Tuulan käsissä syntyy melkein mitä vain

Katja Rantatulkkila

PERÄLÄ Joulunalusajat ovat kiireistä, mutta mieleistä aikaa Tuula Järvistölle. Valmistautuminen alkaa jo hyvissä ajoin syksyllä metsästä ja lopputulos on ihailtavissa juuri joulun aikaan. Järvistö tekee vuosittain kymmeniä havupalloja ja ovikransseja myyntiin, ja hän on tuttu näky erilaisissa myyjäisissä joulun alla. Vuosien varrella on kehkeytynyt jo vakioasiakaskuntaakin.

– Aika monet tilaavat minulta kranssin tai havupallon suoraankin, hän sanoo.

Järvistö teko elämäntyönsä Perälän koulun keittiöllä, yli 40 vuotta, ja on ollut nyt kymmenisen vuotta eläkkeellä. Aika ei kuitenkaan tule pitkäksi, sillä tekeminen ei rajoitu vain kransseihin ja havupalloihin.

– Teen myös sukkia ja myssyjä, vanhan pankin jouluikkunan avajaisiin olen valanut kynttilöitä. Meitä on noin nelisen naista laittamassa pankin ikkunaa kuntoon aina sesonkia varten. Nytkin purimme ensin vanhan ja sitten laitamme jouluksi uuden, Perälän kyläyhdistyksessä toimiva Perälä sanoo.

Kätten työt valmistuvat Järvistöllä keittiön pöydän äärellä. Tekijä itse nauraa, että silloin lattia on täynnä havuja ja pöydillä moskaa.

– Tässä mä istun ja teen. Se on oikein hyvää omaa aikaa, annan ajatuksen juosta. Aika usein on kyllä tuo telkkari päällä, hän osoittaa sivupöydällä olevaa pientä televisiota.

Kranssien teko alkaa tarvikkeiden haulla eli metsäreissusta syyskuun tietämillä. Hän ottaa Heikkinsä mukaan ja pariskunta lähtee kaatamaan puita.

– Minä näytän puun, joka on sopivan kokoinen ja näköinen, ja Heikki kaataa ne minulle. Oksien pitää olla sopivan tuuheita ja vihreitä, ei yhtään keltaista mukana, Tuula Järvistö sanoo.

Heikkiä naurattaa.

– Tottahan minä teen, niin kuin käsketään, hän vitsailee.

Mutta ennen kuin yhtään puuta kaatuu, suoritetaan metsärituaali.

– Ihan ensimmäiseksi sytytetään nuotio. Joka kerta on kaakaot ja makkarat mukana, pariskunta kertoo.

Kranssintekijä tunnustaa, että ilman Heikkiä ei tulisi yhtään havupalloa tai kranssia.

– Enhän minä uskaltaisi edes mennä metsään yksin. Kuuntelen aina jokaisen risahduksen ja säikyn. Joskus jos olemme hieman etäämmällä toisistamme ja moottorisahan ääni lakkaa, alan huudella Heikkiä, että mikä tuli. Huolestun, että onko kaikki hyvin, ettei mitään ole sattunut.

Heikkiä hymyilyttää. Eli et saa taukoja pitää, koko ajan täytyy moottorisahan soida?

– Tuula vain murehtii, kun joskus puu kaatui päälleni ja loukkasin jalkani, Heikki sanoo.

Kun puut on kaadettu, on askartelun aika. Yhteen palloon Tuula sanoo värkkiä menevän paljon.

– Kanaverkosta on muotoiltu pohjapallo, johon pujotan oksia. Mieluiten teen kuusesta, sillä sen neulaset pitävät oksat paikallaan. Männyn oksat tahtovat tipahdella. Oksat ovat noin 10–15 sentin mittaisia ja niitä laitetaan koko pallo aivan täyteen. Sitten pallo siistitään ja muotoillaan saksilla. Laitetaan nauha ja mahdollisesti valotkin valmiiksi ennen myyntiä.

Ovikransseihin Tuula etsii pajunoksia, jotka hän kiertää ympyrän muotoon. Kun ne ovat kuivahtaneet, hän laittaa niihin havut kiinni rautalangalla.

– Aina on aito havukranssi itselläkin ovessa jouluna, en kyllä muovista laittaisi, Järvistö sanoo varovaisesti.

Joulun alla valmistuvat myös kymmenet sukat ja myssyt, myös tonttunukkeja hän osaa tehdä. Yksi sellainen odottaa tilauksen tekijää. Läheiset ovat tottuneet omatekoisiin lahjoihin.

– No mitä muuta tässä nyt tekisi, kun aikaa on eikä viitsi kaiken aikaa sohvallakaan vaan istua. Nivelrikkoa on sen verran, ettei pysty niin kovasti liikkumaankaan.

Aivan kaiken aikaa Järvistö ei kuitenkaan sisätiloissa istu. Metsäretkien lisäksi hän on innokas ongella kulkija, talvella pilkillä.

– Meillä on sellainen naisporukka ja mukana ”vara-Heikki” jonka kanssa käydään kalassa, Järvistö nauraa.

Askarteluharrastus on siirtynyt jälkipolvillekin. Kun lapsenlapsia on käymässä kylässä, talossa tapahtuu.

– Erityisesti viisivuotias on innokas tekemään kaikenlaista.

Kun Järvistöltä kysyy, että miksi hän tekee käsitöitä ja askarteluja niin paljon, hän miettii hetken.

– Se on parasta terapiaa. Siinä rentoutuu ja kiire unohtuu, ajatus vaan lentää. Joskus sitä miettii, että kukahan tämänkin ostaa, mihin se päätyy, kenenkä oveen tai seinälle.

Tuula ja Heikki asuvat Perälän vanhassa osuusmeijerissä, jonka he ostivat vuonna 1980. Tiilivuorinen rakennus on massiivinen ja sisäänkäyntiä hallitsee korkea kattokolmio.

– Tämä on rakennettu 1920-luvun loppupuolella

Tuula ja Heikki ovat olleet naimisissa 53 vuotta ja ihan selvästi yhteen hiileen puhaltaminen on liimannut pariskunnan yhteen.

– Ilman Heikkiä ei tulisi mistään mitään.