Hemminki maalaa siveltimellä ja sanoilla

Henry Aho

HENKILÖ Tejuka-lehden Henkilö -juttusarja pureutuu teuvalaisuuden ytimeen. Henkilö on joko täällä syntynyt ja osan elämäänsä viettänyt tai edelleen Teuvalla asuva. Miltä meno Teuvalla nykyisin näyttää? Antaako omat juuret ja niiden tunteminen ihmiselle lisävoimia?

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

– Olen Panu Hemminki, 51-vuotias ja asun Lapualla. Ammatiltani olen yrittäjä ja taiteilija. Minulla on vaimo sekä kolme aikuista poikaa edellisestä liitosta.

Vietit lapsuuden ja nuoruuden Teuvalla. Millaiset eväät ne sinulle antoivat?

– Se antoi rikkaat eväät. Minähän muutin Teuvalle vasta vähän ennen lukioikää, joten lapsuuteni vietin Ylihärmässä. Kauppilassa oli hyvä nuoren miehen asua. Se oli sellaista rauhallista aikaa.

Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?

– Varmaan joku sellainen, missä olen vanhempieni ja kissan kanssa ulkona kauniina kesäpäivänä. Paljon on myös muistoja mökiltä, joka on Kristiinankaupungin Skaftungissa.

Millaiset siteet sinulla on Teuvalla, ja kuinka usein käyt täällä?

– Pidän Teuvaa erittäin tärkeänä paikkana. Sydämessäni koen yhä olevani Teuvalainen. Kesällä tulee käytyä useammin kuin talvella. Käyn vierailemassa vanhempieni luona ja Ars Nova Botnica -taidenäyttely on jokakesäinen pysähdyspaikka, oli siellä omia teoksia tai ei. Nyt tänä kesänä aion jälleen tuoda näyttelyyn omia maalauksia.

Mikä paikka Teuvalla on sinulle rakkain?

– Parra tulee ensimmäisenä mieleen. Siellä olimme paljon lasten kanssa, kun he olivat pieniä.

Mikä sinussa on parasta?

– Sanoisin, että luovuus ja idearikkaus.

Mistä saat palautetta?

– Olen tunneimpulsiivinen ihminen. Joskus se on ihanaa ja joskus kamalaa.

Kerro joku sellainen asia, minkä vain harva sinusta tietää?

– Minulla on aika paljon erikoisia ajatuksia, joista ei ole tullut puhuttua. Sanotaanko vaikka näin, että ajattelen todellisuudesta, Jumaluudesta ja ihmisyydestä hiukan samalla tavalla kuin rationalisti filosofi Baruch Spinoza.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

– En ole oikein koskaan töissä, vaan elän omaa elämäntapaani. Työ ja harrastus ovat samoja asioita. Liikuntaa harrastan, eli hölkkäilen ympäri Lapuaa.

Milloin itkit viimeksi?

– Surujahan välillä elämässä tulee ja sureminen on tärkeä taito. Varmaan joskus viime vuonna, kun oli sellaisia tilanteita.

Jos voisit muuttaa itsessäsi yhden asian, mikä se olisi?

– Muuttaisin ikääni nuoremmaksi. Kun saisikin olla vaikka 30-vuotias tällä viisaudella ja kokemuksella. Minulla oli aika paha viidenkympin kriisi, mutta se on nyt rauhoittumaan päin.

Mikä on lempikirosanasi ja kiroiletko paljon?

– Aina välillä tulee päästeltyä. Varmaan sana helvetti. Aina silloin kiroilen, kun ottaa kipeää ja yleensä aina silloin ottaa kipeää, kun yritän rakentaa tai korjata jotain.

Kenet haluaisit tavata?

– Paljon olisi esikuvia ja kiinnostavia tyyppejä. Ehkä vastaan tähän René Magritten. Hän oli belgialainen surrealistinen taidemaalari.

Milloin kävit viimeksi kirkossa?

– Laskiaistiistaina Lapuan Tuomiokirkossa. Olen kyllä uskonnollinen ihminen, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Mikä on ikimuistoisin asia, jota sinulle on koskaan tapahtunut?

– Lasten syntymät, sillä siitä alkoi uusi vaihe elämässä. Toinen juttu on oma syntymä. Se ei mennyt aivan kuin oppikirjassa, joten se on jo paljon kun siitä selvisi hengissä.

Voisitko muuttaa takaisin Teuvalle?

– Kyllä, miksei sitä voisi muuttaakin.

Tejukan kysymyksiin tällä kertaa vastasi useimmille teuvalaisille tuttu Panu Hemminki. Hänet tunnetaan etenkin taidemaalarina.

– Ala-asteen opettaja moitti minua minun käsialastani. Siitä tuli usein sanomista. Sitten kun oli kuvaamataitoa, hän sanoi, että osaa Hemminki edes piirtää. Olen aina pitänyt piirtämisestä, jo ennen kouluikääkin.

