Koko perheen eläinilta veti Jurvan kirjaston täyteen eläimistä kiinnostuneita ihmisiä.
Henry Aho
Storholmenin saarella luonto oli toukokuussa kauneimmillaan. Retkelle osallistui lähes 50 henkeä.
Juhani Pajunen
Leiriläisillä kävi tuuri sään suhteen. Auringon paistaessa uiminen ja melominen houkuttelivat lammen ääreen.
Liina Uusi-Kauppila
KARIJOKI/TEUVA Karijoen vanhalla myllyllä meno oli vilkasta viime viikolla. Paikalle pystytetty Kids Action -leiri kutsui tänä vuonna 32 innokasta lasta pitämään hauskaa yhdessä 25.-28. kesäkuuta. Leirin järjesti Teuvan yhteiskristillinen lapsityötiimi.
Seurakuntapastori Saastamoinen on päässyt jo pitämään saarnoja, ja uskoo niiden menneen ihan hyvin. Häntä ei niinkään huoleta saarnojen sisältö, vaan enemmänkin se, onko artikulointi ollut hyvää, ja puheen tempo pysynyt sopivana.
Liina Uusi-Kauppila
TEUVA Teuvan seurakunnan leipiin on liittynyt uusi pastori. Toukokuussa papiksi vihitty Kimmo Saastamoinen sijaistaa virkavapaalle jäänyttä Tiina Myllyniemeä.
Ilmastoviisas-teollisuushallin seinät ovat nousseet vauhdilla. Viimeiset seinäelementit asennettaneen tällä viikolla. Eilen tiistaina ruvettiin asentamaan kattoelementtejä, jotka nekin saataneen asennettua tämän viikon loppuun mennessä. Kun halli on saatu pystytettyä, siellä alkavat jossakin vaiheessa lattioiden valut ja muut sisätyöt.
Liina Uusi-Kauppila
TEUVA Teuvan kunnanhallitus on delegoinut päätösvaltaansa tekniselle johtajalle ja tämän varahenkilölle talonrakennusmestarille Ilmastoviisas-hankkeeseen ja sen teollisuushalliin liittyvistä urakoista. Heillä on siis valtuudet tehdä hankintojen ja urakoiden kilpailutukset ja toimittajavalinnat. Aluksi hallitus teki päätöksen ainoastaan yli 20 000 euron lisä- ja muutostöistä, mutta laajensi sen myöhemmin koskemaan kaikkia 20 000–100 000 euron urakoita. Edellytyksenä on, että urakat ovat hankesuunnitelman ja hyväksytyn kokonaiskustannusarvion mukaisia.
Ajoneuvoja oli tänä vuonna hieman enemmän, yhteensä 508. Näyttely oli monipuolinen, autoja oli monilta eri vuosikymmeniltä.
Liina Uusi-Kauppila
TEUVA Pohjanmaan Classic Motor Show keräsi jälleen kiitettävän määrän menopelejä sekä väkeä niin Teuvalta kuin kauempaakin. Perälän Kyläyhdistyksen järjestämä tapahtuma pidettiin tänä vuonna jo kolmatta kertaa, tosin Kafin kentän sijaan Teuvan risteyksessä asfalttikentällä. Autotapahtuma järjestettiin viime lauantaina, ja se keräsi 4 000 kävijää, pitkälti saman verran kuin viime vuonna.
Näyttely avattiin kutsuvieraille sunnuntaina.
Anu Rinne
Teuva Kunnan kulttuuritoimen järjestämä Ars Nova Botnica -taidenäyttely on tänä vuonna esillä Teuvan Nuorisoseuran yläkerrassa 1.7.–2.8. Sarjassaan 41. näyttelyn teemana on Ilo, valo ja väri.
Jorma Järviluoma (vas.) ehti vetää Teuvan pajaa lähes 13 vuotta. Pajan toiminta päättyi toukokuun lopussa. Teemu Nevala on ollut sen jälkeen suoraan Jari Alangon puutavaraliikkeen palveluksessa.
Juhani Pajunen
TEUVA Työpajatoiminta Vuoksin työllisyysalueella on loppunut. Kauhajoella ja Teuvalla olleet työttömien työpajat on lakkautettu ja niiden työnjohtajat irtisanottu.
SUUPOHJA Suupohjan alueen laajan murtosarjan selvittäminen on edistynyt. Poliisi on ottanut rikoksesta epäillyn kiinni ja Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vanginnut hänet. Poliisi jatkaa rikossarjan esitutkintaa.
Pauli nuorena.
Rauni Tammisto/Nevalan albumi
TEUVA Viime viikon perjantaina 20. kesäkuuta yksi Suomen urheilun merkkihenkilöistä nukkui ikiuneen, kun 84-vuotias Pauli Nevala menehtyi.
Ketomaiset kimput tuovat mieleen kukkakedon, jossa kasvaa monenlaisia kasveja.
Liina Uusi-Kauppila
Moision Kukkabuffan omistaja Säde Moisio on sitä mieltä, että luonnonkukkien näköiset kukat sopivat juhannukseen. Tänä kesänä suosittuja ovat ketomaiset kimput: ne ovat vehreitä, ja niissä yhdistellään erilaisia kukkia. Kesän juhlaan sopivat myös erilaiset kukkapannat ja -seppeleet, ja Moisio vinkkaa, että jos luonnosta haluaa poimia kukkia seppeleisiin, hyvä vaihtoehto voivat olla lupiinit. Lupiinit ovat värikkäitä, mutta ne ovat myös vieraslaji, joten niiden kerääminen hyödyttää Suomen luontoa.
Väylävirasto on aloittanut Suupohjan radan suunnittelu- ja korjaushankkeen. Suunnittelu ja korjaukset etenevät rinnakkain. Väylävirasto kielsi viime syyskuuyssa liikennöinnin radalla turvallisuussyistä kuvassa olevan Kyrönjoen ratasillan kriittisen huonon kunnon takia.
Väylävirasto
SUUPOHJA Väylävirasto on käynnistänyt Seinäjoki–Kaskinen-radan eli Suupohjan radan suunnittelu- ja korjaushankkeen, jossa suunnitellaan ja aloitetaan osa radan kiireellisimmistä korjauksista. Koko radan korjaaminen liikennöitävään kuntoon edellyttäisi kuitenkin merkittävää lisärahoitusta.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide