinia, mutta kuitenkin samalla myös kaikkea muuta kuin rutiinia.

– Kun tekee töitä koneiden kanssa, kaikki on aina samanlaista. Ihmisten kanssa jokainen päivä ja hetki ovat erilaisia. Joskus jollain voi olla huonompi päivä. Voi olla surua tai turhautumista ja tällaisessa yksikössä on tunneilmasto. Jonkun huono päivä tarttuu myös muihin. Sama se on toisinkin päin. Myös iloisuus tarttuu. Muistisairaat ovat muita parempia aistimaan ilmapiiriä. Ehkä se johtuu siitä, kun muut aistit ovat huonontuneet. Tämä koskee myös hoitajia. Asukkaat huomaavat, jos hoitajalla on huono päivä, Kamppinen tietää.

Lounaan jälkeen onkin jännät hetket, kun odotellaan palapelin kokoamisen lomassa iltapäiväkahveja. Tarjolla on nimittäin oikein kakkukahvit, sillä yksi asukkaista, Anja Mäntymäki viettää 94-vuotissyntymäpäiväänsä. Pertti Kuuloja kuluttaa aikaa soittaen kosketinsoittimia.

– Elämän aikana olen aika paljon soittanut haitaria, Kuuloja kertoo samalla, kun tapailee kappaletta Metsäkukkia.

Kuuloja on soittanut niin korvakuulolta kuin nuoteistakin.

– Musiikki on aina ollut tärkeä osa elämääni, Kuuloja toteaa.

Henriikkakodissa voi harrastaa myös liikuntaa. Päivän aikana voi hoitajan kanssa mennä vaikka kuntosalille. Pekka Toivanen asuu Aarnentuvan puolella ja hän oli kuntosalilla lähihoitaja Terhi Annalan kanssa.

– Olen asunut täällä heinäkuun lopusta lähtien. Sitä ennen olin pätkiä intervallihoidoissa, Toivanen kertoo.

Hän on kova kuntosalilla kävijä. Sinne on päästävä ainakin kerran pari viikossa. Lisäksi hän käy ulkona kävelylenkeillä.

– Olosuhteisiin nähden olen viihtynyt täällä oikein hyvin. Se täytyy sanoa, että kun minulla on kokemusta eri paikoista, niin täällä on todella hyvää ruokaa.

Tulevana jouluna Toivanen tapaa perhettään ja käy kotonaan, joka sijaitsee Teuvan keskustassa.

Kun kello tulee yksi, saapuu seuraava vuoro töihin. Jälleen raportoidaan ja vaihdetaan päivän tapahtumista kuulumiset.

– Hoitajan ammatti on kutsumus. Se on myös elintärkeää, että on hyvät työkaverit, Kotajärvi tietää.

– Pitää olla kiinnostusta toisesta ihmisestä ja hänen terveydestään, Kamppinen lisää.

Kotajärvi on vakituisesti töissä Henriikkakodissa. Kamppinen taas on niin kutsuttu varahenkilö.

– Normaalisti työpaikka vaihtuu monta kertaa viikossa. Nyt minulla on ollut pidempi jakso täällä Henriikkakodissa.

Kamppisen työkenttää kuuluu lukuisia hoivakoteja hyvinvointialueella.

– Tykkään vaihtelusta ja haluan rikkoa rutiineja, Kamppinen hymyilee.

Tällä kertaa iltavuoroon töihin tulivat Leila Raunio ja Mohamed Gazdali, jota kutsutaan lempinimellä Muhis.

– Olen lähtöisin Marokosta. Muutin Suomeen vuonna 2012 ja lähihoitajaksi valmistuin vuonna 2020, Gazdali kertoo.

Hän asuu Kauhajoella perheensä kanssa. Henriikkakodille hän tuli töihin huhtikuussa 2024.

– Työssä parasta on vanhusten auttaminen. Marokossa olin töissä hotellin vastaanotossa. Myös se oli ihmisten palvelua. Täällä on tosi kiva olla töissä, koska täällä on mukava työporukka, esimies ja asukkaat, Gazdali jatkaa.

Hän tietää ainakin yhden ison eron Suomen ja Marokon vanhustenhoidossa.

– Marokossa lapset huolehtivat vanhemmista. Siellä ei ole vanhustentaloja, vaan lapset hoitavat, Gazdali toteaa.

Kolmelta on työpäivä ohi, aika lähteä kotiin ja tehdä yhteenveto päivästä. Minusta itsestäni ei koskaan olisi hoitotyöhön. En omaa sellaista luonnetta, mikä hoitajalta vaaditaan. Hoitajan työ on aliarvostettua ja alipalkattua. Hoitajilla on valtavan suuri vastuu hoidettavistaan. Jos minä teen virheen, lehdessä on väärä nimi, päivämäärä tai uutisankka. Jos taas hoitaja tekee virheen, voi lopputulos olla pahimmassa tapauksessa peruuttamaton. Hoitajat ovat hoitoyksikköjen asukkaiden läheisimpiä ihmisiä. He ovat niitä, joihin ikäihminen turvaa elämänsä. Hoitajiin he voivat luottaa. Hoitaja on se ihminen, rinnallakulkija, joka pitää huolta silloin, kun ei enää itse pysty huolehtimaan. Joten, kun tapaatte hoitajan, arvostakaa häntä ja muistakaa kiittää arvokkaasta työstä, jota he tekevät joka päivä ja yö. Siihen työhön eivät nimittäin kaikki pysty.