Maalaustyylisuuntia on monenlaisia. Hemminkiä puhuttelee etenkin surrealismi.

– Olen vitsillä sanonut, että kun Dali kuoli, minä tulin tilalle. Sillä lailla se pitää paikkansa, että opettaja näytti lukiossa diakuvia kuvia Dalin töistä ja silloin tajusin, että on olemassa muutakin taidetta kuin pohjalaistalot ja peltomaisemat. Surrealismissa minua kiinnostavat vahvat symbolit, jotka saavat tunteet liikkeelle. Surrealismissa kuvataan jotain suurempaa todellisuutta kuin se, mikä on näkyvää.

Kuten taide aina, on surrealismi aika vaikeaa pukea sanoiksi.

– Siinä kuvataan sisäistä todellisuutta. Sitä, miten mielikuvitus ja todellisuus yhdistyvät. Yritetään luoda uusi katsontakulma todellisuuteen, että näkisi syvemmälle, Hemminki kertoo.

Surrealismi on siis Hemmingin mielityyli, mutta hän on maalannut toki muutakin.

– Paljon teen myös tilaustöitä. Se on oikeastaan aina ollut se toinen puoli taiteessani. Pelkkää surrealismia maalaamalla olisi nähty nälkää.

Nykyisin Hemminkin tekniikka on akryylimaalaus, sillä se kuivuu paljon nopeammin kuin öljyvärit. Kovin paljoa hän ei ole taidetta opiskellut.

– Vuoden verran olin lukion jälkeen Kauhajoen Evankelistisessa Opistossa taidelinjalla.

Hemmingillä on kaksi nuorempaa siskoa.

Kulkeeko taiteellisuus suvussa?

– En ainakaan ole nähnyt siskoilta mitään piirustuksia tai maalauksia. Äiti on joskus maalannut kansalaisopistossa ja isä on ammatiltaan insinööri, joten kyllä hän piirtää osaa.

Hemminki laajensi taidettaan maalaamisesta kirjallisuuteen, kun häneltä ilmestyi vuoden alussa esikoisromaani Vapaus on linnun väri. Kirjan on kustantanut Momentum kirjat.

– Pitkään on ollut haave, että kirjoitan kirjan. Ehkä noin puolet elämästäni olen siitä unelmoinut. Tein päätöksen, että kun 50 tulee mittariin, täytyy jotain olla tehtynä. Aloin sitten kirjoittaa teosta ennen korona-aikaa.

Kirjoittaminen on yksinäistä työtä, mutta siihen voi saada vertaistukea.

– Käyn luovan kirjoittamisen piirissä Lapualla. Piiriä vetää kirjailija Jussi Matilainen ja kirjoittajia piirissä on noin 15 henkeä. Tapaamisten alussa Jussi saattaa antaa jonkin aiheen, josta sitten kirjoitetaan varttitunnin ja luetaan teksti muille. Muut antavat palautetta. Se on erittäin palkitsevaa ja opettavaa, kun saa heti palautteen. Jussi oli myös tärkeänä apuna minulla romaanin kirjoittamisessa. Hän auttoi ja neuvoi paljon.

Romaani ei ollut ensimmäinen muoto, joka Hemmingillä oli mielessä kirjaa tehdessään.

– Ensin ajattelin tehdä novellikokoelman, mutta sitten tämä yksi tarina valtasi mieleni niin vahvasti, että se piti kirjoittaa.

Tyyliltään Vapaus on linnun väri on fantasiaa, ikään kuin aikuisten satu. Kirja sekoittaa tarinaa, faktaa luonnontiedettä ja psykologiaa.

– Jos vertaisin romaania johonkin, niin ehkä se on saanut hiukan vaikutteita Orwellin eläinten vallankumouksesta. Kirjani poikkeaa hiukan tavanomaisesta romaanista.

Kirjassa on myös kuvitus, joka on luonnollisesti lähtöisin Hemmingin siveltimestä.

Ammatikseen Hemminki tekee tällä hetkellä terapeutin töitä.

– Opiskelen samalla psykoterapeutiksi, mutta jo nyt teen terapeutin töitä. Työni on erittäin mielenkiintoista. Siinä näkee ihmisen tunnepuolen kauneuden ja traagisuuden.

Kirjailija voi aina käyttää omaa elämäänsä hyväksi kirjoittamisessa, mutta siinä on omat vaaransa.

– Aika tarkasti pitää miettiä, että fiktioon ei livahda liiaksi todellisia asioita. Toki ammattini asioita pystyy käyttämään kirjoittamisessa hyväksi. Minulla onkin mietinnässä seuraavan tarinan aihe, joka voisi olla psykologinen trilleri, jossa pääosassa olisi terapeutti ja rikos, Hemminki tuumaa.

Kirjoittaminen on Hemmingille itselleen terapiaa.

– Se on niin erilaista kuin maalaaminen, että se tuo mukavaa vaihtelua luovuuteen.

Hemmingin on siis tarkoitus jatkaa luomista myös kirjoittamisen saralla.

– Hullaannuin kirjoittamiseen vasta aika myöhään, yliopistoaikoihin. Minulla on aina ollut vähän ongelmia oikeinkirjoituksessa, joten tietokoneet ovat auttaneet paljon. Fiktion lisäksi elämäkertakirjoittaminen kiinnostaa myös. Se vaan pitäisi keksiä, että miten saisi kirjoille laajemman yleisön. Se on vaan nykyisin niin vaikeaa, kun kirja-ala on muutenkin vaikeuksissa.

Terveisesi teuvalaisille lukijoille.

– Paljon kiitoksia kaikille kannustuksesta ja rohkaisusta, mitä sain Teuvalta taiteilijaurani alussa. Teuvalla oli hyvä kasvattaa kolme poikaa aikuisiksi.

Yksilö ja yhteiskunta sadun kehyksissä

Henry Aho

ARVOSTELU Panu Hemmingin esikoisteos Vapaus on linnun väri ei ole helppo kirja. Se on seikkailukertomus, aikuisten satu, faabeli, joka kertoo haastavan alun elämäänsä saaneesta kottaraisesta. Kirjan teemoina ovat muun muassa valinnanvapaus, kiintymys, selviytyminen sekä yhteys muihin. Ennen kaikkea kirja kertoo tarinan siitä, miten pienelläkin on suuri voima. Perustarina on vanha. Miten siitä kaikkein heikoimmasta kasvaa se kaikkein kaunein, urhein tai voimakkain, esimerkkinä vaikkapa satu Ruma ankanpoikanen.

Jo lähtökohtaisesti, kun on tiedossa, että tekijä on surrealismia maalaava taiteilija, joka toimii terapeuttina ja opiskelee psykoterapiaa, tietää, että tarinassa on melko varmasti paljon viittauksia ja piilomerkityksiä. Näin maallikkolukijana niitä menee varmasti aika paljon ymmärtämättä ohi, mutta kokeillaan. Jo aivan ensilehdiltä rivien välistä on halutessaan luettavissa intertekstuaalisuutta ja viittauksia kansalliseepos Kalevalaan. Samoin jo kirjan alussa käy selväksi, että tämä ei ole lastensatu. Sen verran rajuksi meno välillä yltyy. Tarinan edetessä viittauksia löytyy myös Raamattuun ja etenkin Orwellin Eläinten vallankumous -teokseen. Kirjassa käsitellään hyvin paljon äitisuhdetta, mikä psykoterapiaa opiskelevalle kirjailijalle sopiikin. Toinen vahva aihe, jota teoksessa sivutaan, on addiktio. Se, miten yksilön addiktio vaikuttaa häntä ympäröimään ryhmään ja ryhmän suhtautumiseen yksilöä kohtaan.

Luontaisten viettien ja vapaan tahdon ristiriita on teoksessa vahvasti läsnä. Kirjan maailma on kylmä paikka, jossa vallitsee vahvimman oikeus. Hemminki on selvästi perehtynyt Charles Darwinin oppeihin, maailmaan, jossa luonnonvalinta hallitsee kehitystä. Kuitenkin, aivan kuten elävässä elämässä, myös kirjassa on poikkeuksia, jotka vahvistavat säännöt. Lämpöä löytyy joskus, tosin aika harvoin, sieltä mistä sitä ei luulisi löytyvän. Hemminki käyttääkin tekstissään melkoisesti nippelitietoa esimerkiksi biologiasta. Mielestäni hiukan liikaakin, sillä välillä tulee tunne, että kirjailija yrittää päteä tiedoillaan. Tekstin soljuvuus on kokonaisuudessaan hyvää, mutta aina välillä lauserakenteet eivät toimi. Tämä on yleistä esikoiskirjailijalle, sillä romaanimitta on niin iso tekstikokonaisuus, että tällaisia lapsuksia jää väkisinkin mukaan, vaikka käsikirjoitus luetaan läpi kymmeniä kertoja niin tekijän kuin kustannustoimittajan toimesta.

Vapaus on linnun väri on faabeli, aikuisten satu joka kertoo ihmisistä, ihmisyydestä sekä yhteiskunnasta. Näin satujen kanssa on usein ollut. Moni saattaa kuvitella, että sadut ovat aina tehty lapsille, mutta alun perin näin ei ollut. Sadut olivat nimenomaan aikuisille tarkoitettuja tarinoita, joissa usein vakavat ja kipeät aiheet verhottiin lapsenomaisiin kehyksiin. Juuri näin Hemminki esikoisessaan tekee ja varsin taitavasti. Kuten saduissa aina, myös tähän tarinaan on kätkettynä opetus. Mikä? Sen saa kukin itse löytää.

Arvosana: * * *