Sunnuntaina 17. toukokuuta Kulttuuritalo Orrelassa järjestettiin kuorokonsertti Kevään Laulelut, joissa esiintyi naiskuoro Laulun Ystävät...
Henry Aho
TEUVA Hyvä kun lauantain myöhäisillan Euroviisuista oli selvitty, niin sunnuntai-iltapäivänä 17. toukokuuta Kulttuuritalo Orrelassa oli tarjolla lisää musiikkia. Kaksi teuvalaista kuoroa, Laulun Ystävät ja Yläkerran Pojat yhdistivät voimansa Kevään Laulelut -konsertissa. Säestäjänä heillä toimi haitaristi Kari Törmä.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Nyt ei jännitä, mutta varmaan sitten jännitys nousee, kun menee yleisön eteen.
Kirsti Santtila
Henry Aho
TEUVA Hyvä kun lauantain myöhäisillan Euroviisuista oli selvitty, niin sunnuntai-iltapäivänä 17. toukokuuta Kulttuuritalo Orrelassa oli tarjolla lisää musiikkia. Kaksi teuvalaista kuoroa, Laulun Ystävät ja Yläkerran Pojat yhdistivät voimansa Kevään Laulelut -konsertissa. Säestäjänä heillä toimi haitaristi Kari Törmä.
– Tämä on meille toinen iso esiintyminen. Ensimmäinen oli noin vuosi sitten Kurikassa Viitalan soitoissa. Pienempiä esiintymisiä meillä on ollut Henriikkakodilla ja Niittyleinikissä, Laulun Ystävissä laulava Helena Järviniemi toteaa.
Laulun Ystävät sai alkunsa noin puolitoista vuotta sitten, kun Teuvan Eläkeläisten tapaamisissa laulettiin karaokea. Silloin laulajille tuli mieleen, että voisi olla kiva laulaa myös yhdessä.
– Tulin yhden kerran laulamaan karaokea ja siitä se lähti liikkeelle. Siskoni Irma minut vähän niin kuin sai houkuteltua mukaan, jurvalainen Kirsti Santtila muistelee.
Santtila on tuttu nimi karaokekilpailuissa ja menestystä on tullut valtakunnankin mittakaavalla.
– Kuorolaulu eroaa karaokesta siten, että kuorolaulussa täytyy olla aloitusten kanssa täsmällisempi, Santtila tietää.
Kokenutta laulajaa ei juurikaan jännittänyt ennen konserttia.
– Karaokessa jännitän aina. Nyt ei jännitä, mutta varmaan sitten jännitys nousee, kun menee yleisön eteen.
Yläkerran Pojilla on paljon pidempi historia kuin Musiikin Ystävillä. Alun perin kokoonpano tunnettiin nimellä Riipin mieslaulajat.
– Porukka aloitti Upanpaikan lauluköörinä vuonna 1997. Silloin meitä oli kahdeksan miehen porukka, eli tuplakvartetti. Säestäjänä meillä toimi Armas Heiniluoma, Juhani Pihlajikko valottaa historiaa.
Esiintymisiä porukalla on takana kymmeniä, ellei satoja. He ovat julkaisseet myös äänitteen joulukuussa 2009.
– Olen ammatiltani kansakoulun opettaja, eli teen vähän kaikkea, mutten mitään kunnolla. Musiikkia olen harrastanut koko ikäni. Tämänpäiväinen esiintyminen ei jännitä yhtään. Sen verran paljon on kokemusta alla. Toki kun 90 vuotta lähestyy mittariin, aina on vähän jotain tärinää, Pihlajikko kertoo.
Kari Törmän löytää usein haitarinsa takaa. Niin myös Kevään Lauleluissa.
– Molemmat kuorot ovat oikein hyviä. Kaikki pysyvät hyvin äänessä, Törmä kehuu.
Yhteissoittoharjoitukset vaihtelevat, mutta siihen pyritään, että yhdessä harjoiteltaisiin vähintään pari kertaa kuussa.
Miten laulettavat kappaleet valitaan?
– Yleensä minä ehdotan kappaleita, että ne ovat sellaisia, joita osaan varmasti soittaa, Törmä nauraa.
Kevään Lauleluita oli saapunut kuuntelemaan iso joukko musiikinystäviä. Jopa siinä määrin, että lisätuoleille oli tarvetta. Ohjelmisto koostui lauluista, jotka molemmat kuorot lauloivat yhdessä, sekä molempien kuorojen omista kappaleista. Kuorot vaihtelivat vuorojaan siten, että molemmat lauloivat kolme kappaletta ja sen jälkeen sai levätä kolmen kappaleen verran. Settien välissä kuultiin myös runoja, joita lausui Marjoriitta Ahonen. Väliaika kuului niin ikään asiaan ja silloin saatiin nauttia kahvista ja mokkapaloista.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Sunnuntaina 17. toukokuuta Kulttuuritalo Orrelassa järjestettiin kuorokonsertti Kevään Laulelut, joissa esiintyi naiskuoro Laulun Ystävät...
Henry Aho
TEUVA Hyvä kun lauantain myöhäisillan Euroviisuista oli selvitty, niin sunnuntai-iltapäivänä 17. toukokuuta Kulttuuritalo Orrelassa oli tarjolla lisää musiikkia. Kaksi teuvalaista kuoroa, Laulun Ystävät ja Yläkerran Pojat yhdistivät voimansa Kevään Laulelut -konsertissa. Säestäjänä heillä toimi haitaristi Kari Törmä.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista