Kaveria pienestä pojasta saakka

Henry Aho

ÄYSTÖ Tänään vietetään ystävänpäivää. Monelle niitä parhaita ystäviä olivat ne, joiden kanssa leikittiin lapsena ja vietettiin aikaa nuorena. Monesti elämä kuljettaa ihmiset erilleen ja ystävyys lapsuudenkavereihin katkeaa. Näin ei ole käynyt kahdelle äystöläiselle, Veikko Harjulalle ja Kalevi Harjulle. Veken ja Kassun ystävyys on säilynyt tiiviinä näihin päiviin saakka.

– Aivan pikkupojista saakka ollaan oltu kaveria. Kalevi asui tuossa tien toisella puolella, vuonna 1945 syntynyt Harjula muistelee.

– Koulussa oltiin eri luokilla. Veke kun on minua vuoden vanhempi. Kävimme ”Haaramäen” yliopistoa eli Harjulan koulua, 1946 syntynyt Harju lisää.

Pojat olivat kilttejä, mutta vähän piti aina kolttosiakin tehdä.

– Kerran aprillipäivänä piirrettiin liidulla viiruja ikkunaan, että näytti siltä kuin se olisi muka rikki, Veke paljastaa.

– Tottahan silloinkin pahaa vähän tehtiin, mutta eri tavalla kuin nykylapset. Silloin oli myös erilainen kuri ja pitäisi olla vieläkin samanlainen, Kassu tuumaa.

Ennen oltiin lähempänä luontoa kuin nykyään. Monella lapsella oli erilaisia eläimiä lemmikkeinä. Kassulla oli aliovariksia.

– Joka kevät oli variksia. Yksi niistä, Viku nimeltään, oli kova varastamaan kaikkea. Se vei Veikon kotoa lusikkoja, kahvikuppeja ja paljon muutakin mitä keksi ottaa, Kalevi kertoo.

– Kerran metsästysreissulla, kun meillä oli voileipiä eväänä, laitoin ne turvaan lakin alle, ettei Viku saisi niitä. Kun sitten meinasimme syödä leivät, niin lakki oli heitetty sivuun ja leivissä oli reikiä. Viku oli syönyt juustot leipien välistä, Veikko lisää.

– Leivistä tuli mieleen, että kerran tultiin metsästä nälkäisinä ja äitisi teki paahtoleipiä. Vieläkin hävettää, kun söin niitä niin mahdottomasti, Kalevi sanoo.

Joskus hyvienkin kavereiden välille tulee riitoja. Kumpikaan ei muista, että he olisivat koskaan kunnolla riidelleet keskenään.

– Ei olla riidelty. Ei edes naisista, kun Veikko varasi tuon Sirkan. Kerran muuten annoin Sirkalle lahjaksi elävän lepakon, Kalevi muistelee.

Metsästys on asia, jota molemmat miehet muistelevat lämmöllä.

– Kyllä ne lapsuuden metsäreissut palaavat usein mieleen. Se oli hyvää aikaa, kun kuljettiin metsällä ja tuotiin kotiin riistaa, Veke kertoo.

– Varmaan jo kymmenikäisistä saakka kuljettiin. Ei kai sellaisesta metsämiestä tulekaan, joka ei ole lapsena käynyt salaa metsällä, Kassu tokaisee.

Molemmat kulkevat yhä metsällä. Nyt enemmän erikseen, sillä he ovat eri hirviporukoissa.

– Muistan yhden kerran, kun sanoin Vekelle, että jos menet nyt metsään, niin lähden mukuloiden kanssa pois. Kalevi tuumasi, että hän voi ajaa traktorin ja kärryt oven eteen, että saan tavaroita mukaan, Veikon puoliso Sirkka-Leena Harjula nauraa.

– Niin ne sitten lähtivät metsään ja tässä olen vieläkin, hän lisää.

Vekellä ja Kassulla on molemmilla kaksi lasta, jotka ovat syntyneet hyvin samoihin aikoihin.

– Kyllä ne varmasti oli senkin jotenkin etukäteen suunnitelleet, Sirkka-Leena tokaisee.

Lapsenlapsia löytyy neljä, niin ikään molemmilta miehiltä.

Ennen vanhaan kylillä oli enemmän lapsia kuin nykyään.

– Paljon on paikat ja asiat muuttuneet meidän elinaikanamme. Olihan täälläkin ennen paljon enemmän mukuloita, mutta lähinnä poikia. Vain yksi tyttö asui lähialueella. Meitä poikia oli niin paljon, että sai pesäpallojoukkueen pystyyn, Veke muistelee.

Kun lapsuus vaihtui nuoruuteen, Veke kävi armeijan Kajaanissa ja Kassu Säkylässä ja Kaartissa. Veke on työskennellyt elämänsä maanviljelyn ja karjan parissa. Hän asuu kototalossaan, jossa on asunut koko ikänsä. Kassu taas on tehnyt erilaisia rakennushommia.

– Minä olen asunut vähän joka puolella. Silloinkin, kun asuin Lapissa, kävin usein Teuvalla. Vuosikymmeniin ei ole mahtunut mitään pidempiä jaksoja, ettei olisi nähty toisiamme, Kassu toteaa.

Nykyään yhteydenpito on aivan yhtä tiivistä kuin aina ennenkin.

– Vähintään joka toinen päivä ollaan tekemisissä. Jos ei nähdä, niin ainakin soitellaan, Kassu kertoo.

– Aivan vaan juttua riittää vielä näin 70 vuoden jälkeenkin, Veke hymyilee.

– Jos soitan ja tarvitsen apua, Veke tulee aina apuun, Kassu tietää.

– Sama se on toisinkin päin. Minulla oli tässä yksi päivä yksi vanha lukko rikki. Kassu kertoi, että hänellä on samanlainen ehjä lukko, josta saa varaosia. Pian meillä olikin sitten keittiön pöydällä kaksi rikkinäistä lukkoa, Veke nauraa.

– No, kyllä se lukko sitten lopuksi saatiin kuntoon, hän jatkaa.

Yli 70 vuotta ystävyyttä on pitkä aika.

Miten ystävyyttä pidetään yllä?

– Se pysyy yllä aivan itsekseen. Ei tarvitse tehdä mitään erilaista tai erityistä, Veke tuumaa.

Ystävykset ovat tehneet yhdessä monenlaisia jekkuja, rakennusprojekteja ja satoja metsästysreissuja. Pohjalaiset miehet eivät perinteisesti juurikaan puhu tunteistaan, eivätkä Veke ja Kassu ole tässä poikkeus.

– Ei me varmaan mitään kovin henkisiä asioita olla kovin paljoa höpötelty. Naisista nyt tietysti on vähän joskus juteltu, Veke virnistää.

Pieni kisailu ja piruilu kuuluvat ystävyyteen.

– Kyllä vähän nälvitään, jos jompikumpi ampuu hirvestä ohitse, Kassu toteaa.

– Joo, siitä saa kyllä sitten kuulla monta vuotta, Veke huokaisee.