Teuvan paloasemalla on tänä vuonna ollut jutun kirjoittamishetkellä 71 tehtävää, mikä on huomattavasti vähemmän kuin edeltävinä vuosina. Vt palomies Tomi Rintamäki (vas.) ja ryhmänjohtaja Arto Korpela kertovat, että syitä on monia.
Henry Aho
Teuvan paloasema 43:lla on kolme päätoimista työntekijää ja loput ovat vapaaehtoisia sammutusmiehiä ja -naisia. Keskimäärin hälytystehtäviin osallistuu hiukan yli kymmenen henkeä. Tämän vuoden aikana pelastustehtäviä on ollut historiallisen vähän, mikä johtuu useasta tekijästä.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Henry Aho
TEUVA Pelastustoimen hälytysten määrä laski merkittävästi vuonna 2024 verrattuna edelliseen vuoteen. Lasku johtui ensisijaisesti marraskuussa 2023 uudistetusta valtakunnallisesta ensihoidon tehtävien käsittelyohjeesta, jonka tavoitteena oli antaa apua tarkoituksenmukaisemmin jo alkuvaiheessa. Tämän seurauksena sekä kokonaistehtävien että kiiretehtävien määrä väheni heti vuoden 2024 alusta lähtien.
– Meillä vuosi 2024 oli hyvin samankaltainen kuin edellinenkin. Tämä vuosi sitten taas on ollut tavanomaista rauhallisempi, Teuvan paloaseman ryhmänjohtaja Arto Korpela kertoo.
Muutama viikko sitten pidetyssä tiedotustilaisuudessa Harri Setälä kertoi, että kuluva vuosi on ollut koko Etelä-Pohjanmaan alueella historian hiljaisin vuosi hälytystehtävillä mitattuna.
– Luulisin, että se on kokonaisuuksien summa. On ollut hiljainen vuosi onnettomuuksien osalta ja esimerkiksi sääolot ovat vaikuttaneet tehtävien määrään. Kesäkuu oli suhteellisen viileä ja sateinen. Se varmasti vähensi maastopaloja, vaikka heinäkuu kuuma olikin, vt palomies Tomi Rintamäki tuumaa.
Metsä- ja nevapalojen lisäksi palokuntaa työllistävät myös isot myrskyt.
– Yleensä sellaisia isoja myrskyjä sattuu kerran kaksi vuodessa. Ne aiheuttavat helposti kymmenenkin keikkaa yhden myrskyn aikana. Nyt tänä vuonna tällaisia myrskyjä ei ole ollut, ja se tekee heti ison prosentuaalisen laskun tehtävämäärissä, Rintamäki jatkaa.
Vuonna 2023 Teuvan paloasemalla oli Pronto-onnettomuustilastojärjestelmän mukaan 140 tehtävää. Viime vuonna tehtäviä oli 129, ja tänä vuonna jutun kirjoittamisen hetkellä niitä on ollut 71.
– Yksi tehtävämäärää vähentävä tekijä on turvetuotannon merkittävä alasajo, mutta yksittäisten kuntien kohdalla vähentävä vaikutus näyttäytyy hieman erilaisina. Tyypillisiä työllistäjiä ovat olleet erityisesti aumapalot, mutta jonkin verran myös kentällä noston aikana syttyneitä paloja sekä työkoneiden ja turverekkojen paloja. Tämä yksittäinen tekijä ei kuitenkaan selitä myös muiden onnettomuustehtävien vähenemistä, Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen palopäällikkö Juha Turkulainen valaisee.
– Tilastoinnissa kannattaa huomioida se, että tilastointi listaa vain Teuvalle tulleet hälytykset, mutta ei asemalta naapurikuntiin annettua apua. Niiden määrä vaihtelee vuosittain, mutta määrä ei ole kovin suuri, arvioisin noin 5–10, Turkulainen tarkentaa.
Hätäkeskuslaitoksen ensihoidon tehtävänkäsittelyohje uudistui siis marraskuun 2023 lopulla. Ohjeen tavoitteena oli, että ensihoidolle välitettävä tehtävä vastaa aitoa tarvetta. Siinä missä aiemmin painotettiin nopeutta, painotettiin osuvuutta. Uudistus näkyi voimakkaampana ohjauksena omatoimiseen hoitoon hakeutumisessa sen sijaan, että lähtökohtana olisi aina ensihoidolle välitettävä tehtävä.
– Tämän johdosta paljon esimerkiksi pieniä kolaritilanteita on jäänyt pois, Korpela toteaa.
Nykyään siis hätäkeskuksessa selvitetään paremmin, mitä on tapahtunut, eikä heti lähetetä koko palokuntaa paikalle.
– Pidän tätä hyvänä asiana, sillä on turhauttavaa mennä esimerkiksi pienelle kolaripaikalle pelkästään toteamaan, ettei meitä tarvita. Se paikalle menevä yksikkö on aina kuitenkin poissa jostain muusta mahdollisesta tehtävästä, Korpela tietää.
Vuosien mittaan myös yritysten suojeluohjeet ovat parantuneet ja muuttuneet tiukemmiksi.
– Mahdollisiin tilanteisiin osataan varautua paremmin ja ennaltaehkäistä niitä. Lisäksi vakuutusyhtiöt ovat tiukentaneet toimintaansa, joten sitäkin kautta tilanne on parantunut, Korpela sanoo.
Vuonna 2023 Teuvan paloasema siirtyi muiden Etelä-Pohjanmaan paloasemien lailla Seinäjoen aluelaitoksen alta hyvinvointialueen alle.
– Kansalaisille muutos ei varmaankaan näy mitenkään, kuten se ei oikein näy omankaan työn kohdalla, Rintamäki toteaa.
– Suurin ongelma tässä on se, että me olemme erittäin pieni siivu erittäin suuressa kokonaisuudessa. Toisin sanoen meitä ei käsitellä isona asiana hallituksessa tai valtuustossa, mutta meillä on iso määrä vastuuta, kuten varautuminen sekä hälytys- ja pelastustoiminta, Korpela jatkaa.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella pelastustoimen toimialuejohtajana toimii pelastusjohtaja Harri Setälä.
– Häntä ei voi liikaa kehua. Harrilla on hyvät suhteet muihin toimijoihin ja paljon tietoa alasta. Hän on ”yksi meistä” ja pitää koko alueen paloasemien puolia, Korpela kehuu.
Mahdolliset ongelmat juontavat alkunsa rahasta.
– Nyt kun rahat ovat loppu, olemme samalla säästölistalla. Tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaalla on vähän yli 30 paloasemaa, jossa on ympäri vuorokauden vähintään yksi mies päivystämässä. Nyt jos aletaan säästää palkkakustannuksista vähentämällä miehiä, se ei ole kovin iso säästö, mutta mitä se maksaa apua tarvitsevalle, jos vasteaika nousee kymmeniin minuutteihin? Korpela tuumaa.
– Pelastusala olisi hyvä pitää tulevaisuudessakin paikallispalveluna, Rintamäki tokaisee.
Pelastusalalla onkin ollut toiveena, että ala siirtyisi hyvinvointialueilta valtion alle. Esimerkiksi alan ohjeistus tulee jo nyt sisäministeriöltä.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Teuvan paloasemalla on tänä vuonna ollut jutun kirjoittamishetkellä 71 tehtävää, mikä on huomattavasti vähemmän kuin edeltävinä vuosina. Vt palomies Tomi Rintamäki (vas.) ja ryhmänjohtaja Arto Korpela kertovat, että syitä on monia.
Henry Aho
Teuvan paloasema 43:lla on kolme päätoimista työntekijää ja loput ovat vapaaehtoisia sammutusmiehiä ja -naisia. Keskimäärin hälytystehtäviin osallistuu hiukan yli kymmenen henkeä. Tämän vuoden aikana pelastustehtäviä on ollut historiallisen vähän, mikä johtuu useasta tekijästä.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista