Äystönkylältä maailmalle

Anu Rinne

TEUVA Pelimannit on Tejukan juttusarja, jossa esitellään teuvalaislähtöisiä tai paikallisia soittajia ja musiikkiryhmiä. Pelimanni on vanhahtava nimitys soitinmusiikin esittäjästä ja vaikka nykyään pelimanni -nimitystä käytetään pääasiassa kansanmusiikin esittäjistä, juttusarjassa esitellään myös muiden musiikkilajien taitajia.

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

– Olen Äystöltä kotoisin oleva 62-vuotias Jukka Mäntylä. Nykyisin asun Nurmossa vaimoni kanssa. Kaksi tytärtä ovat jo muuttaneet omilleen. Koulutukseni on sepän ja konetekniikan puolelta, nykyään toimin ammattimuusikkona.

Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?

– Kolmen tai neljän ikäisenä peltojen kulotuksen aikana putosin Komulan luomaan. Joku sai sitten niskasta kiinni, etten lähtenyt virran mukana.

Millaiset siteet sinulla on Teuvalla, ja kuinka usein käyt täällä?

– Säännöllisesti tulee vierailtua isän luona hoitokodissa sekä sisarusten luona. Äitini nukkui pois viime jouluna. Paljon tietysti on tuttuja ja kavereita Teuvalla, joiden kanssa pidetään yhteyttä.

Mikä paikka Teuvalla on sinulle rakkain? Mistä lämpimimmät muistot?

– Kotikylästä Äystöltä on jäänyt rakkaat muistot monien tapahtumien ja kökkähengen muodossa.

Mikä sinussa on parasta?

– Olen kuulemma hyvä kuuntelija ja helposti lähestyttävä.

Mistä saat palautetta?

– Pitääs kuulema enemmän olla yhteydessä kotipuolen kavereihin ja piipahtaa kaffilla. Tänä päivänä palautetta antavat eri solistit, joita käydään eri kokoonpanoissa säestämässä monenlaisissa tapahtumissa.

Kerro joku sellainen asia, minkä vain harva sinusta tietää?

– Alkuperäinen haaveeni oli lääkärin ammatti, koska sisälläni jyllää se auttamisen halu. Menin sitten kuitenkin ammattikouluun lukion sijaan.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

– Vapaa-ajalla tykkään rakennella vanhasta puusta jotain rakennelmia tai rakennuksia. Lisäksi tulee keikkojen lisäksi käytyä hoitokodeissa esittämässä vanhoja kappaleita.

Milloin itkit viimeksi?

– Äitini pois nukkumisen jälkeen itku tulee useammin.

Jos voisit muuttaa itsessäsi yhden asian, mikä se olisi?

– Hyväluonteisena pitäisi pystyä sanomaan useammin ei.

Mikä on lempikirosanasi ja kiroiletko paljon?

– Kiroilen todella vähän, mutta jos joskus pölähtää niin taitaa olla ”raato”.

Kenet haluaisit tavata?

– Nuoruudessa oli hiihto mukana kuvioissa, niin varmaan Iivo Niskanen.

Milloin kävit viimeksi kirkossa?

– Äitini hautajaiset Teuvan kirkossa.

Mikä on ikimuistoisin asia, jota sinulle on koskaan tapahtunut?

– Heräsin vuonna 1997 aivoleikkauksen jälkeen tähän maailmaan perheen ympäröimänä.

Voisitko muuttaa takaisin Teuvalle?

– En sano koskaan ei, sitä ei tiedä mitä vuodet tuovat tullessaan. Teuva on aina mielessä.

Näin Tejukan kysymyksiin vastasi Jukka Iisakki Mäntylä, joka syntyi Närpiössä 1964. Jukan ollessa kuuden ikäinen perhe muutti Äystöölle äidin kotitilaa hoitamaan. Tilalla oli lehmiä, jotka laitettiin pois joskus 80-luvun puolivälissä. Lehmien lisäksi oli myös sikoja ja lampaita sekä tietenkin navettakissoja. Jukka meni Äystön kansakouluun ja sanookin olevansa enemmän äystöläinen kuin varhaisvuosistaan johtuen närpiöläinen. Kun poika oli kouluikäinen, niin asioista perin tarkkaan huolehtiva ja viisas navettakissa tuli herättämään usein aamuviideltä, että poika ehtii ennen kouluun menoa viedä lehmät pellolle. Johtolehmä remmiin ja loput lehmät seurasivat perästä.

– Kerran ollessani ala-asteikäinen, yksi friisiläinen mulli piti viedä pihalle, mistä se innostui niin, että puski sarvet seinää vasten ja jäin sarvien väliin. Tuloksena oli kuitenkin pelkkä läheltä piti tilanne, onneksi olin sen verran hoikka poika. Mulli kyllä ymmärsi mitä oli tehnyt, oli kovasti katuvana ja pahoillaan edessäni, Mäntylä muistelee.

Jo ennen kouluun menoa pieni poika teki peltotöitä harmaalla Ferkulla, ei ylttänyt edes polkimille, mutta hytissä seisoen. Hevosella multasi perunavakoja. Hänen paapallaan oli hevosia, oikein lämminverisiä ravisellaisia. Mutta kun paapasta aika jätti, laitettiin hevoset pois.

– Lapsuusmuistot ovat jääneet mieleen ja muistelen niitä lämpimin mielin.

Aivan pikkupojasta saakka Jukalla on ollut kiinnostus musiikkiin. Nuorena hän lauloi useilla eri kielillä, muun muassa suomi, ruotsi, englanti ja italia. Koulussa laulunumerot olivat kiitettäviä ja Aino Haapaniemi oli Jukan mielestä hyvä opettaja.

– Musiikki tuli verenperintönä, isä ja paappa soittivat molemmat harmonikkaa.

Vasenkätisenä Jukasta ei tullut harmonikansoittajaa, vaikka Norrbackan Paulikin yritti opettaa. Suvussa oli äidin puolelta myös solisteja ja yksi siskontyttö Ruotsissa on oopperalaulajakin. Näin ollen perintönä on äidin puolelta laulu ja isän puolelta soitto. Jukalla on Teuvalla sisar ja veli, jotka eivät ole musikaalisuutta yhtä suuressa määrin perineet. Hänen oma tyttärensä soittaa pianoa eli vaikea sanoa, kuinka musikaalisuus oikein periytyykään, sillä kaikkiin se ei näytä tarraavan yhtä voimakkaasti.

Jukka aloitti musiikkiuransa harmoninsoitolla isänsä opetuksessa.

– Viisivuotiaana osasin ulkomuistista Pikku syntisen, Lapin äidin kehtolaulun sekä Karjalan poikia.

Hänet nähtiin Speleissä sekä Veikko Antelon kanssa harmonikkanäyttelyä pitämässä eri puolilla. Mukana näyttelyssä heillä oli nelisenkymmentä harmonikkaa.

Tänä päivänä Jukka tuntee laajalti muusikoita ja on kiertänyt paljon keikkaillen ja säestäen nimekkäitäkin esiintyjiä. Esimerkiksi Tavara-asemalla Tampereella hän oli todistamassa tangokuningas Kauko Simosen viimeistä keikkaa. Muitakin tangokuninkaallisia hän on säestänyt, joista mainittakoon muun muassa Risto Nevala, Jarno Itkonen, Virpi Piippo, Keijo Hietikko sekä Mikko Kilkkinen, jonka kanssa yhteistyö jatkuu edelleen nyt kesällä.

– Tällä hetkellä yhteistyötä on myös esimerkiksi Arja Havakan, Marizan, Juha-Matin ja Juha Hautaluoman, eli varsin tunnettujen solistien kanssa, Mäntylä luettelee.

Tietyt paikat vaativat erilaisia kokoonpanoja. Jukan omissa nimissä olevia kokoonpanoja ovat Lakeuden Rengit sekä Tähtiveijarit, joista jälkimmäinen on tällä hetkellä tauolla Iskelmätähti Annika Kontion menehtymisen vuoksi. Jukka teki hänen kanssaan paljon yhteistyötä ja haluaa tällä kauniilla eleellään kunnioittaa solistin muistoa.

Mäntylän elämä ei ole ollut yhtä auringonpaistetta. Terveyshuolia löytyy ja miehelle nuorena tehty aivoleikkaus 1997 Tampereella vei paitsi ulkomuistista soiton, niin myös parikymmentä vuotta muistoista.

– Leikkaus tehtiin vuonna 1997 ja heräsin vuoteen 1986. Oikea puoli oli tunnoton, puhekyky ja kirjoitustaito kadoksissa viitisen vuotta. Mutta mikä ei tapa, niin se vahvistaa.

Tunto ja toimintakyky palasivat, ainut että ulkomuistista Mäntylä ei enää pysty soittamaan – muuta kuin hämmästyttävästi ne lapsena opitut Pikku Syntinen ja sen muut pahamaineiset kumppanit.

– Onneksi nuotinlukutaito on hallussa, niin rakas harrastus ja nyttemmin työ musiikin parissa sai jatkua.

Mäntylä on ollut mukana myös järjestötoiminnassa, vetäjänä vammaisten patikkaretkellä sekä ideoinut pikkujouluvaelluksia. Yhteislaulatuksia on ollut kalenterissa Nikun Simon, Lagerin Tapanin ja monen muun kanssa. Remontti- ja korjaushommia hän on tehnyt nuoresta pojasta saakka, kulkenut vähän myös renkinä ja risusavotassa. Jukka kunnioittaa vanhoja perinteitä, rakentelee vanhasta puusta ja heinäseipäistä näyttäviä rakennelmia. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista tytärtä. Lapset asuvat omillaan, Jukka ja Pirjo omakotitalossaan Nurmossa. Jukalla on pihassa oma musiikkiverstaansa Humppaliiteri, jossa eri kokoonpanoin harjoitellaan ahkerasti.

– Jatkossa minua tulee työllistämään musiikin lisäksi myös paapan hommat, sillä huhtikuulla toinen tyttäristä teki minusta sellaisen, Mäntylä hymyilee.

Syntyneestä pikkuprinsessasta tulee varmasti paapan silmäterä.