Antti Häkkäsen mukaan puolustusteollisuuden hankinnoissa pyritään mahdollisuuksien mukaan suosimaan kotimaista.
Juhani Pajunen
TEUVA Teuvalla eilen maanantaina vieraillut puolustusministeri Antti Häkkänen on varma, että Suomi lähtee nousuun ja pärjää.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Juhani Pajunen
TEUVA Teuvalla eilen maanantaina vieraillut puolustusministeri Antti Häkkänen on varma, että Suomi lähtee nousuun ja pärjää.
– Tämä ei ole historian vaikein paikka Suomelle turvallisuudessa ja taloudessa. Homma on hoidettavissa, vakuutti Häkkänen S-marketin edustalla pidetyssä yleisötilaisuudessa.
Kaiken taustalla on oltava se, että Suomen asiat laitetaan ripeästi kuntoon.
– Vanhemmilla on ensisijainen vastuu lasten kasvatuksesta. Koulussa ollaan ensisijaisesti oppimassa ja toissijaisesti pelailemassa pelejä: koulun pitää olla iloista, mutta siellä pitää erityisesti oppia. Ei niin kuin nyt on tehty vuosikymmeniä, että hyvän fiiliksen takia on päästetty porukka läpi, ja sitten he eivät osaa lukea eivätkä laskea ysiluokalla.
Häkkänen on kiertänyt Etelä-Pohjanmaan yrityskenttää ja nähnyt alueella vallitsevaa tahtotilaa.
– Väitän, että pohjalaista henkeä tarvitaan koko Suomessa. Sitä, että yhdessä pärjätään mutta jokaiselta myös vaaditaan. Pitää olla sitkeyttä ja yhteen hiileen puhaltamista ja vähemmän sellaista epäolennaista kahinaa ja riitelyä. Tämän sanon ehkä eduskunnan kyselytunteihinkin viitaten.
Yleisössä ollut Keijo Anttila otti esille sen, että Suupohjan rata pitäisi saada kuntoon. Häkkänen muisteli radan kunnostamista luvatun ainakin siitä lähtien, kun hän toimi oikeusministerinä vajaat kymmenen vuotta sitten.
– Sitä ei voida tällä hetkellä suoraan määrittää maanpuolustuksen kannalta kriittiseksi hankkeeksi, mutta yleisen yhteiskunnallisen kehityksen näkökulmasta sille on perusteita. Sen takia rataan on hallituksen toimesta pientä panosta laitettu ja sillä päästään nyt liikkeelle, Häkkänen totesi. Vuoden 2025 talousarviossa radalle osoitettiin 15 miljoonan euron rahoitus.
Anttila kommentoi myös pääministeri Orpon ajamaa Turun tunnin junaa. Hankkeen hintalappu on kolme miljardia euroa.
– Eikö se ole aivan lapsellista ajaa sitä asiaa eteenpäin. Ne rahat saisi siirtää tänne pohjalaisiin teihin.
Häkkänen ei ottanut kantaa tunnin junan tarpeellisuuteen. Hänen mukaansa pääradan kehittämiseen laitetaan 550 miljoonaa, läntisiin ratayhteyksiin 200–300 miljoonaa ja itäisiin ratayhteyksiin 400 miljoonaa euroa.
– Joka paikkakunnalla on minulle sanottu, että jos ne tunnin junan rahat saataisiin tänne, niin tämä ja tämä tulisi tehtyä. Niitä kohteita on varmaankin satojen miljardien edestä olemassa.
Eräs yleisössä ollut naishenkilö suhtautui kriittisesti amerikkalaisten läsnäoloon Nato-Suomessa ja siihen, että Venäjä olisi niin paha kuin julkisuudessa puhutaan. Hänen mielestään Venäjän kanssa tulisi pyrkiä keskusteluyhteyteen.
– Nato on paljon muutakin kuin USA. Nato on vahvistuva Saksan puolustuskyky ja Pohjoismaiden puolustuskyky. Venäjän pitkäaikainen tavoite on pitää Suomi irti lännen turvallisuusrakenteista, jotta Suomi olisi mahdollisimman heikko ja joutuisi tottelemaan Venäjältä tulleita käskyjä. Sen takia kylmän sodan aikana muun muassa ministerilistat hyväksytettiin erilaisissa paikoissa ja Moskova saneli, ketkä saavat olla Suomen hallituksessa. Suomi oli ihan rähmällään Venäjän sanelun alla. Nyt meillä on oikeasti vahva asema keskustella Venäjän kanssa, Häkkänen sanoi.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Antti Häkkäsen mukaan puolustusteollisuuden hankinnoissa pyritään mahdollisuuksien mukaan suosimaan kotimaista.
Juhani Pajunen
TEUVA Teuvalla eilen maanantaina vieraillut puolustusministeri Antti Häkkänen on varma, että Suomi lähtee nousuun ja pärjää.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista