Paikkasidonnainen taideteos kutoutuu peltolakeudella

Saila Reiniö

TEUVA Looming – Lakeuden Kutsu on paikkasidonnainen taideteos, jonka toteutuksen Paula Viitanen Aldazosa on aloittanut Teuvalla.

– Projektin keskiössä on muistojen kutominen. Pellolle pystytetyillä kangaspuilla kudon yhteisöllistä teosta ihmisten lahjoittamista vanhoista tekstiileistä ja niihin liittyvistä muistoista. Jokainen lahjoitettu kangas kantaa mukanaan omaa historiaansa, ja kudontaprosessin aikana nämä yksittäiset muistot punoutuvat osaksi yhteistä kudosta. Samalla tutkin ihmisen suhdetta lakeuden maisemaan, käsityöperinteisiin sekä siihen, miten muistot, materiaalit ja maisema kietoutuvat toisiinsa, hän avaa tekeillä olevan teoksen ideaa.

Kanadan Vancouverissa nykyään asuva Viitanen Aldazosa on syntynyt Keski-Suomessa Vehniällä. Hänen juurensa ulottuvat kuitenkin Teuvalle isänsä Heikki Viitasen kautta. Taiteilija halusikin tulla työstämään maisemavaikutteista teosta juurilleen, jossa maa on vanhaa merenpohjaa.

– Olen vaikuttunut Kanadan vuorovesitasangoista, jonne myös tein moniaistisen installaation Tyynen valtameren rannalle yhteistyössä muiden taiteilijoiden kanssa. Veden korkeusvaihteluissa matalan vuoroveden aikana on mahdollista kävellä tunnin meren pohjaa ennen vesirajan ilmestymistä. Täällä Pohjanmaalla voi asettautua osaksi lakeutta, joka sekin on ollut merellistä maata, hän vertaa itseään kiinnostavia maa-alueita toisiinsa.

Kangaspuut, joilla Lakeuden Kutsu -teos alkaa muotoutua, on pystytetty Ukko & Akka -yrityksenä tunnetun susipihaisen sukutilan ohrapellolle. 1800-luvulta olevat kangaspuut on koottu puutasanteen päälle, ja Viitanen Aldazosa peittää ne pressulla öiksi, milloin ei työskentele niillä, ja mikäli sää on sateinen tai muuten kostea.

– Taiteellinen työskentelyni on hyvin prosessikeskeistä, jossa tärkeämpää kuin lopputulos on itse aiheen parissa tehty työ. Minulla on tietty visio asiasta, mutta miten se lopulta lutviutuu, jää nähtäväksi, hän sanoo.

Taiteilija etsii lähialueen ihmisiltä kudontatyöhönsä puuvillaisia tai pellavaisia materiaalilahjoituksia, jotka voivat olla matonkuteita, lakanoita, pöytäliinoja, verhoja ja vaatteita. Materiaalia voi lahjoittaa muutamasta kangaspalasta kauppakassilliseen. Jokaisen lahjoituksen yhteydessä dokumentoidaan materiaalin historiaa ja siihen liittyviä muistoja osaksi projektia, joka toteutetaan Taiteen edistämiskeskuksen monitaiteisen työskentelyapurahan turvin.

Lahjoituksia voi toimittaa taiteilijalle vielä viikon ajan. Lisätietoja materiaalin toimittamisesta on lehdessä Teuvan Marttojen seuratoimintapalstalla.

Kuvajournalistiikkaa ja puualaa Suomessa opiskellut 38-vuotias taiteilija hakeutui aikoinaan työharjoitteluun Suomen Kansallisteatteriin, jossa teatterimaailma hurmasi naisen täysin.

– Koin ympäristön maagisena, ja siihen aikaan koko teatterituotanto löytyi samasta, labyrinttimaisesta rakennuksesta, hän kertoo ja sanoo päätyneensä sitä tietä taiteen alalle.

Vuonna 2013 hän muutti rakkauden perässä Meksikoon, josta matka jatkui puolison kanssa Kanadaan. Siellä hän opiskeli Vancouverissa teatterialan tuottamista ja lavastesuunnittelua, ja toimii tällä hetkellä projektiluontoisissa töissä free lance -taiteilijana. Kansallisteatteriin hän teki jälleen vajaan vuoden mittaisen pestin lavasterakentajana kolme vuotta sitten.

– Olen kiinnostunut hitaista prosesseista, joissa maisema ja luonto ovat osa teoksen luomisessa. Vuodenaikojen syklisyys rullaa ihmisestä huolimatta, ja asettaa yksilön oman pienuuden ja mitättömyyden äärelle. Samalla luontoyhteys kuitenkin luo toivoa tuoden ihmisen jälleen osaksi suurempaa yhteyttä, Viitanen Aldazosa kuvaa teemoja teostensa taustalla.

Teuvalla hän aikoo kutoa kypsyvän viljan keskellä läpi yön, aistien valaistuksen muutosta auringonlaskusta sen nousuun.

– Kesäyöt täällä pohjolassa ovat poikkeuksellisia, ja valo on dramaattisin sen ollessa matalimmillaan, hän ihailee värin ja tunnelman eri sävyjä kesäisen vuorokauden kierrossa.

Peltolakeudella alkava kudontatyö tulee jatkumaan Kanadassa, jossa taiteilijalla on kanadansuomalaisen, Ylistarosta lähteneen, omistuksessa olleet kangaspuut.

– Toivon, että voin tulla työstämään teosta myös talvella tähän samaan maisemaan, jolloin ympäristö on aivan erilainen kuin nyt, hän haaveilee.

Kanadaan hän vie yhteisöllisen projektin lisäksi tuliaisena sukutilalta löytyneen aarteen:

– Tätini Asta antoi minulle rukin vuodelta 1896, joka löytyi hänen omistamansa vanhan tuvan vintiltä. Se tuntuu kauniilta jatkumolta projektin teemaan ja käsityöperinteisiin liittyen. Tämä on hyvä syy lähteä opettelemaan villan työstämistä, hän iloitsee.

Kangaspuilla tehdyn peltoteoksen aikanaan valmistuttua hän suunnittelee asettavansa sen näytille latoon tai galleriatilaan, jossa installaatioon sisältyisi myös dokumentaatio muuttuvasta ympäristöstä.