A-
A+
Elonkerjuun kokoonpano uudistuu, kun Juha Lagström tekee comebackin yhtyeen solistiksi. Kuva on Kaarihovilta kesäkuulta 2018. Lavalla Osku Ketola, Antero Naali ja Simo Ralli.
Arkisto / Juhani Pajunen
TEUVA Elonkerjuu uudistuu ja jatkaa toimintaansa. Juha Lagström palaa yhtyeen solistiksi. Yhtyeeltä ilmestyy uusi single lokakuun alussa.
– Elonkerjuu on ottanut uransa aikana useita iskuja vastaan ja on aina päätynyt lopulta tukevasti jaloilleen. Niin se tekee nytkin, todetaan yhtyeen tämänpäiväisessä Facebook-päivityksessä.
Jatkossa keikoilla esiintyvät seitsemän vuotta kokoonpanossa ollut solisti ja viulisti Osku Ketola, paluun tekevä solisti Juha Lagström, kitaristeina toimivat Simo Ralli sekä Lenni Paarma, joka siirtyy rumpujen takaa kitaran varteen.
– Jouduimme Elonkerjuuna taas kerran ison ja ylitsepääsemättömän vuoren juurelle, kun rakas basistimme Antero Naali menehtyi viime vuoden lopulla lyhyen sairauden murtamana. Antero halusi, että Elonkerjuun saaga jatkuisi, vaan emme oikein tienneet kuinka, koska Anteron bändille antama kemia, henki ja tietysti soitto oli korvaamatonta. Nauroimme Lennin kanssa, että laulajiakin on helpompi löytää kuin uusi Antero. Tilanne oli vaikea, halu jatkaa oli kova, mutta miten ja kuinka? Elämä on kuitenkin onneksi ihmeellistä, kertoo Simo Ralli yhtyeen Facebook-päivityksessä.
Ralli ja Elonkerjuun edellinen laulaja Lagström oli kutsuttu fanin juhliin soittamaan. Keikkaa suunnitellessa ideapallo lähti vyörymään, ja miehet pohtivat, josko esiintymispyynnöstä tulisikin Elonkerjuun uusi siemen niin, että tuttu solisti Lagström astuisi takaisin yhtyeen riveihin.
– Soittaessani Lennille hän kertoi tuumanneensa aivan samaa ja ehdotti, että siirtyisi itsekin rummuista keuloille, koska ei halua soittaa rumpuja ilman Anteroa. Rytmiryhmässä voisi olla tuttuja ammattimuusikoita Etelä-Pohjanmaalta. Osku oli heti juonessa mukana ja tämä ajatus innosti koko bändiä älyttömästi, Ralli sanoo.
Ensimmäinen uuden Elonkerjuun bändileiri pidettiin Paarman mökillä Vaasassa kesäkuussa.
– Olemme olleet monesti uuden äärellä. Ilo, halu ja tahto viihdyttää ja esiintyä ja tehdä meidän näköisiämme, kansaan meneviä lauluja on edelleen olemassa. On hienoa huomata, että orkesterimme on sinnikäs. Jos kysytte miksi, vastaamme edesmenneen veljemme Anteron sanoin: Tämä on vaan niin hienoa hommaa! Simo Ralli toteaa Facebook-päivityksessä.
Elonkerjuun uusi single Sydän märkenöö julkaistaan 4. lokakuuta.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria