Jyväskyläläinen stand up -koomikko Mikko Vaismaa veti Teuvalla kaksi keikkaa. Päiväesityksessä yleisönä olivat Teuvan yhtenäiskoulun yläkoululaiset sekä Teuvan lukiolaiset.
Henry Aho
Teuvan Nuorisovaltuusto yhteistyössä Lions Club Teuvan ja Teuvan MLL:n kanssa toivat perjantaina 15. toukokuuta Teuvalle Mikko Vaismaan, joka piti kaksi stand up -näytöstä. Vaismaa nauratti niin koululaisia kuin aikuisiakin ja näytti, että hyvää huumoria voi olla ilman liiallisia navanalusjuttujakin.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Kouluissa on aina kiva käydä keikoilla. Muistaa aina hyvin, että miksi aikoinaan lopetti opettajan ammatin.
Mikko Vaismaa
Henry Aho
TEUVA Heti, kun yläkoululaiset ja lukiolaiset ehtivät auditorioon omille paikoilleen, show alkoi ja kävi selväksi, että seuraavaa kolmea varttia ei tarvitse viettää suu mutrussa. Päivän esiintyjä Mikko Vaismaa on jyväskyläläinen stand up -koomikko. Vuonna 2007 Vaismaa valittiin vuoden stand up -tulokkaaksi ja hän oli mukana Nelosen Stand Up -tv-ohjelman jokaisella kaudella. Vaismaa myös esiintyy stand up -klubeilla.
– Huumorissa minua kiehtovat hauskat jutut ja yllätyksellisyys sekä nerokkuus, Vaismaa tuumaa.
Yllätyksellisyys tuli heti selväksi, kun hän puhutteli ensimmäisiä oppilaita. Tässä myös mitataan hyvä stand up -koomikko.
– Totta kai minulla on olemassa jonkinlainen esityksen runko, mutta eniten pidän vuoropohjaisesta huumorista. Eli kun joku yleisöstä vastaa jotain, siihen täytyy nopeasti keksiä jotain hauskaa vastaukseksi.
Vaismaa tiedusteli oppilaiden tulevaisuudensuunnitelmia ja asuinpaikkaa keksien niihin nokkelia vastauksia.
– Ai Perälästä olet. No nimestäkin sen jo kuulee, että se paikka on jossain siellä kaukana muiden takana, jossain syvällä. Itsehän olen Kurikasta lähtöisin. Muutin sieltä pois 19-vuotiaana kun löysin Matkahuollon ja ymmärsin, että sieltähän pääsee poiskin.
Vaismaa on myös työskennellyt 14 vuotta opettajana.
– Luokanopettajaksi aloin koska siihen hommaan oli helppo päästä. Kunhan osasi pukea kurahaalarit oikein päin ja nekin lähinnä itselle. Kouluissa on aina kiva käydä keikoilla. Muistaa aina hyvin, että miksi aikoinaan lopetti opettajan ammatin.
Myös opettajat saivat osansa Vaismaan nopeasta tilannekomiikasta. Vaismaan viljelemä huumori on hyväntahtoista huumoria, jonka tarkoitus on naurattaa kaikkia loukkaamatta kenenkään tunteita.
Kun stand up -esitystä suunnittelee, täytyy huomioida mikä on yleisö. Aikuisille toimii eri asiat kuin koululaisille.
– Oppilaat ovat yleisönä ehkä hiukan aikuisia hankalampia. Kaikkein hankalin yleisö kuitenkin on silloin, jos ihmiset ovat liikaa humalassa. Silloin he eivät kuuntele ja jos he eivät kuuntele, eivät he silloin myöskään naura. Onneksi niitä sellaisia keikkoja on harvoin, Vaismaa tietää.
Vaikka koomikolla itsellään olisi joskus huono päivä, se ei näy esityksestä.
– Oikeastaan se vaan auttaa, jos itsellä on huonompi päivä. Siitä saa sellaista boostia esitykseen ja muuta ajateltavaa kuin omat murheet.
Oletko nyt lapsuutesi haaveammatissa?
– Olen. Tai ei silloin 80-luvulla tietenkään vielä stand up ollut tuttu termi, mutta tiesin että jotain tällaista tahdon aikuisena tehdä, Vaismaa hymyilee.
Vaismaa tekee vuodessa noin 150 stand up keikkaa. Illalla oli vuorossa hänen toinen Teuvan keikoistaan, joka pidettiin nuorisoseuran salissa.
– Olen ollut mukana Nuorisovaltuustossa puolitoista vuotta. Mukaan lähdin, kun Panttilan Marjut kysyi ja homma kuulosti kivalta, ysiluokkalainen Sara Tuisku kertoo.
Panttila ei puhunut omiaan.
– Tosi mukavaa on ollut. On ollut kiva suunnitella ja päättää asioista, jotka koskevat teuvalaisia nuoria.
Vaismaa hommattiin Teuvalle esiintymään, koska etsittiin jotain hauskaa.
– Saimme Lions Club Teuvalta lahjoituksen, jolla haluttiin tukea teuvalaisten nuorten mielenterveyttä. Mikä olisi sen parempi tapa kuin huumori. Nauru auttaa moneen asiaan, Tuisku tietää.
Nuorisoseuran saliin olikin saapunut noin 280 huumorin ystävää. Vaismaa aloitti esityksensä harmittelemalla hiukan sitä, että edeltävänä päivänä jotain metallipönttöä oli ollut katsomassa vielä enemmän yleisöä. Vaismaa käytti illan esityksessään samaa runkoa kuin koulussakin, mutta silti esitys tuntui täysin erilaiselta. Se johtuu siitä, että hän keksi lisää juttua sitä mukaan kun puhutti yleisöä.
– Todellakin pelkään, että Mikko alkaa kysellä jotain itseltäni, yksi katsojista, Marika Heikkilä nauraa.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän on katsomassa stand up -esitystä.
– Tampereen komediateatterissa olen ollut. Silloin siellä meitä vähän hiillostettiin, joten siksi yritänkin nyt pysyä vain hyvin matalana, Heikkilä jatkaa.
Heikkilä säilyikin tällä kertaa hiillostukselta, mutta kaikilla muilla ei ollut yhtä hyvä tuuri. Ei Vaismaan jutustelua varsinaiseksi hiillostamiseksi voi sanoa, sillä keskustelu oli kuitenkin hyväntahtoista. Esityksessä oli väliaika, jolloin yleisö sai jaloitella, haukata happea ja nauttia kahvit.
– Tämä on Nuorisovaltuuston järjestämä tilaisuus, jolla kerätään varoja elokuun tapahtuman järjestämiseksi. Eli siis te tulitte nyt katsomaan minua sen vuoksi, että elokuussa voisitte nähdä jonkun vähän paremman esiintyjän, Vaismaa tuumaa.
Loppuaplodien jälkeen Nuorisovaltuuston edustajat ilmoittivat yleisön edessä, kuka se elokuun esiintyjä on.
Se on Eini!
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Jyväskyläläinen stand up -koomikko Mikko Vaismaa veti Teuvalla kaksi keikkaa. Päiväesityksessä yleisönä olivat Teuvan yhtenäiskoulun yläkoululaiset sekä Teuvan lukiolaiset.
Henry Aho
Teuvan Nuorisovaltuusto yhteistyössä Lions Club Teuvan ja Teuvan MLL:n kanssa toivat perjantaina 15. toukokuuta Teuvalle Mikko Vaismaan, joka piti kaksi stand up -näytöstä. Vaismaa nauratti niin koululaisia kuin aikuisiakin ja näytti, että hyvää huumoria voi olla ilman liiallisia navanalusjuttujakin.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista