Hiljainen, kiltti ja vaatimaton tähti Teuvalta

Henry Aho

HENKILÖ Tejuka-lehden Henkilö -juttusarja pureutuu teuvalaisuuden ytimeen. Henkilö on joko täällä syntynyt ja osan elämäänsä viettänyt tai edelleen Teuvalla asuva. Miltä meno Teuvalla nykyisin näyttää? Antaako omat juuret ja niiden tunteminen ihmiselle lisävoimia?

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

– Olen Heidi Takaneva. 41-vuotias musiikkipedagogi Pietarsaaresta, eli teen laulunopettajan töitä. Olen tehnyt niitä siitä saakka, kun valmistuin ammattikorkeasta vuonna 2008. Lisäksi teen ja esitän musiikkia bändissä ja sooloartistina.

Vietit lapsuuden ja nuoruuden Teuvalla. Millaiset eväät ne sinulle antoivat?

– Se oli aivan mahtavaa aikaa. 80-luvun lapsena mentiin pitkin ja poikin. Ei ollut kännyköitä ja sen sellaisia. Toki meillä oli kotiintuloajat ja niitä noudatettiin. Me lapset viihdyimme paljon metsässä, uimassa sekä Pappilankankaan hiekkamontuilla.

Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?

– Vaikea sanoa. Nykyisin kun katselee vanhoja kuvia, tulee tunne, että muistaa tilanteen vaikka ei oikeasti muistaisikaan. Varhaisimmat muistoni liittyvät Pappilankankaaseen ja sisaruksiini. Kotitalomme on siinä aika lähellä. Muistan hämärästi miten menimme potkukelkoilla joskus ennen ala-asteikää.

Millaiset siteet sinulla on Teuvalla, ja kuinka usein käyt täällä?

– Vanhempani asuvat Teuvalla ja käymme täällä aika usein. Toki useamminkin olisi kiva käydä. Jouluisin tapaamme olla Teuvalla. Poikani ovat aika usein hoidossa isovanhemmillaan, kun olemme mieheni kanssa keikkailemassa.

Mikä paikka Teuvalla on sinulle rakkain? Mistä lämpimimmät muistot?

– Kyllä ne sinne Pappilankankaan maastoihin ja kotitaloon liittyvät.

Mikä sinussa on parasta?

– Tähän on suomalaisen vaikea vastata. Ehkä se, että olen ollut aina aika ujo, mutta silti minulla on ollut rohkeutta nousta lavalle. Se vaatii aika paljon kanttia. Uskallan tehdä sellaisiakin juttuja, jotka jännittävät.

Mistä saat palautetta?

– Olen liiankin itsekriittinen. Kuulen etenkin musiikissa aina kaikki virheet mitä teen, vaikka ne olisivat miten pieniä tahansa.

Kerro joku sellainen asia, minkä vain harva sinusta tietää?

– Ehkä tähän voisi vastata sen, että osa vasemman yläluomen silmäripsistäni on valkoisia. En tiedä miksi. Ne vaan yhtäkkiä muuttuivat.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

– Musiikkia. Eli työ ja vapaa-aika kuluvat aika pitkälti saman asian parissa. Sen lisäksi jumppaan. Tällä ikää on jo pakko jumpata, että pysyy kunnossa. Olen vanha pesäpalloilija, mikä on oikeastaan ollut elämässäni se toinen intohimo.

Milloin itkit viimeksi?

– Kun etsin vanhoja kuvia, joita tulee tähän lehtijuttuun. Lapsuuskuva jossa on pyöriä, liittyy uuteen biisiini Meidän kartta, joka kertoo lapsuuden maisemista. Se kuva herkisti.

Jos voisit muuttaa itsessäsi yhden asian, mikä se olisi?

– Olen todella kova stressaamaan omien lapsieni perään. Esimerkiksi, kun vanhempi poikani on urheilullinen ja liikkuu pyörällä paljon paikasta toiseen, stressaan helposti, jos hän ei palaa kotiin tarkalleen sovittuun aikaan. Heti mietin, onko liikenteessä sattunut jotain. Kunpa osaisin edes osittain päästää irti yliherkistä tuntosarvistani.

Mikä on lempikirosanasi ja kiroiletko paljon?

– Nykyään ehkä perhana. Ennen ne olivat paljon pahempia. Kun on lapsia, ei tule kiroiltua samaan malliin kuin nuorena. Silloin kiroilin aika usein, mutta en enää lähellekään niin paljon.

Kenet haluaisit tavata?

– Armi mamman. Siitä on jo aika pitkä, kun hän kuoli, noin 11 vuotta. Olen siitä onnellisessa asemassa, että isovanhemmat olivat elämässäni lapsuuden ja nuoruuden ajan. Muistan, että Armilla oli erityislaatuinen ääni. Se on alkanut unohtua mielestäni, mikä on kamalaa, sillä etenkin äänet ovat minulle tärkeitä. Jokin video mammasta olisi minulle kultaakin arvokkaampaa.

Milloin kävit viimeksi kirkossa?

– Varmasti joissakin hautajaisissa. En ole kovinkaan uskonnollinen ihminen.

Mikä on ikimuistoisin asia, jota sinulle on koskaan tapahtunut?

– Lasteni syntymät tietysti, mutta niiden lisäksi mieleen tulee 30-vuotissyntymäpäiväni. Esitimme silloin Kotkan Meripäivillä Aava-nimisen kappaleen, joka kertoo yhden sukumme tarinan. Isoäidin isä ja isoisä olivat Kaskisten luotsiasemalla töissä Sälgrundin majakkasaaressa. He lähtivät myrskyssä erästä laivaa vastaan ja hukkuivat molemmat. Siskoni Suvi oli tehnyt kappaleen sanat ja minä melodian. Tulimme 3. sijalle ja voitimme parhaan esityksen palkinnon.

Voisitko muuttaa takaisin Teuvalle?

– Se ei ole edes käynyt mielessäni, eikä olisi realistista jo työnikään puolesta. Olen kotoutunut Pietarsaareen. Toki, olen aina mieltänyt itseni enemmän teuvalaiseksi kuin pietarsaarelaiseksi.

Näin Tejukan kysymyspatteristoon vastasi Heidi Takaneva. Teuvalta lähtöisin oleva opettaja ja muusikko asuu Pietarsaaressa yhdessä miehensä sekä kahden, kuusi- ja 11-vuotiaan, poikansa kanssa.

– Olin erittäin hiljainen ja kiltti lapsi ja viihdyin paljon omissa oloissani. Usein minulta kysyttiin missä kieleni on. Joskus, kun menimme siskoni kanssa koulun jälkeen isovanhempien luo, sisko puhui ja mamma ei edes huomannut, että minäkin tulin kylään, Takaneva hymyilee.

Hän vietti lapsuutensa aikana, jolloin ei paljoa tietokoneella pelailtu saatikka räplätty puhelinta.

– Liikuimme paljon luonnossa. Metsät ja Pappilankangas tulivat tutuksi. Lisäksi kiinnostuin pesäpallosta. Se lähti kotoa, sillä isäni pelasi ja valmensi pesäpalloa. Muistan pelanneeni pienestä saakka. Siihen aikaan Teuvalla oli pesäpallojoukkue. Muistan yhden pelin Teuvan ja Kauhajoen välillä. Kesken pelin minut siirrettiin lukkariksi. Siitä saakka olinkin aina lukkarina. Se oli taktinen paikka pelata. Minulla oli tapana aina pelin alussa analysoida kaikki vastustajajoukkueen pelaajat. Tutkin heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Tykkäsin pesäpallosta todella paljon ja harkitsin siitä jopa uraa itselleni.

Enää Takaneva ei pelaa, sillä Pietarsaaresta ei löydy pesäpallojoukkuetta. Taidot ovat kuitenkin tallella.

– En osaa sanoa miten pitkälle nyt heittäisin palloa. Kerran keikkareissulla kokeiltiin jätkien kanssa heittää kilpaa lumipalloa. Taisin minä sen voittaa, Takaneva naurahtaa.

Pesäpallossa on monia hyviä puolia, joista Takanevan mieleen nousee heti kaksi.

– Pelimatkat kavereiden kanssa olivat kivoja ja tietenkin se, kun kotiin mentiin grillin kautta.

Toinen, vielä suurempi, intohimo Takanevan elämässä on aina ollut musiikki.

– Taisi olla ala-asteen toisella luokalla, kun meillä oli ilmaisutaidon kisat, joissa tulin toiseksi. Luulen, että siitä kaikki alkoi. Varmasti kyllä jo ekaluokalla lauloin oman soolonumeron joulujuhlassa, Takaneva muistelee.

Musiikki pysyi elämässä koko peruskoulun ja lukion ajan.

– Lukiossa aloin tuskailla, kun piti miettiä jatko-opiskeluita. En löytänyt oikein mitään, mikä minua olisi kiinnostanut. Menin sitten opiskelemaan matkailualaa Pietarsaaren ammattikorkeaan. Vuoden jälkeen tiesin, että se ei ole minun juttu, joten siirryin Pietarsaaren ruotsinkieliseen ammattikorkeaan opiskelemaan musiikkipedagogiikkaa. Olen aina tykännyt ruotsinkielestä. Lukiossa lempiopettajani oli ruotsia opettanut Anne Luhtala. Toki, opin kunnolla puhumaan ruotsia vasta Pietarsaaressa.

Sen lisäksi, että Takaneva opettaa laulamista, hän esiintyy itsekin.

– Olen kiertänyt keikkapaikkoja Leviltä Hankoon yli kymmenen vuoden ajan Noste -bilebändin kanssa.

Takaneva ei sovi lainkaan kliseiseen diivan kuvaan, jonka voi joistain naislaulajista saada.

– En osaa lainkaan diivailla. Päinvastoin roudaan tavaroita aivan samalla tavalla kuin muutkin ja ajan keikka-autoa. Ehkä se juontaa juurensa siitä, että viihdyin lapsena yhtä hyvin autotallissa isän kanssa kuin keittiössä äidin kanssa, Takaneva nauraa.

Esiintyvään bändiin kuuluminen ei ole helppoa hommaa, vaan vie aika paljon aikaa.

– Keikkailu on tietysti vaikuttanut myös muuhun elämään. Olen esimerkiksi joutunut karsimaan leipätyöstäni. En ole kymmeneen vuoteen tehnyt 100 prosenttisesti leipätyötäni, vaan olen työskennellyt kolmena tai neljänä päivänä viikossa. Totta kai se on vaikuttanut myös perhe-elämään. Joskus mieheni jää kotiin lasten kanssa, ei toki aina, koska hän soittaa samassa bändissä ja aika usein, etenkin jos meillä on keikkoja etelän suunnalla, lapset tulevat Teuvalle isovanhempiensa luo. He tulevat tänne aina todella mielellään. En kuitenkaan tunne huonoa omaatuntoa siitä, että olemme joskus keikkareissuilla. Sillä silloin kun olemme lasten kanssa, olemme heidän kanssaan. Teen pääsääntöisesti uutta musiikkia päivisin, kun pojat ovat koulussa ja eskarissa, tai iltamyöhään, kun he jo nukkuvat. Näin ollen se aika ei ole lapsilta pois, Takaneva valaisee.

Vuonna 2018 Takaneva otti ison askeleen, kun Heidistä tuli Haidi.

– Oman musiikin tekeminen on aina kiinnostanut. Tuolloin alkoi tuntua, että biiseissä voisi olla ainesta myös siihen, että julkaisisin ne. Piti vain tehdä se päätös, unohtaa itsekriittisyys ja lähteä jostain liikkeelle. Toki olin jo kauan tehnyt biisejä pöytälaatikkoon, mutta en tahtonut jäädä pelkäksi pöytälaatikkomuusikoksi.

Haidi onkin ehtinyt jo julkaista pitkälti yli kymmenen biisiä.

– Olen tehnyt yhden levyn, jossa on yhdeksän biisiä. Kaksi biisiä ilmestyi jo sitä ennen ja nyt olen julkaissut kolme uutta biisiä, Takaneva luettelee.

Kaikki kappaleet löytyvät ainakin Spotifystä ja Youtubesta. Lisäksi niitä löytyy myös muista suoratoistopalveluista. Seuraava levy on tulossa ensi syksynä tai viimeistään ensi keväänä.

Takaneva on itse mukana jokaisen kappaleen teossa.

– Olen mukana jokaisessa, mutta yksin olen tehnyt vain muutaman. Normaalisti apunani on tekstinkirjoittaja, sillä se on minulle itselleni heikoin osa-alue, vaikka olen siinäkin kehittynyt paljon vuosien saatossa. Yksi asia, mikä musiikissa minua erityisesti kiinnostaa, on tuotanto. Unelmana onkin, että voisin joskus tuottaa itse oman levyn.

Sanoittajana Haidin biiseissä on toiminut pääsääntöisesti Anna Karsikas-Kuusisto. Lisäksi tekstejä ovat tehneet Jouni Nikula, Maari Hotakainen, Juho Rintarunsala ja Heidin oma sisko, Suvi Kiili.

Miksi taiteilijanimi Haidi?

– Lempinimeni Hemmu ei oikein sovi taitelijanimeksi ja Heidejä on musiikkikentälläkin aika monta. Mieleen tuli sitten Haidi, mikä tuntui hyvältä nimeltä.

Ajat ovat kovat, myös muusikoille.

– Teen kappaleet omakustanteina. En ole edes yrittänyt mihinkään levy-yhtiöön. Kun tekee itse, on siinä tiettyä vapautta. Toisella puolella vaakakuppia on se, että on vaikeampi päästä esille.

Vaikka Takaneva on tehnyt jo useita kappaleita, ei niitä ole juuri kuullut radiosta. Joku biisi on soinut ainakin Radio Vaasassa ja uusin kappale Meidän kartta, on päässyt kaupallisen radion musiikkitiimin pöydälle, mikä on jo itsessään aika kova juttu.

– Nykyään pelataan paljon suoratoistoalustoilla, mikä on muusikon näkökulmasta sekä hyvä että huono juttu. Hyvä puoli on se, että musiikkia on helppo julkaista ja pienet artistit voivat saada enemmän näkyvyyttä päästessään Spotifyn kuratoimille listoille. Huono puoli on se, että sieltä ei tule juurikaan rahavirtaa, koska yhdestä striimistä maksetaan todella pieni summa. Lisäksi Spotifylla on sellainen käytäntö, että jos kappaletta soitetaan vuodessa alle tuhat kertaa, ei sieltä makseta mitään. Muusikot ovatkin aika pitkälti riippuvaisia keikoista, jotka nekin ovat nyt tiukassa ja kiven alla, Takaneva harmittelee.

Juuri keikoilla hän tuntee olevan parhaimmillaan.

– Rakastan keikkailua. Haaveeni on, että voisin keikkailla myös oman musiikkini kanssa. Mistään tähteydestä en ole koskaan haaveillut. Minulle tärkeintä on itsensä ylittäminen. En yritä todistaa muille mitään.

Takanevalla on myös nettisivut, josta löytyy myös jotain erikoista, osoitteessa https://www.haidi.fi.

– Nettisivuillani on osio nimeltään Haidi Lehti. Tämä sai alkunsa siitä, että nykyään on vaikea saada lehtijuttuja, joten päätin tehdä niitä itse. Kai se on myös sellaista oman jäljen jättämistä jälkipolville. Tässä vaiheessa siellä on vasta muutama juttu, kuten siskoni kirjoittama juttu minusta, mutta tarkoitus on tehdä lisää. Sinne tulee juttuja myös muista omakustannemuusikoista kuin minusta. Tästä en ota mitään paineita, vaan teen sitä sitten kun aikaa on. Luultavasti teen sen joskus myös printtimuotoon ja myyn sitä sitten keikoilla, Takaneva kertoo.

Terveisesi teuvalaisille lukijoille?

– Muistakaa aina mennä rohkeasti unelmienne perässä.