Baikal tarjosi intiimin illan

Henry Aho

PARRA Baikal on perustettu vuonna 2020. Herrasmiesrokkia soittava yhtye tuo kappaleissaan esiin toistensa vastakohtia muistuttavia, mutta rinnakkain vaikuttavia, aavistuksen makaaberejakin äärilaitoja. Musiikillisesti Baikal seuraa suomalaisten melankolisten ja mollivoittoisten bändien linjaa, omasta näkökulmastaan.

– Hiukan jännittää tässä vaiheessa, hyvällä tavalla, yhtyeen rumpali Juho Rintarunsala toteaa ennen keikkaa.

Rintarunsala on Baikalin selkäranka. Hän on sanoittanut jokaisen esikoislevyn kappaleen. Baikalin lisäksi hän on sanoittanut kappaleita muun muassa Pate Mustajärvelle, Bablolle ja Antti Railiolle.

Baikalin keulakuva on teuvalaislähtöinen, Kauhajoella asuva Sami Leppälä.

– Jotain olisi tehty väärin, jos ei yhtään jännittäisi.

Edellä mainittujen lisäksi Baikalin kokoonpanoon kuuluu kitaristi Ville kiviharju, basisti Kristian Niemi sekä laihialainen kosketinsoittaja Marko Lapiolahti, jonka studiolla tuore levy äänitettiin.

– Levy äänitettiin neljässä sessiossa. Koko poppoo osallistui, mutta langat olivat minun käsissäni. Jonkun täytyy aina johtaa hommaa, Lapiolahti naurahtaa.

Ennen varsinaista keikkaa oli kutsuvierastilaisuus, jonne saapui soittajien perhettä, paikallisia musiikkivaikuttajia sekä muita, jotka ovat kulkeneet mukana Baikalin rinnalla tavalla tai toisella. Kutsuvieraat saivat kuulla muutaman akustisen kappaleen Leppälän, Kiviharjun ja Lapiolahden esittämänä. Tarjolla oli myös kakkua ja kahvia.

– Esikoisalbumin teemana on kaipuu toivonkipinällä ja boheemilla rakkaudella höystettynä, Rintarunsala valaisee.

Lauluja varjojen valosta -albumi julkaistiin ainoastaan suoratoistopalveluissa.

– Ainakaan tässä vaiheessa emme tehneet fyysistä levyä, Niemi toteaa.

Levyn kappaleista yhdeksän on ilmestynyt aiemmin sinkkuina. Silti kokopitkä levy on Baikalille tärkeä virstanpylväs.

– Levy on kokonaisuus. Kappaleiden järjestystä mietittiin tarkkaan koko porukan voimin siten, että ne muodostavat kokonaisen draamankaaren. Tämä kaari erottaa sinkut ja kokopitkän levyn toisistaan. Niputtaminen yhteen tuo biiseille oikeutta ja levy on ehjä kokonaisuus, Rintarunsala toteaa.

Paikkana Kahvila-Ravintola Tiera on melko pieni, mutta erittäin tunnelmallinen. Se sopii mainiosti pienimuotoisten intiimien klubikeikkojen paikaksi.

– Tämä on komea paikka, sellainen olohuoneen oloinen. Baikal on enemmin nimenomaan klubibändi, ei niinkään festarilavabändi, Leppälä toteaa.

Illan aikana Baikal soitti tuoreen albumin läpi. Mukana oli myös Marjaana Mäki-ontto, joka lauloi Leppälän kanssa kolmessa kappaleessa, kuten levylläkin. Yleisö otti yhtyeen lämpimästi vastaan. Etenkin Kiviharjun taidokas kitaransoitto sai aikaan raikuvia aplodeja.

– Jos joku esikuva pitää sanoa, niin Jeff Beck voisi olla sellainen, Kiviharju miettii.

Keikka kesti reilun tunnin verran ja tupa oli täynnä yleisöä. Tierassa ei nähty lavanedusriehuntaa, vaan yleisö istui pöytien ääressä kuuntelemassa ja nauttimassa musiikista, mikä sopiikin hyvin herrasmiesrokin tunnelmaan.

Keikan jälkeen soittajien tunnelmat olivat hikiset, mutta onnelliset.

– Mahtava elämys. Keikka meni jopa yli odotusten, Rintarunsala hymyilee.

– Yleisöltä oli tosi hieno vastaanotto, Leppälä kiittää.

Nyt Baikalin esikoislevy on saatu uunista ulos. Kovin pitkää lepotaukoa ei kuitenkaan soittajille ole luvassa.

– Näillä näkymin kesällä tehdään neljä keikkaa. Saattaa niitä tulla vielä lisääkin, Niemi kertoo.

Entä musiikki. Onko lähiaikoina tulossa uusia biisejä?

– Materiaalia olisi kasassa jo toiseenkin levyyn, mutta kappaleet vaativat vielä harjoittelua. Toinen levy ilmestyy kyllä sitten aikanaan, Rintarunsala lupaa.

ARVOSTELU

Henry Aho

Moni teuvalainen on odottanut Baikal-yhtyeen esikoislevyä kuin kuuta nousevaa. Levyä valmisteltiin kauan, kaksi ja puoli vuotta. Nyt pitkäsoitto Lauluja varjojen valosta on viimein nähnyt päivänvalon. Toimitus kuunteli levyn läpi maallikon korvin.

Levyn avausraita Ainoani on melko perinteinen rock-ralli. Jo alku lupaa, että tulossa on levyllinen melankolista, mollivoittoista musiikkia. Ville Kiviharjun kitarasoundi luo kauniin pohjan kappaleelle. Seuraava kappale Tuulen lapsi muuttaa tunnelman vähän iloisempaan suuntaan, tai niin ainakin voisi alun perusteella luulla. Lähteminen, paluu sekä kaiho ja kaipaus takaisin ovat levyn teemoja, ja sen kuulee myös levyn kakkosraidalla, kun kappale etenee.

Levyn kolmas kappale Huojuvat kunnaat on malliesimerkki suomalaisesta kitararokista. Laulaja Leppälän matala ääni sopii kuin se kuuluisa nyrkki silmään Kiviharjun kitaran kirkkaaseen ääneen. Tässä kappaleessa Leppälä vaihtaa myös äänialaa, mikä on virkistävää. Selvää on, että Leppälä on kotonaan laulaessaan nimenomaan matalalta. Korkeammalle siirtyminenkin onnistuu, mutta omaan korvaani ei aivan puhtaasti. Leppälä itse kertoo, että ei ole koskaan ottanut laulutunteja. Olisi mielenkiintoista kuulla miten laulutunnit vaikuttaisivat hänen äänialaansa.

Kappale Kuu ei lepää on levyn neljäs raita. Leppälän lisäksi kappaleessa taustalla laulaa Marjaana Mäki-ontto. Naisääni tuo mukavasti kontrastia, mutta se saisi kuulua hiukan kovempaa. Se tahtoo jäädä hiukan Leppälän äänen alle. Yhteistyö kuitenkin toimii ja kappale on yksi levyn parhaimmista.

Viides kappale Armaani jatkaa samaa melankolista linjaa. Surumielinen musiikki toimii suomalaiseen kuulijaan. Kuudes kappale Sua vahvemmin tuo mieleen Agents-yhtyeen. Luultavasti se on myös yksi Baikalin esikuvista, sillä sen verran kitaravetoista heidän musiikkinsa on. Kappale tuntuu menevän alkupuolen kappaleista eniten iskelmän puolelle. Tämä ei ole moite. Seuraava, seitsemäs, raita Ihmeiden aika eroaa hiukan muista, sillä sävelkulku kuulostaa maallikon korvaan monimutkaisemmalta. Tämä on kappale, joka ei mielestäni yllä aivan levyn muiden kappaleiden tasolle.

Kahdeksannen kappaleen Kurganin kellot sävellys on Kiviharjun käsialaa. Tämän huomaa, sillä kappale kuulostaa hiukan erilaiselta kuin aiemmat.

Yhdeksäs, Kevätvalon paimen, palaa Baikalin juuriin, kitaravoittoiseen soundiin matalalta kulkevalla laululla vahvistettuna. Tämä tuntuu olevan Baikalin musiikin kulmakivi ja he tekevät sen hyvin. Tässä laulussa mukana on jälleen naislaulaja, Niina Tamsi. Täytyy myöntää, että en kuulut häntä ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kuuntelin levyä kannettavalla tietokoneella, joten äänentoisto ei ollut paras mahdollinen. Silti, on harmi, että hänen ääntään ei ole nostettu enempää esiin. Sama tyyli jatkuu kappaleessa Hiljaa liikkuu, jossa mukana on Mäki-ontto. Tällä kertaa ääni kuuluu selvästi, sillä hän laulaa välillä yksinkin. Yösydän, levyn 11. biisi jatkaa vahvaa rock-poljentoa.

Levyn toiseksi viimeinen kappale Jäämeren syvyyksiin kuuluu niin ikään levyn parhaisiin. Naisäänenä taustalla kuullaan kolmannen kerran Mäki-onttoa, tosin jälleen turhan hiljaisesti. Kiviharjun akustinen soolo sopii hienosti kauniiseen tunnelmaan. Levyn päättää kappale Lena. Se eroaa kaikista muista levyn kappaleista tyylillään. Jostain mieleen nousee jopa 1970-luvun suuruudet, Purple, Zeppelin jne… Sävel on Kiviharjun käsialaa. Lena on kuin tehty keikkalavoille, sillä kappaleessa on jammailukohtia, joita voi halutessaan venyttää minuuttien mittaisiksi soolorevittelyiksi. Tässä kappaleessa etenkin Kiviharjun ja Niemen soittotaidot pääsevät hienosti esille.

Kaiken kaikkiaan Baikalin esikoislevy on erittäin vahva kokonaisuus. Huomaa, että se on tehty harkiten ja miettien huolella kappaleita sekä niiden järjestystä. Lisäksi minulle tuli levyä kuunnellessa tunne, että soittajat, etenkin Kiviharju ja Niemi ovat kehittyneet muusikoina melkoisesti sen vajaan kolmen vuoden aikana, joka levyn tekemiseen on mennyt. Teuvalaiset voivat olla ylpeitä jälleen yhdestä vahvasta bändistä.

Kokonaisuutta kuunnellessani itselleni tulee mieleen kesäinen aamuyö ja pieni mutkainen asfalttitie usvaisten peltojen keskellä. Autossa mies ajamassa ikävöiden kohti kotia oltuaan ehkä muutaman viikon pahoilla teillä. Ikkuna on puoliksi auki, savuke rattia pitelevän käden sormien välissä. Aurinko juuri nousemassa horisontissa, autoradiosta soi Baikalin surumielinen sävel ja poskelle yrittää vierähtää miehille aina niin nolostuttavan kaunis pieni kyynel.