A-
A+
TEUVA Luonnonvarakeskus Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola hämmästelee teuvalaistarhassa tapahtunutta täydellistä kettutuhoa. Tejuka lähetti tarkasteltavaksi arviota varten kolme valokuvaa teuvalaistarhan ketuista, joita epäillään suden tai susien raatelemiseksi. Tapauksesta uutisoitiin eilen torstaina Tejukan nettisivuilla.
Kojolan mukaan häkkiverkon reiät näyttävät liian pieniltä suden isolle kuonolle.
– Onhan tämä vähän mystistä. Sudella on tukeva kuono ja kuvan perusteella vaikuttaa, että verkon rei´ät ovat viisi senttiä tai vähemmän. Kyllä susi siitä saa näykittyä, mutta susi ei pysty syömään verkon läpi näin perusteellisesti, Kojola pohtii.
Kojola on yksi petovahinkojen tunnistamisoppaan laatijoista ja hän tuntee suden käytöstavat. Hän sanoo suden syövän saaliinsa perusteellisesti ja reippaasti, se syö jopa luut. Entä nahkan? Valokuvat vaikuttavat melko siisteiltä eikä silminnähtäviä veri- tai raatelujälkiä näy.
– Erilaisia spekulaatioitahan tässä voi vain miettiä, mitä on tapahtunut, Kojola sanoo ja lisää, että tarkemman arvion voi antaa vain näkemällä raadellut ketut ja käymällä paikan päällä.
KOJOLAN mukaan vastaavia tapauksia, joissa turkiseläimiä olisi syöty näin perusteellisesti häkkiin päin, ei ole hänen tietoonsa tullut aiemmin.
– Sudet ovat liikkuneet viime vuosina länteen päin ja sieltä on tullut tietoa susien vierailuista turkistarhoissa, mutta tällaista jälkeä ei ole aiemmin tullut vastaan.
Tutkijan mielestä tapahtunutta määriteltäessä ratkaisevaa on myös, onko kyseessä umpihäkki ja onko se katollinen. Lisäksi merkitystä on myös sillä, ovatko ketut yksittäin vai onko häkeissä useampi kuin yksi kettu.
– Suden vierailu voi aiheuttaa stressireaktion ketuissa ja ne voivat jopa käydä jopa toistensa päälle, jos ovat samassa häkissä, Kojola sanoo.
Tejuka kysyi myös Eviran mielipidettä, mutta sieltä vastattiin, ettei se pysty ottamaan kantaa pelkästään valokuvien perusteella.
– Jotta pystyisimme arvioimaan, onko raato pedon raatelema tai ei, tarvitsemme kyseisen raadon tutkittavaksi eli ruumiinavaukseen, jaostopäällikkö Pia Vennerström Eviran tuotanto- ja seuraeläinpatologian osastolta toteaa.
Katja Rinta-Nikkola
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide