A-
A+
Peter Vesterbacka kävi lokakuussa 2022 Teuvalla kertomassa kunnanvaltuutetuille Finest Future -hankkeesta, jossa halutaan lisätä kansainvälisten opiskelijoiden määrä lukioissa.
Arkisto / Juhani Pajunen
Liina Uusi-Kauppila
TEUVA Teuvan lukion rehtori Päivi Viitanen ja vararehtori Anu Järvelä kokevat, että lukiossa kyllä yritetään tukea kaikkien opiskelijoiden hyvinvointia sekä opintoja.
– Olemme pitäneet lukukahvilaa, tehneet yhdessä retkiä. Keväällä pidimme yhteisen brunssin, missä kansainväliset opiskelijat pääsivät esittelemään kotimaansa kulttuuria, kertovat Viitanen ja Järvelä.
He nostavat esiin, että jo hankkeen luonteen vuoksi opiskelijoilta vaaditaan paljon.
– On hyvin haastavaa tulla vieraaseen maahan, ja siinä on aina se riski, ettei tule ymmärretyksi. Siitäkin syystä olemme ottaneet pienen määrän kansainvälisiä opiskelijoita, jotta heitä olisi helpompi auttaa. Tästä syystä on myös nimetty erillinen FF-yhteyshenkilöopettaja. Lukio on kuitenkin haastava koulu, ihan kaikille opiskelijoille, Järvelä taustoittaa.
Opettajat kertovat auttaneensa kansainvälisiä opiskelijoita myös vapaa-ajan käytännön asioissa, kuten asunnon hankinnassa tai puhelinasioissa.
– Olemme lisäksi pyrkineet ohjaamaan heitä erilaisten harrastusten pariin. Kunnan nuoristotyö on mukana ollut sopeutumisessa osaksi Teuvaa, olemme muun muassa yhdessä käyneet klubilla. Se, että miten nuoret saadaan kohtaamaan, on kysymys ihan kaikkien opiskelijoiden kohdalla, muidenkin kuin kansainvälisten.
FF-opiskelijat muuttivat ensin asuntolatyyppisen ja edullisen asumisen perässä Norinkylään, mutta Viitanen kertoo lukion avustaneen tarvittaessa keskustaan muutossa. Osa asustelee mielellään Norinkylässäkin.
Mitä tulee opintoihin, niidenkin edistymistä seurataan.
– Koteihin pidetään yhteyttä, he saavat esimerkiksi seuraamisraportit, joissa tulee ilmi opintojen tilanne, Viitanen valottaa.
Teuvan lukio kommentoi, että he uskovat kaikkiin opiskelijoihinsa eivätkä ole erityisen huolissaan kansainvälisten opiskelijoiden koulumenestyksen suhteen.
– Opiskelijoilla on oma vastuu opinnoista, ja jos apua tarvitsee, niin sitä täytyy osata myös itse pyytää, kommentoi puolestaan Järvelä.
He kertovat, että tavoitteena on tutkinnon saaminen, suomalaiseen korkeakouluun pääsy ja mahdollisesti myös työllistyminen Suomessa. Kielen osaaminen on tietenkin ensiarvoisen tärkeää.
– Rekryissä olemme arvioineet kielitaidon, ja kaikilla, jotka olemme kouluun ottaneet, olemme todenneet olevan edellytykset oppia kieli. Toisaalta olemme myös käännyttäneet sellaisia opiskelijoita, joiden kielitaito ei ole ollut riittävä. Emme myöskään ota Teuvan lukioon liian nuoria opiskelijoita.
Viitanen ja Järvelä myös muistuttavat, että Teuvan lukio on suomenkielinen koulu.
– Totta kai sitä kieltä silloin on. Me olemme sitoutuneet siihen suomen kieleen, ja se ohje on myös tullut FF:n suunnasta, että suomea käytetään. Mutta kyllä englantiakin on käytetty tarvittaessa.
Tutustuminen muihin on erilaista, kun kieltä vielä opettelee. Viitanen ja Järvelä painottavat kielen käyttämisen olevan eriarvoisen tärkeää sen oppimiseksi.
– Eihän me tietenkään kontrolloida sitä, miten nuoret keskenään puhuvat, mutta jos suomea ei käytä luokkahuoneen ulkopuolella, mikään määrä S2-tunteja ei riitä siihen, että kieltä oppisi sillä tahdilla, millä sitä pitäisi lukiolaisena oppia. On tahmaista ja hidasta keskustella suomeksi, kun oma kielitaito tai keskustelukumppanin kielitaito on vasta kehittyvä. Keskustelu on silloin hidasta, tapahtuu väärinymmärryksiä ja sanoja pitää välillä selittää, ja kaikki tämä voi aiheuttaa hankalia tunteita. Uuden opettelu vaatii tietenkin sinnikkyyttä ja hankaluuden sietämistä.
Miten koette yhteistyön Finest Futuren kanssa sujuneen?
– FF viestii säännöllisesti, heidän yhteyshenkilönsä on käynytkin täällä muutaman kerran. Yhteistyö on sujunut hyvin, summaa Viitanen.
Oletteko olleet yhteydessä muihin FF-kouluihin?
– Omien verkostojen kautta käymme säännöllisesti keskustelua. Olemme osallistuneet työpajoihin, joissa on käsitelty, miten tukea kv-opiskelijoita. Koulumme FF-yhteyshenkilö Leila Aura on ollut mukana koulutusseminaarissa.
Hankkeen tulevaisuus tällä hetkellä on jokseenkin epävarma. Esimerkiksi EU:n ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden korkeakoulun lukukausimaksut saattavat vaikuttaa hankkeen toimintaan. Siihen eivät tietenkään lukiot voi vaikuttaa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide