Ristiaskelia ja avainkokemusmaisemia

Juhani Pajunen

TEUVA Teuvan lukion kevätjuhlassa kuultiin tänä vuonna yksi historian persoonallisimpia ja lennokkaimpia puheenvuoroja, kun riemuylioppilas Kari Paakkunainen otti härkää sarvista ja maalaili viimeisen puolen vuosisadan kansallisia kehityskulkuja ja ajankohtaisia teuvalaisia teemoja.

Paakkunainen kirjoitti englannista improbaturin, mutta kiitettävät arvosanat parissa muussa aineessa kompensoivat suoritusta sen verran, että hän valmistui ylioppilaaksi. Hän pääsi opiskelemaan Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja oli opiskelija-aikoinaan mukana opiskelijapolitiikassa. Vielä nykyisinkin voi jossain määrin valintakokeella ja avoimen yliopiston opinnoilla avata tietä yliopistoihin. Paakkunainen viittasikin lukion kasvattiin Mirjam Ritolaan, joka oli tammikuussa opastanut uutta lukiopolvea: vaikka polkuni on erilainen, ei se tarkoita, että olisin eksyksissä.

Paakkunainen työskenteli yliopistossa 2–3 vuoden projekteissa tutkijana pätkätyösuhteissa vuoteen 2007 asti.

– Vasta sitten yli 50-vuotiaana sain yliopistolta opettajan paikan, josta lopulta eläköidyin. Useat hankkeet opettivat katselemaan maailmaa herkistä näkökulmista, millä pääsi stressien yli.

Kollektiivisen sukupolvikapinan hämäristä ja tasa-arvoteemoista 1960–70-luvun vaihteessa on Paakkunaisen mukaan noustu yksilöllisen yhteiskunnan valoihin ja varjoihin. Yksilöllisyyden ja epävarmuuden kasvu on myös vapauttavaa.

– Repaleista, epävarmuutta, huolia, mutta samaan aikaan myös iloa ja vapautta. Paikalla on myös psykoanalyytikko, joka voi varmaankin sitten illalla jatkaa tästä aiheesta, Paakkunainen totesi erääseen toiseen riemuylioppilaaseen viitaten.

Sukupolvidialogi on Paakkunaisen mielestä tärkeää: nyt sukupolvet voivat oppia toisiltaan, vanhemman polven standardit purkautuvat ja neuvottelu polvien välillä on arkea. Nykyhetkellä ajankohtaisia asioita ovat covid, Ukrainan sota ja Suomen Nato-jäsenyys.

– Nämä ovat erilaisia avainkokemusmaisemia, jotka tavallaan luovat sen sukupolven. Minkä yhteiskuntakokemuksen kautta te aktualisoitte oman sukupolvenne? haastoi hän tuoreita ylioppilaita.

Kollektiivisuuden rapautuminen ja uusi epävarmuus antavat tilaa uudelle politiikalle, riskien voittamisen riemulle. Valintojen tekeminen jää meidän itsemme tehtäväksi.

– Kansainvälistyvä globaali vastuu. Ei edetä vain kansallisella ja puoluepolitikoinnilla, vaan tehdään kulutusvalintojen lisäksi työssä asiat tykö ja keksitään erilaisia vaihtoehtoja.

– Olo on vähän kuin onnistuvalla yrittäjällä, jolla on aiemmin ollut seitsemän vaimoa ja kahdeksan menetettyä yritystä. That´s life, Paakkunainen vertasi.

Paakkunainen kävi läpi teuvalaisabiturienttien penkkariajelun julisteiden mottoja, kuten Paskafilms Productions, Juhlat Houstoniin ja Määrä ei korvaa laatua. Hän oli löytävinään sloganeista harvinaislaatuista valtiovastaisuutta ja anarkismia. Motossa "There was some fucking stones in the dark drink" hän näki yhteyksiä raskaan rockmusiikin tuskiin. Tämän jälkeen hän kysyi abeilta, oliko hänen tulkintansa oikea.

– No ehkä osaksi oli, vastasi kyseisen moton laatinut Tuomas Ristiluoma.

– Me voidaan järjestää vielä opintopiiri tästä asiasta illalla, Paakkunainen ehdotti.

Hän on huomannut, että nuoret naiset nousevat.

– He ovat empaattisempia ja mielikuvituksellisempia. Tämä vanha teuvalainen metafora "Ämmät on kaikki äiteehinsä", joka on Kansanrunousarkiston harvinaisia helmiä, ei enää toimi.

Paakkunainen luetteli joitakin ajankohtaisia teemoja Teuvalla: sähly, Närpiön ystävät, Myanmarista tulleet opiskelijat, diginatiivin kautta koettu monikulttuurisuus.

– Ne ovat täällä tänään. Myös ilmastonmuutos tunkee ja tihkuu rivien ja koulutapahtumien välistä.

Paakkunainen kannusti ylioppilaita elämään sopivan kokoisten riskien elämää ja opettelemaan mielekkään elämän aakkoset.

– Kun maailmalla tuulee ja kilpaillaan, on itse valittava riskiset karaisun askeleet. Ottakaa ne, huojukaa ja löytäkää tahtonne, kun valot ja varjot vuorottelevat. Ristiaskelin, kuten Olympia-Pauli, jonka ääni yhä ABC:lläkin raikaa, saatte tuulta purjeisiin. Tahdon optimismi nousee ja järjen pessimismi väljentyy runoilija Romain Rollandin sanoin.

Uuden ylioppilaan sanan piti Petteri Mikkilä, joka puhui siitä, mitä kaikkea pieni vuosiluokka olikaan saanut yhdessä kokea.

– Tämä virstanpylväs ei olisi missään kohtaa ollut saavutettavissa ilman tätä uljasta ratsuväkeä, jota opettajiksikin kutsutaan. Vaikka lukiossa pyritään vahvistamaan opiskelijan omaa vastuuta oppimisestaan, ei se olisi kuitenkaan mahdollista, jos taustalta ei löytyisi ammattitaitoista ja opiskelijoiden parasta ajavaa opettajakuntaa.

Sanonta "matka on tärkeämpi kuin määränpää" on Mikkilän kohdalla osoittautunut todeksi. Se, miten lukioaika on kypsyttänyt ja kasvattanut häntä ihmisenä, on niin merkityksellistä, että se yltää melkein samalle tasolle ylioppilastutkinnon kanssa.

– Joskus saattoi tuntua siltä, että mikä hyöty on opiskella niin valtavaa määrää sellaisen asian parissa, mikä ei välttämättä ole elämän kannalta se kaikista relevantein. Sinulta ei välttämättä tulla kysymään, miten integroidaan matemaattinen lauseke tai miten proteiinisynteesi etenee. Kannattaa kuitenkin ajatella asiaa siitä näkökulmasta, että kun olet osoittanut kykysi näiden asioiden sisäistämisessä, mihin kaikkeen muuhun voitkaan olla kykenevä. Vain taivas on rajana. Erityisesti lukio on mielestäni kehittänyt lukuisia hyviä piirteitä, kuten kärsivällisyys, sitkeys ja luonteenlujuus. Lukio on antanut hyviä eväitä elämään edistämällä aikuistumista ja kasvattamalla meitä kaikkia ihmisinä.

– Nyt viimeinkin on saatu tämä yksi pitkä luku elämän kirjassa päätökseen. Seuraavaksi elämässä aukeaakin aivan uudenlaiset sivut, jotka eivät vältämättä muistuta aiempia ollenkaan. Ehkäpä tarinan kaari muuttuu aivan täysin, koko genre vaihtuu kesken kirjan sivujen. Tähän mennessä kaikki on ollut aina selvää ja aina löytynyt uusi määränpää tai määräpäivä, jota odottaa. Nyt viimeinenkin määräpäivä on saavutettu ja viimeinen haaste selätetty.

Lukio-opintojen tullessa päätökseensä Mikkilällä olivat päällimmäisinä vahva onnen ja helpotuksen tunne, kuin myös haikean surun tunteet.

– Uskon ja toivon, että te muut tuoreet ylioppilaat jaatte kanssani näitä samanlaisia ajatuksia. Toisaalta yksi nimeltä mainitsematon opiskelija letkautti paikalliselle lehdistölle penkkareiden aikana, että on hienoa, kun pääsee vihdoin pois. Omalla tavallaan tämäkin lausahdus on totta, vaikka omaakin humoristisen pohjan. Niin sanottu pois pääsy materialisoi sen kunniakkaasti hoidetun saavutuksen, minkä me kaikki olemme saaneet kursittua kasaan näiden kolmen vuoden aikana.

Mikkilä kiitti opiskelijakollegojaan yhteisestä matkasta, joka osalla oli alkanut jo esikoulun porteilla.

– On ollut kunnia taistella rinnallanne tällä opin tiellä. Olkaa rohkeita ottamaan uusia askeleita tuntemattomaan, sillä rohkeus ja uusien asioiden ottaminen vastaan avosylin on avain menestykseen ja onneen. Tietenkin jokainen meistä välillä epäonnistuu ja kompuroi, mutta ilman näitä pieniä esteitä ei oppisi mitään.

– Kaiken päätteeksi parahimmat luokkatoverini, minulla on yksi asia, jonka haluan teille vielä sanoa: koittakaa olla ihmisiksi.

Juhlassa kuultiin Mikkilän, Erno Honkasen ja Antti Ekolan musiikkiesitys. Myös koulun entinen opettaja Tuomo Tiitinen esitti varta vasten tilaisuutta varten säveltämänsä laulun. Juhla päättyi ylioppilaiden yhteiskuvaukseen.