Suolaisten vesien Indiana Jones

Henry Aho

TEUVA Tejuka-lehden Henkilö-juttusarja pureutuu teuvalaisuuden ytimeen. Henkilö on joko täällä syntynyt ja osan elämäänsä viettänyt, tai edelleen Teuvalla asuva. Miltä meno Teuvalla nykyisin näyttää? Antaako omat juuret ja niiden tunteminen ihmiselle lisävoimia?

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

– Olen Otto Latva. Lähtöisin Teuvan Kirkonkylältä. Kävin Kristiinankaupungissa syntymässä 24. tammikuuta vuonna 1985. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Koulutukseltani olen filosofian tohtori ja dosentti. Ammatiltani olen Turun yliopiston Porin yksikön kulttuuriperinnön tutkimuksen lehtori. Opetan muutamia kursseja ja teen omaa tutkimusta.

Vietit lapsuuden Teuvalla. Millaiset eväät ne sinulle antoivat?

– Antoi aika isot eväät. Isän ja äidin sekä suvun vaikutukset ovat antaneet hyvät lähtökohdat elämään. Kotona ja esimerkiksi isän sisarusten luona oli aina paljon kirjoja, joten olen lukenut paljon aivan pienestä saakka.

Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?

– Varhaiset muistot voivat olla myös harhoja, esimerkiksi valokuvista kehitettyjä muistoja. Minulla on muutama muisto neuvolasta, mutta ne voivat olla tällaisia muistoja. Sen muistan, kun taloon tuotiin uusi pölynimuri ja pelkäsin sitä valtavasti.

Millaiset siteet sinulla on Teuvalla, ja kuinka usein käyt täällä?

– Vahvat siteet. Ennen tuli käytyä useammin, mutta isä menehtyi muutama vuosi sitten. Nykyisin käyn Teuvalla kerran vuodessa. Täällä on paljon sukua.

Mikä paikka Teuvalla on sinulle rakkain? Mistä on lämpimimmät muistot?

– Esimerkiksi tätini Marjut Mäntysaaren luota on lämpimimmät muistot. Olin siellä pienenä hoidossa. Myös Perälästä on paljon muistoja. Siellä asuu isäni suku ja myös setäni Ismo Latva. Tein Perälän asemasta myös Pro gradu -tutkielmani.

Mikä sinussa on parasta?

– Tämä on meille Latvoille vaarallinen kysymys, sillä olemme niin hyviä kehumaan itseämme. Ehkä jonkinlainen diplomaattisuus, sillä tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa. Lisäksi minulla on loputon tiedonhalu, jossa on myös miinuspuolensa.

Mistä saat palautetta?

– Tässä voisi mainita vaikka hajamielisyyden.

Kerro joku sellainen asia, minkä vain harva sinusta tietää?

– Olen avoin ihminen, joten monet tietää minun asioitani. Jos vaikka mokaan, niin kerron siitä kyllä muillekin. Yhtäkkiä en osaa keksiä tähän vastausta.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

– Luontokuvaan, lähinnä eläimiä. Lisäksi kirjoitan paljon, mutta se on lähinnä työtä.

Milloin itkit viimeksi?

– Varmaan katsoessani Yleltä jotain vanhaa ja hyvää elokuvaa, kun olin kuumetaudissa kesäkuun alussa.

Jos voisit muuttaa itsessäsi yhden asian, mikä se olisi?

– Skarpata muistiasioissa. Usein jää jotain huomaamatta. Siis nimenomaan vapaa-aikana, ei työelämässä.

Mikä on lempikirosanasi ja kiroiletko paljon?

– Helvetin helvetti. Helvetti nimenomaan kaksi kertaa putkeen, kuten Metsolan Erkilläkin oli tapana sanoa 1990-luvun ”Metsolat” tv-sarjassa.

Kenet haluaisit tavata?

– Näitä olisi aivan järkyttävä määrä jo työn ja sukututkimuksen puolesta. On niin paljon asioita, joita ei tiedä eikä voi enää kysyä. Yksi tällainen henkilö olisi oman isoisäni isä Oskari Latva Perälästä. Hän teki minua aina askarruttaneen luokkanousun 1900-luvun alussa. Olisi kiva tietää mitä kaikkea siinä oli takana.

Milloin kävit viimeksi kirkossa?

– Kesäkuun alussa Kreikassa kävin ortodoksikirkossa. Se oli enemmänkin turismia kuin hengellisyyttä.

Mikä on ikimuistoisin asia, jota sinulle on koskaan tapahtunut?

– Väitöskirja-aikana matkustin Yhdysvaltoihin. Bostonista Nantucketiin täytyi lentää pienellä kuusipaikkaisella koneella. Istuin lentäjän vieressä. Se oli hienoa, mutta samalla myös ahdistavaa.

Voisitko muuttaa takaisin Teuvalle?

– En usko. Olen niin kaupungistunut, tai olen ollut oikeastaan aina sellainen. Kaupungeissa on lyhyet välimatkat ja paljon palveluita.

Kuka oli lapsuudensankarisi?

– Ei kukaan yksittäinen, mutta ihailin paljon merirosvokapteeneita, vaikka he ovatkin aika rajuja tyyppejä.

Merirosvot sopivat hyvin kuvaan, sillä Latva tekee tälläkin hetkellä työtä meren, nimenomaan Itämeren, parissa.

– Tällä hetkellä minulla on kolme eri tutkimushanketta. Suurin niistä on Suomen Akatemian rahoittama hanke, jossa tutkimme ihmisten suhtautumista pitkällä aikavälillä Itämeren eliöihin ja kasveihin. Luonnontieteissä on tehty paljonkin tutkimuksia kadonneista lajeista sekä vieraslajeista. Luonnontieteillä ei kuitenkaan ole menetelmiä tutkia ihmisten suhtautumista näihin asioihin. Luontokadon estämiseksi on erittäin tärkeä tietää mitä ihmiset ajattelevat eri lajeista, Latva selvittää.

Hankkeen parissa työskentelee Latvan lisäksi viisi tutkijaa, hankkeen rahoitus on yli puoli miljoonaa euroa ja hanke kestää neljä vuotta.

Toinen käynnissä oleva iso hanke on nimeltään ”Fauna et Flora Fennica”, johon Kordelinin säätiö myönsi 280 tuhannen euron apurahan Suuret kulttuurihankkeet -rahoituksena.

– Kunnianhimoinen tavoitteemme on luoda historiallinen ja kulttuurinen kartasto Suomen maa- ja merialueilla elävien eläinten ja kasvien kannoissa tapahtuneista muutoksista. Luonnontieteet ovat kartoittaneet Suomen lajiston muutoksia systemaattisesti oikeastaan vasta 1970-luvulta alkaen. Tässä hankkeessa keräämme historioitsijoiden ja kulttuuri- sekä kielitieteilijöiden kanssa Suomen alueella asuneiden 1800-luvulta aina 1970-luvulle tekemiä luontohavaintoja, joiden pohjalta luomme levinneisyyskartat, Latva valaisee.

Hankkeiden loputtua Latva kokoaa niistä raportin, joka summaa hankkeen tavoitteet ja saavutukset.

Maallikolle tällaiset hankkeet kuulostavat melko monimutkaisilta ja sellaisia ne ovatkin.

– Suurin osa rahasta menee yliopistolle, itse en saa niistä oikeastaan yhtään Yliopisto maksaa niiden kautta tutkijoille palkkaa sekä apurahaa ja pieni osa niistä kompensoidaan palkassani. Nykyisin yliopistot pyörivät nimenomaan hankkeiden kautta, Latva toteaa.

Latva on myös tietokirjailija. Hän on kirjoittanut viisi kirjaa, joista ensimmäinen on nimeltään: Merihirviöt: merenneidosta mustekalaan.

Onko Itämeressä merihirviöitä?

– Vanhojen tekstien mukaan Itämeressä on ollut hirviöitä, mutta tuskin niitä enää on, Latva hymähtää.

Kirja oli tilaustyö Merikeskus Vellamon ”Merimonsterit”-näyttelyä varten ja sen kustansi John Nurmisen säätiö.

– Kirja oli helppo tehdä, sillä tunsin aiheen hyvin. Tein nimittäin väitöskirjani ihmisten ja mustekalojen välisistä suhteista, Latva kertoo.

Itämerta, merihirviöitä ja mustekaloja. Kuulostaa vähän seikkailuelokuvalta.

Oletko siis suolasten vesien Indiana Jones?

– Kai vähän niinkin voisi sanoa. Olen opiskellut arkeologiaakin jonkin verran. Oli hauska huomata, miten monet tulivat opiskelemaan arkeologiaa juuri Indiana Jones -elokuvien inspiroimana. Suomalainen arkeologia ei ole kuitenkaan aivan sellaista kuin niissä elokuvissa, Latva nauraa.  

Ajattelutyötä tekevän ihmisen on usein vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, jättää töitään työpaikalle.

– Välillä tulee tunne, että aivoissa on liikaa liikennettä ja päässä liikaa tietoa. Sen vuoksi pidemmät lomat tekevät hyvää, Latva myöntää.

Vaikka Latva on tohtorismies, ei peruskoulun päättötodistus antanut siihen kovin paljoa viitteitä.

– Todistuksen keskiarvo oli alle kasin. Olen hyvä esimerkki siitä, että numerot eivät aina kerro kaikkea. Lukioaikakin meni enemmän elämää eläessä kuin opiskellessa ja nykyisen yliopistojen todistusvalinnan pisteytysmallin mukaan en varmasti olisi edes päässyt yliopistoon, Latva paljastaa.

Nyt meneillä olevat hankkeet kestävät vielä useamman vuoden.

Mitä niiden jälkeen?

– Minua kiinnostaa ihmisen ja luonnon välinen suhde. Toinen kiinnostuksenkohde ovat terveysteemat. Millaisia sairaudet, kuten syöpä tai borrelioosi, ovat aiemmin olleet. Tällaisilla tutkimuskohteilla olisi vaikutusta myös lääketieteeseen, Latva tuumaa.

Latvan isä, Pekka Latva, oli tunnettu teuvalainen taiteilija.

Ovatko taiteilijanlahjat siirtyneet isältä pojalle?

– Olen jonkin verran taiteellinen. En ole tosin pitkiin aikoihin maalannut. Se oli aina isän valtakunta, Latva toteaa.

Jotain kertoo kuitenkin se, että Latvan kuvaamataidonnumero on aina ollut kymppi.

– Enemmän olen tuonut taiteellisuutta esiin valokuvaamisen kautta. Kävin lukion Kauhajoella ja siellä ei ollut valokuvauskurssia. Pidin sitten sellaisen itse ja osallistuin myös omalle kurssilleni. Numeroa en saanut siitä itselleni antaa, Latva virnistää.

Haastattelu tehtiin Parrassa.

Mitä tuumaat Parranlammesta? Voisiko siellä asustella hirviöitä?

– Hirviöistä en tiedä, mutta kuulemani mukaan lampeen sukeltaessa kannattaa pitää hampaat yhdessä, että sammakonpoikaset eivät pääse suuhun, Latva nauraa.